Tänne olen koonnut sekalaisia ficcejä, koska yleensä aihepiiristä on
korkeintaan yksi tai kaksi tarinaa.
Full Metal Alchemist: Monsherii
Spoilaa jaksoa 17. Ed ja Al saapuvat tapaamaan Winryä. KESKEN!
Houkutus: Prinssi jää
Edwardin mielestä Forksin lukio on melkoisen tylsä paikka. Eräänä päivänä sinne
kuitenkin saapuu tyttö, joka kääntää hänen maailmansa ylösalaisin.
Jurassic Park: Kaaoksen reunalla
Neljällä nuorella on tylsää Costa Rican -lomallaan, joten he hakevat hieman
jännitystä lähtemällä tutkimaan erästä lähistöllä sijaitsevaa saarta. Samaan
aikaan Ian Malcolm sekä pari muuta henkilöä joutuvat palaamaan Isla Sornalle.
KESKEN!
Jurasic Park / Tomb Raider: Tehtävä Isla Sorna
Lara Croft saa tehtäväkseen lähteä noutamaan jotain Isla Sornalta. Matkaan hän
joutuu ottamaan mukaan oman tiiminsä lisäksi myös erään ivallisen matemaatikon
ja InGenin työntekijän. KESKEN!