Olen piirtänyt jopa pidempää kuin kirjoittanut, mutta en pidä itseäni tällä
taiteen saralla niin kovin taitavana. Joskus on kuitenkin ihan kiva töherrellä
jotain, joten tässä tuotoksiani myös teidän iloksi.
Piirtelen aina lyijykynällä, pehmeällä tai kovalla riippuen fiiliksestä. Tussaan
työni joskus, mutta en läheskään aina. Väritykseen käytän puuvärejä, sillä en
hallitse Photoshopin tai muun vastaavan käyttöä. Jälki onkin lähinnä
järkyttävää.
Käytän toisinaan kuviini mallia, jolloin yleensä piirustus on hienompi. Välillä
kuitenkin piirrän ns. "omasta päästä", mutta en mielestäni ole kovin hyvä siinä.
Final Fantasy
Kuvat on piirretty vuosien 2003 ja 2007 välillä. FFXII-kuvassa on käytetty
mallia, muistaakseni jotain screenshotia tms. pelistä. Tifaan on otettu mallia
WitchBlade-lehdessä olleesta kuvasta, mutta sitä on kuitenkin muokattu
erilaiseksi. Muut töherrykset ovat oman mielikuvituksen tuotteita, mutta
joihinkin olen saattanut tarkistaa yksityiskohtia "aidoista" kuvista.
Harry Potter
Aiheena Potterit kiinnostavat, mutten juuri koskaan saa kuvista sellaisia kuin todella haluaisin. Tässä kuitenkin pari työtä. Kumpikin on piirretty ilman mallia.
Naruto
Kuvia 2004-2006. Kuvat Kakashi, NejiTen, HinaTen ja Ita-sarjis eivät ole piirretty mallia, muut sen sijaan ovat osittain tai kokonaan mallista.
PotC
Piirroksia vuosilta 2003-2006. Kaikki piirretty mallista, lukuun ottamatta PK:ta.
Tomb Raider
Vuonna 2003 töherretyt TR- fan artit. Kumpaankin on otettu mallia
WitchBlade-lehden Tomb Raider -sarjakuvasta, mutta en muista, mistä numerosta.