Monsherii

Author: Afeni
Rating: PG-13
Genre: romance
Pairing: Ed/Winry
Spoil: Jakso 17

Monsherii

"Tämä on rauhallinen paikka", majuri Alex L'Amstrong totesi kantaessaan Alphonsea puulaatikossa olkapäällään ja kävellessään hiekkatietä pitkin Edwardin kanssa kohti Elricin veljesten lapsuuden ystävän kotia.
"Äh, maaseutua, jossa ei ole mitään", Ed naurahti ja heilautti hieman olallaan raahaamaansa matkalaukkua. Hän ei ollut kuvitellut palaavansa tänne pitkään aikaan. Ja nytkin hän oli tulossa takaisin vain, koska hänen auto-mailinsa oli rikkoontunut taistelussa Scaria vastaan… ja koska hänen veljensä haarniskavartalo oli myös pahoin vaurioitunut. Ed ei pystynyt korjaamaan veljeään ilman toista kättään, joten nyt he tarvitsivat lapsuudenystävänsä Winryn apua. Tyttö oli erinomainen mekaanikko ja pystyisi varmasti valmistamaan Edille uuden auto-mailin rikkoutuneen tilalle. Sitten Ed voisi jälleen hyödyntää alkemiaa ja korjata veljensä ruumiin. Sen jälkeen he pääsisivät taas jahtaamaan viisasten kiveä, jota he olivat etsineet jo vuosia.

Vuosia sitten Elricin veljesten äiti oli kuollut. Nämä olivat yrittäneet palauttaa äitinsä henkiin alkemian avulla. He olivat selvittäneet täsmällisesti, mitä tarvittiin ihmiskehon luomiseen. Sitten he olivat piirtäneet alkemiaympyrän, jonka sisäpuolelle tuo kaikki oli kasattu. Lopuksi oli pitänyt vielä lisätä kummankin pojan verta, josta olisi muodostunut heidän äitinsä sielu.

Ihmisen luominen kuului kuitenkin kiellettyihin tekoihin, eikä veljesten yritys onnistunut. Alphonse oli menettänyt ruumiinsa kokonaan. Vain veljensä ansiosta hän oli jäänyt henkiin. Ed oli siirtänyt veljensä sielun alkemian avulla lähellä olleeseen haarniskaan. Itse Ed oli menettänyt oikean kätensä ja vasemman jalkansa polvesta alaspäin. Nykyisin ne olivat kummatkin korvattu auto-maileilla, jotka toimivat lähes samoin kuin oikea käsi ja jalka.

Tuon tapauksen jälkeen he eivät enää olleet yrittäneet herättää äitiään eloon. Sen sijaan he alkoivat etsiä viisasten kiveä. Ed tunsi olevansa veljelleen velkaa ja halusi palauttaa tälle tämän vartalon, samoin Al halusi auttaa veljeään samaan takaisin tämän käden ja jalan. Toistaiseksi veljekset eivät olleet etsinnöissään onnistuneet, vaikka Edistä olikin tullut valtion alkemisti ja hän pääsi näin matkustelemaan ympäriinsä veljensä kanssa. Kuitenkin he uskoivat päässeensä vuosien varrella koko ajan lähemmäs tavoitettaan. Ei menisi enää kauan, kun he saisivat viisasten kiven käsiinsä.

Viimeisimmällä etsintäreissullaan veljekset olivat tavanneet tohtori Marcon, joka oli onnistunut luomaan melkein viisasten kiveä muistuttavan kiven. Kivi kuitenkin oli vielä epätäydellinen, mutta lähellä sitä, mitä sen olisi pitänyt olla. Samaisella reissulla pojat olivat törmänneet myös Scariin, joka tappoi valtion alkemisteja elämäntyökseen… Tuo mies oli onnistunut hajottamaan puolet Alphonsen kehosta sekä Edwardin auto-mail-käden.

Ja juuri tuon takia Elricin veljekset olivat nyt tällä matkalla yhdessä majuri Amstrongin kanssa. Tämä oli lupautunut suojelemaan veljeksiä matkalla, sillä Scar oli edelleen näiden perässä, eivätkä veljekset juuri sillä hetkellä oikeastaan pystyneet suojelemaan itse itseään.

Nyt aurinko paistoi täyttä päätä muutaman poutapilven ajelehtiessa taivaalla. Al tuijotti taivasta laatikosta kuunnellen kahden muun puhetta.
"Siitä kun viimeksi kävimme täällä on kulunut neljä vuotta", Al totesi.
"Onko siitä niin kauan?" Ed kysyi mietteliäällä äänellä.
"Ettekö te koskaan tulleet tänne takaisin tuona aikana?" majuri kummasteli kahden nuoren sanoja katsellen samalla tien molemmilla puolilla leviäviä peltoja, jotka vihersivät kauniisti.
"Vaikka palaamme, meillä ei ole perhettä, joka odottaisi meitä", Al vastasi. Nuorenmiehen äänessä oli tiettyä surumielisyyttä, kun tämä lausui nuo sanat. "Oletko kuullut taustoistamme, majuri?"

Majuri Amstrong murahti myöntävän vastauksen, eikä sanonut sen enempää. Yhtäkkiä kolmikko kuuli koiran haukuntaa lähistöltä. He olivat jo melkein määränpäässään. Kun majuri ja Ed, joiden mukana myös Al oli, astuivat pihaportista sisään, Den juoksi heitä välittömästi vastaan. Koiran kävely kuulosti kolinalta, sillä myös tällä oli auto-mail yhden jalkansa tilalla. Se oli kuitenkin tottunut siihen ja liikkui aivan normaalisti. Nyt se juoksi noita kolmea vastaan heiluttaen häntään onnellisena vieraista.

Hieman Denin perässä saapui pienikokoinen, vanha nainen, jonka harmaanruskeat hiukset olivat nutturalla päälaella.
"Pinako-täti. Siitä on pitkään", Ed sanoi hymyillen hitusen vaivautuneesti. "Voitko huolehtia meistä taas?"

Pinako naurahti hieman ja hymyili sitten leveästi sulkien silmänsä hetkeksi lasiensa takana.
"Voihan…" tämä sanoi yhä nauraen. "Näyttää siltä, että olette kärsineet vakavia vahinkoja", tämä huomautti sitten kävellen Edin luokse ja jääden katsomaan pojan takin tyhjää hihaa.
"On tapahtunut kaikenlaista", Ed sanoi edelleen hieman vaivautuneena.
"Ja sinusta on tullut niin pieni", Pinako totesi. Edin kasvot venähtivät ja tämä näytti siltä, että voisi melkein räjähtää.
"Ketä sinä kutsut pieneksi, sinä minimaalinen haukka?" Ed huusi päin mummelin kasvoja.
"Miksi sinä kutsuit minua senkin pätkien pätkä?!" kuului vihainen vastaus.
"Turpa kiinni, papuhaukka!"
"Mikropätkä!"
"Vesikirppuhaukka!"

"Edward Elric!" majuri Amstrong huudahti kuunneltuaan tarpeeksi kauan tuota molemminpuolista nimittelyä. Hän laski Alin laatikkoineen maahan ja tempaisi paidan pois päältään nojautuen sitten lähemmäs Ediä ja pullistaen lihaksiaan tälle. "Tajuatko, mitä sanoit, tälle vanhemmalle naiselle? Minä, Amstrong, parannan sinun tapasi!" mies lausahti ja kohotti sitten kätensä päänsä päälle, jotta kaikki saattoivat paremmin nähdä hänen valtavat lihaksensa.

"Kuka hän on?" Pinako kysyi katsoen miestä hitusen järkyttyneenä. Tuollainen tyyppi ei voinut olla aivan täysissä järjissään. "Näyttää siltä, ettei hän ymmärrä vitsiä."
"Olen Alex Louis Amstrong", miltei kalju, keski-iän ylittänyt mies vastasi ojentaen oikeaa kättään Pinakoa kohti.
"Pinako Rockbell", nainen vastasi ja kätteli itseään kolme kertaa pidempää miestä.

Samassa ilman halkaisi outo suhina ja metallinen kappale kiisi talolta päin kieppuen ilman halki. Se pamahti suoraan Edwardin otsaan saaden pojan kaatumaan selälleen pihatielle. Kaikki jäivät tuijottamaan Ediä ja tämän otsan kolhinutta jakoavainta.
"Veli!" Al huudahti paniikinomaisesti.

Ed puri hampaitaan yhteen ja laski kätensä otsallaan. Hän näytti olevan raivoissaan noustessaan istumaan. Hän tuijotti suoraan parvekkeelle, jolla seisoi vaaleahiuksinen, toppiin, punaiseen huiviin ja haalariin pukeutunut, suurin piirtein hänen ikäisensä tyttö.
"Mitä helvettiä, Winry?" Ed huusi. "Yritätkö sinä tappaa minut?!"
"Kuka sinä oikein kuvittelet olevasi, kun tulet tänne takaisin tuossa kunnossa?" Winry huusi takaisin ja nojasi käsiään parvekkeen kaiteeseen.

***
"Miten ihmeessä sait tuhottua ensiluokkaisen auto-mailin, jonka minä sinulle tein?" Winry raivosi Edille pojan istuessa sohvalla ja lepuuttaessa jalkojaan rahin päällä. Ed näytti hieman tylsistyneeltä. Hän oli osannut Winryn raivostuvan, mutta ihan näin pitkää saarnaa hän ei silti ollut osannut odottaa. Nyt tyttö oli raivonnut hänelle jo yli puolituntia tuhoutuneen auto-mailin takia. "Näin kamalasti vaivaa sitä tehdessäni!" Winry huusi.

"No, se tuhoutui aika helposti", Ed huomautti virnistäen. Hän nojautui taaksepäin sohvalla ja vei vasemman kätensä päänsä taakse.
"Al on myös palasina", Winry sanoi vilkaisten nuorempaa veljeä, joka istui edelleen puulaatikossa. Laatikko oli myös tuotu olohuoneeseen ja sijoitettu lähelle sohvaa. "Teitte jotain vaarallista taas, eikö niin?"
"No… ööh…" Al takelteli ja näytti hyvin vaivaantuneelta ollakseen ilmeetön haarniska.

Kun Winry oli saanut tarpeekseen raivoamisestaan, joka ei hyödyttänyt yhtään mitään, Pinako saapui olohuoneeseen tutkimaan Edin jalkoja. Hän vertaili niitä keskenään ja huomasi oikeanpuoleisen jalan kasvaneen hieman. Auto-mail-jalka ei tietenkään ollut kasvanut, joten sitä pitäisi muokata
"Hei, pätkä. Sinä olet kasvanut hitusen", Pinako huomautti tuijottaen yhä pojan paljaita jalkapohjia.
"Tuo 'pätkä' oli tarpeeton huomautus!" Ed sanoi vihaisesti. Pinako nousi seisomaan ja tarttui piippuunsa, jota poltteli melkeinpä aina. Ihme, ettei muori ollut vielä saanut keuhkosyöpää jatkuvasta pössyttelystään.
"Se tarkoittaa, että meidän täytyy säätää myös jalkaasi", hän jatkoi kuin Ed ei olisi mitään sanonutkaan. "Ja meidän on luotava kätesi tyhjästä."
"Pysyttekö siihen viikossa?" Ed kysyi huolestuneesti. Hän ei halunnut hukata yhtään enempää aikaa kuin oli pakko. Hän halusi palata etsintöjensä pariin mahdollisimman nopeasti. "Meillä on kiire."

Pinako-täti veti savua keuhkoihinsa ja puhalsi sen sitten pilvenä ulos hymyillen leveästi.
"Älä aliarvioi meitä. Kolme päivää", nainen sanoi.
"Kiitos, täti", Ed sanoi hymyillen nyt itsekin. Tämä meni paremmin kuin hän oli osannut odottaakaan.

"Mutta miksi teillä on niin kiire?" Winry kysyi jääden katsomaan Ediä. Tytön ääni oli nyt aivan rauhallinen, mutta siinä kuulsi pettymys. Hän ei ollut nähnyt Ediä ja Alia vuosiin… ja nyt kun nämä vihdoin palasivat, nämä aikoivat lähteä pois mahdollisimman pian. Nuo kolme olivat olleet lapsuudenystäviä, ja Winry rakasti poikia koko sydämestään. Salaa hän oli toivonut, että nämä olisivat tulleet jäädäkseen, vaikka olikin tiennyt, ettei niin kävisi vielä pitkään aikaan, jos koskaan. Tuntui pahalta, että nämä lähtisivät jo kolmen päivän päästä. Hän olisi halunnut pitää pojat luonaan pidempään. Hän oli kaivannut näitä niin paljon…

"Me haluamme palata Keskuskaupunkiin niin pian kuin suinkin", Al sanoi nopeasti laatikostaan. "Olemme etsimässä jotain tärkeää."
"Parempi olisi, jos se ei ole mitään vaarallista", Winry sanoi ja veti jakoavaimen taskussaan kohottaen sitä uhkaavasti.
"No…" Al näytti taas vaivaantuneelta.
"Ei mitään sellaista!" Ed huudahti hymyillen hyvin vaivautuneesti ja heiluttaen kättään nopeaan tahtiin samalla, kun puisteli päätään. Winry loi väsyneen ja huolestuneen katseen Ediin. Tätä oli kai mahdotonta pitää erossa vaaroista, vaikka kuinka olisi halunnut.
"Te kaksi aiheutatte vain ongelmia", Winry totesi ja käveli vihaisena ulos huoneesta.
"Vaikka Winry valittaa, hän näkee vaivaa töidensä eteen", Al sanoi veljesten tuijottaessa tytön perään.
"Jep", Ed vastasi outo ilme kasvoillaan. Poika jäi hetkeksi katsomaan olohuoneen oviaukkoa, josta Winry oli kadonnut jokin aika sitten. Winry ei ollut muuttunut vuosien aikana. Toki tämä oli kasvanut, ja jopa Edin täytyi myöntää, että tytöstä oli tulossa nainen. Kuitenkin jotkut asiat pysyivät ennallaan. Winry oli edelleen kiinnostunut koneista ja tämä oli luonteeltaan tulinen.

***
Pinako-täti istui keittiön pöydän ääressä selvittämässä johtoja Winryn työskennellessä kauempana ja majuri Amstrongin nojaillessa ikkunan pieleen.
"Amstrong-sanko sinä olit?" Pinako kysyi tuijottaen johtoja edelleen. "Millainen elämäntyyli noilla kahdella lapsella on? Emme saa tänne maalle paljoakaan tietoa kaupunkien tapahtumista, eivätkä he edes lähettäneet kirjettä, joten olin sairas huolesta."
"Elricin veljekset… varsinkin Fullmetal Alchemist… ovat hyvin kuuluisia Keskuskaupungissa", majuri vastasi. "Joskus he joutuvat vaikeuksiin sen takia. Mutta he ovat kunnossa. Nuo veljekset ovat vahvoja."
"Vai vahvoja?" Pinako toisti alkaen setviä johtoja uudestaan. Hänen kätensä olivat pysähtyneet, kun hän oli kuunnellut majurin sanoja.

***
Ilta laskeutui hiljalleen. Tähdet syttyivät tuikkimaan taivaalle ja kuukin nousi esiin taivaanrannasta auringon laskettua. Jos ulkona oli täysin hiljaa, saattoi kuulla heinäsirkkojen siritystä niiden hyppelehtiessä pihanurmikon kätköissä.

Edward istui jälleen olohuoneen sohvalla. Hänen oikea jalkansa lepäsi rahin päällä, ja Winry mittasi sitä narun pätkällä pojan ottaessa lähinnä rennosti. Hän sulki hetkeksi silmänsä antaen Winryn hoitaa tämän työ aivan rauhassa. Yhtäkkiä tytön käsien liike kuitenkin pysähtyi ja tämä päästi pienen, hämmästyneen huudahduksen huomatessaan ketjun, joka kulki Edin vyölenkistä tämän housujen taskuun.

"Onko tuo kello, josta olen kuullut?" Winry kysyi saaden Edin avaamaan silmänsä. Poika vilkaisi tyttöä, joka oli kumartunut hänen taskunsa puoleen.
"Jep, se suurentaa muutosympyrän voimaa… " Ed alkoi selittää.
"Kuinka hienoa!" Winry huudahti, ennen kuin poika sai edes lausettaan loppuun, ja tempaisi kellon tämän taskusta painaen sen rintaansa vasten. Tytön posket punoittivat ja tämän silmissä oli hullunkiilto.

Winry alkoi selittää kellon yksityiskohdista pyöritellessään sitä käsissään. Ed tuijotti tyttöä jokseenkin järkyttyneenä. Ei voinut olla tottakaan. Kyllähän tiesi, että Winry oli friikahtanut koneisiin, mutta noin pahasti.
"Kuinka se toimii? Vedetäänkö se käsin? Onko se automaattinen? Onko?" Winryllä riitti kysymyksiä.
"On, on", Ed vastasi hymyillen hieman. "En koskaan huolehdi siitä…"
"Ole kiltti ja anna minun katsoa sen sisälle!" Winry pyysi nojautuen lähemmäs Edwardia. Pojan ilme muuttui melkeinpä vihaiseksi. Hymy katosi täysin.
"Älä pilaile. Jos annan sinun katsoa sen sisälle, purat sen palasiksi", Ed sanoi ja tempaisi kellon takaisin itselleen. Winryn ilme oli pettynyt hetken ajan, mutta sitten tämä puristi kätensä yhteen ja yritti vielä saada poikaa muuttamaan mielensä hymyillen nätisti.
"Ole kiltti. Kasaan sen uudestaan, kun olen purkanut sen", tyttö lupasi.
"Ei käy. Kysy joltakulta toiselta", Ed vastasi tylysti kääntäen kasvonsa toiseen suuntaan.

Winry pettyi pahemman kerran, mutta käänsi sitten katseensa majuri Amstrongiin, joka joi kahvia huoneen toisella puolella. Mies oli kuullut koko keskustelun ja älähti ennen kuin tyttö edes ehti sanoa mitään.
"Taidankin mennä hakkaamaan puita vuoden tarpeiksi", mies sanoi nopeasti ja lähti huoneesta kahvikuppinsa kanssa. Winry pettyi entistä pahemmin, mutta jatkoi hetken päästä Edin jalan mittaamista. Hän oli nimittäin jo ehtinyt tällä välin unohtaa, kuinka pitkä jalka oikeastaan olikaan. Aina silloin tällöin tyttö vilkaisi kelloa, mutta ei sanonut mitään. Kyllä hän vielä saisi tilaisuuden.

***
Al istui yksin pimeässä makuuhuoneessa yläkerrassa. Hän tuijotti ikkunasta ulos odottaen Ediä ja majuri Amstrongia. Näiden sängyt olivat edelleen tyhjiä, eikä huoneessa ollut muuta seuraa kuin ikkunan takana loipottava kuu, joka loi valoläikän lattiaan.

Samassa huoneen ovi kuitenkin avautui, ja Ed astui sisälle kutsuen veljeään nimeltä. Al käänsi päätään oven suuntaan nähden veljensä astelevan sisälle. Winry oli saanut pojan jalan mitattua, ja hyvin pian tämän jälkeen Ed oli päättänyt mennä lepäämään. Päivä oli ollut melko pitkä.

"Tädin mukaan he voivat asentaa käteni huomenna", Ed kertoi kävellessään sänkynsä luokse. "Sen jälkeen kunnostan sinut", hän sanoi ja lösähti sängylle istumaan. Al ynähti hieman.
"Okei", hän sanoi tuijottaen tyhjin katsein eteensä. Edin ilme muuttui hämmästyneeksi. Mikä Alia nyt vaivasi? "Veli, oliko minulla ystäviä?" Al kysyi samassa.
"Miksi sinä kysyt tuollaista yhtäkkiä?" Ed tiedusteli hämmentyneenä. Hän ei ollut osannut odottaa tuota.
"Muistoni ovat epäselviä", Al vastasi. Hänellä oli jo pidemmän aikaa ollut vaikeuksia muistaa menneisyyttään, vaikka juuri sitä hän ei halunnut missään nimessä unohtaa. "En kykene muistamaan heidän kasvojaan." Ed näytti hetken hämmästyneeltä, mutta hymyili sitten. Selvästi saattoi kuitenkin huomata, ettei hymy ollut täysin aito.
"Sinulle kertyy ajan mittaan enemmän muistoja, joten on luonnollista, että vanhat muistot pyyhkiytyvät pois", tämä selitti.