Uni

Kirjoittanut: Afeni

Herään. Nousen istumaan sängylläni. Venyttelen raukeasti rentouttavien yö-unien jälkeen.
Makuuhuoneessa on yhä hämärää, aurinko ei ole vielä noussut.

Äkkiä muistan kaiken. Hän on poissa, kuollut. Hän ei koskaan enää palaa, vaikka lupasikin niin. Minun on
pakko päästä pois. En kestä tätä paikkaa, en muistojani hänestä...

Syöksyn ulos makuuhuoneestani suoraan käytävään. Käytävällä on punainen paksu pehmeä matto. Juoksen
portaisiin. Myös ne on peitetty samanlaisella matolla.

Kompastelen portaissa yöpaitani helmaan ja olen vähällä kaatua. Pääsen kuitenkin tasapainoon ja
syöksyn suoraan ulos rakennuksesta. Kun katson taakseni, näen sen olevan valtava linna. Ryntään juoksuun.

Olen synkässä metsässä. Vettä on pohkeiden puoliväliin asti. Kahlaan nopeasti eteenpäin. Pian
onneksi pääsen kuivalle maalle. Koko metsä tuntuu kuhisevan. Haluan päästä pois sieltä. Piikkipensaiden

Yhtäkkiä kompastun puun juureen. Samalla hetkellä ylitseni ryntää kymmeniä paniikissa olevia
jättiläishyönteisiä. Hädin tuskin pääsen pystyyn, kun jo huomaan niiden paniikin aiheuttajan: metsä
takanani kivettyy! Ryntään itsekin pakokauhun vallassa eteenpäin.

Lopulta pääsen pois metsästä, mutta vauhtini on liian kova, enkä ehdi pysähtyä ennen jyrkkää pudotusta
alaspäin. Putoan ja putoan loputtoman pitkän ajan. Yhtäkkiä kuitenkin mätkähdän valtavan kullanvärisen
linnun selkään. Lintu rääkäisee kauhuissaan ja säntää päättömästi eteenpäin. Peloissani takerrun sen
niskahöyheniin.

Viimein lintu pysähtyy, ja pääsen lauskeutumaan sen selästä. Silittelen sen kaulaa ja puhelen sille rauhoittavasti.
Lintu on kaunis.

Joku painaa kädet silmilleni. Tunnen tutun rakkaan tuoksun. Käännyn ympäri ja painaudun lämpimään syliin.
Katson hänen upottiviin sinisiin silmiinsä ja antaudun hänen suudelmalleen, joka on kostea, mutta
lämmin, hellä, muttta hieman vaativa. Haron hänen vaaleita puolipitkiä hiuksiaan. Annan sormieni kulkea niiden läpi.

Hän nostaa minut linnun selkään, ja se nousee ilmaan. Hän puristaa minut lujasti itseään vasten
meidän ratsastaessa linnun selässä. Kiidämme yli koko maailman auringon noustessa. Lennämme linnan yli.
Pihalla on paljon ihmisiä. Kaikki näyttävät itkevän. Lennämme lähemmäs katsomaan. Parvekkeen alla
makaa ruhjoutunut tytön ruumis. Tyttö on kuollut. Hän on hyvin tutunnäköinen tummine hiuksineen, mutta
minä en välitä enää. Olen rakkaani sylissä, ja me ratsastamme kultaisella linnulla halki taivaan.