Prinsessa ja varas

Author: Afeni

Rating: NC-17/K-18

Paring: Zidane/Garnet

Genre: Het, romance

Warnings: Spoilaa pelin alkupuolta. Varoitus myös teiniseksistä.

Challenge: Parituksen tulee olla Zidane/Garnet, ikärajan K-18 ja tapahtumat saisivat mielellään sijoittua Daliin. Tästä kiitos jalokuuselle <3 (Anteeksi, että kesti… koulu häiritsee kirjoittamista ja tämä osoittautui vielä erittäin vaikeaksi aiheeksi x))

Summary: AU-ficci Dalin kylän tapahtumista. Zidane havahtuu yöllä Garnetin lauluun ja huomaa tytön livahtavan ulos huoneesta. Tietenkään nuorimies ei voi vastustaa kiusausta, vaan lähtee seuraamaan prinsessaa.

Disclaimer: Hahmot ja alkuperäinen tarina sekä käytetty kappale kuuluvat Square Enixille. Tämä tarina kuuluu minulle, kuten myös Melodies of lifen suomenkielinen sanoitus (käännös on tehty alun perin Final Fantasy IX –tarinaa varten jo vuonna 2003). Mikäli haluat käyttää juuri minun käännöstäni jossakin omassa ficissäsi, pyydä siihen lupa.

A/N: Alku seurailee tarkahkosti pelin tapahtumia. Otin tosin hieman vapauksia repliikkien kääntämisessä, eivätkä ne välttämättä ole joka kohdassa sanatarkkoja ilmaisuja. Uskoisin kuitenkin, että kukaan ei täysin väärää kuvaa niiden perusteella pelistä saa.

Thanks: Kiitän Averoignea avusta ficin kirjoittamiseen liittyvissä seikoissa.

Prinsessa ja varas

Pieni kylä oli erottunut maisemasta jo vuoren kupeesta, mutta pitkän ja väsyttävän niityn poikki kävelemisen jälkeen se alkoi näyttää entistäkin houkuttelevammalta. Zidane oli tottunut tarpomiseen, olihan hän kuljeskellut pitkin poikin Tantaluksen matkassa, mutta Steiner laahusti narisevassa haarniskassaan, eivätkä pikkumaagi ja prinsessa pärjänneet juurikaan paremmin. Oli selvää, että lepotauko tekisi kaikille hyvää.

Kylän edustalla oli kulunut puinen kyltti, jossa luki ”Dalin kylä”. Reunoilta hapertunut puu sopi maalaisidylliin täydellisesti. Talojen seinät oli rapattu valkoisiksi ja ikkunoita koristivat puunväriset kehykset. Kylän keskuskatu näytti olevan ainoa kunnollinen kivetetty tie (kivien välistä tosin kasvoi ruohikkoa), muuten kylässä oli vain pieniä polkuja.

Kummallista kyllä, missään lähettyvillä ei näkynyt ainuttakaan aikuista. Sen sijaan lapset juoksentelivat pitkin katua ja jotkut heistä pysähtyivät osoittamaan Viviä sormellaan, ennen kuin ryntäsivät kauemmas supattelemaan keskenään. Heidän käytöksensä oli melkeinpä yhtä kummalista kuin se, ettei yhtään täysikäistä silmää ollut valvomassa heitä.

Zidane katseli hetken ympärilleen, mutta päätti, että päivä oli sen verran pitkällä, ettei kannattanut yrittää jututtaa kyläläisiä tai tässä tapauksessa heidän lapsiaan. Sen sijaan hän haki katseellaan majatalokyltin ja johti sitten koko väsyneen joukkion rakennukseen, joka ei ulkoisesti eronnut muista millään tavalla.

Majatalon eteinen oli sisustettu varsin kodikkaasti. Kaikki huonekalut olivat puuta ja toivat siten lämpöisen tunnelman. Kissa torkkui eräässä nurkassa, eikä ollut ainoa unelias paikalla. Itse majatalon isäntä (joka sentään oli aikuinen) nukkui pää käsien varassa pöytänsä ääressä.

Zidane marssi pöydän luokse muiden jäädessä odottamaan parin askeleen päähän. Nuorukainen kopautti pöydän pintaa ja tokaisi: ”Nukutaanko sitä töissä?”

Majatalon isäntä hätkähti hereille ja jäi tuijottamaan jonnekin Zidanen taakse. Nuorimies naurahti mielessään, mutta tunsi samalla mustasukkaisuuden pistoksen.

”Hei, tiedän, että hän on söpö, mutta tuijottaminen on törkeää”, hän huomautti pisteliääseen sävyyn saaden isännän hätkähtämään uudestaan.

”Öh, en tuijottanut nuorta neitiä. Minä vain… Huone on tuolla”, isäntä soperteli ja osoitti nopeasti oikealle. ”Olkaa kuin kotonanne!” hän toivotti sitten ja hymyili leveästi.

Zidane nyökkäsi miehelle ja viittoi muita seuraamaan häntä huoneeseen. Hän oli edelleenkin varma, että mies oli tuijottanut Garnetia, mutta hän ei viitsinyt tehdä asiasta numeroa. Oli täysin mahdollista, että tämä oli kylän ainoa majatalo. Isännän kanssa ei siis kannattanut rettelöidä, mikäli halusi yöksi katon päänsä päälle.

Nuorukainen oli juuri avaamassa huoneen ovea, kun Garnetin ääni keskeytti hänen kätensä liikkeen.

”Hmmm, Zidane”, tyttö aloitti vaivautuneena, ”missä minä yövyn?”

Zidane kääntyi ja katsoi prinsessaa hetken ajan kummastuneena. Ruby ei ollut koskaan esittänyt samanlaista kysymystä, vaan oli ollut päivänselvää, että hän nukkui siellä missä muutkin. Eikä siinä ollut mitään pahaa. Tosin Garnet olikin prinsessa, ehkä hän ei ollut yhtä vapaamielinen kuin tavalliset tytöt. Siitäkin pitäisi puhua hänen kanssaan, koska oli tärkeää antaa vaikutelma, että Garnet oli kuten kuka tahansa.

”Samassa huoneessa. Missä muuallakaan?” nuorimies vastasi.

”Mutta Zidane, minun ei pitäisi…” Garnet intti vastaan.

”Ymmärrän, miltä sinusta tuntuu, mutta tällaisissa maalaismajataloissa ei ole erillisiä huoneita”, Zidane sanoi yrittäen näyttää siltä, että todellakin ymmärsi tytön tunteita. Hän kääntyi uudestaan ja veti huoneen oven auki. ”Kaikki sisälle!”

Ilman mutinoita muut vaelsivat pieneen huoneeseen, jossa oli neljä sänkyä sekä kirjahylly. Toiselta seinustalta löytyi myös maksullinen ennustuskone, jota Zidane päätti jossain vaiheessa huvikseen kokeilla. Nyt hän kuitenkin vain sulki oven perässään ja käveli keskelle huonetta. Hän jäi tarkkailemaan kolmea muuta. Ruosteläjä vaikutti hermostuneelta, samoin prinsessa. Vivi sen sijaan oli jo kavunnut sänkyyn ja käynyt makaamaan selälleen täysissä pukeissa. Pikkumaagi oli taatusti väsynyt raskaan päivän jäljiltä.

”Ennen kuin käymme nukkumaan, haluaisin sinun kertovan yhden asian”, Zidane sanoi Garnetille. Steiner käänsi päätään välittömästi ja jäi tuijottamaan nuorukaista epäilevä ilme kypäränsä reunan alla. ”Miksi sinä halusit lähteä linnasta, Dagger?” nuorimies kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen.

”No, jos teatterilaiva ei olisi pudonnut…” Garnet mutisi epävarmana.

”Se olisi saapunut naapurivaltakuntaan, Lindblumiin”, Zidane täydensi prinsessan lauseen. Oli mukavaa tarkastella tytön ilmeitä ja eleitä. Ne olivat niin erilaisia kuin muiden tyttöjen. Niissä oli jotain harjoiteltua hienostuneisuutta, vaikka tytön epävarmuus toikin niihin säröisyyttä.

Garnet nyökkäsi Zidanelle.

”Nyt ymmärrän. Sinä halusit lähteä Alexandriasta!” nuorukainen huudahti. ”Jos pudotusta ei olisi tapahtunut, olisit jo Lindblumissa. Nyt meidän täytyy ylittää Eteläinen portti jalkaisin. Huh, rajan ylitys.”

”Zidane, ole kiltti ja kuuntele”, prinsessa sanoi. Hänen kasvoilleen nousi suorastaan epätoivoinen ilme. ”Minulla on syyni lähteä tästä kuningaskunnasta. En voi kertoa sinulle, miksi, mutta ole kiltti…”

”Ymmärrän. Järjestän sinut Lindblumiin jotenkin”, Zidane lupasi. Ehkä teatterilaivan putoaminen oli hyväkin asia. Nyt hän ainakin saisi viettää hieman enemmän aikaa maailman suloisimman tytön kanssa.

”Olen kuullut tarpeeksi!” Steinerin karjaisu palautti Zidanen maanpinnalle unelmistaan. ”Prinsessa, te ette voi luottaa varkaan sanoihin! Hän voi saattaa teidät jopa uusiin vaaroihin, niin kuin hän teki Synkässä metsässä! Minä rukoilen teitä, prinsessa. Palatkaa kanssani linnaan.”

”Tiedän, että mokasin Synkässä metsässä”, Zidane pisti väliin, ennen kuin Garnet ehti sanoa mitään ritarilleen. ”Mutta nyt mielessäni ei ole epäilyksen häivääkään. Suojelen Daggeria hengelläni!”

”Älä ole naurettava!” Steiner huusi ja pomppasi ilmaan paikoiltaan. Hänen haarniskansa päästi epäilyttävän rusahduksen, mutta pysyi kuitenkin kasassa. “Minä olen se, joka suojelee prinsessaa nyt ja ikuisesti!”

”Kerropa minulle sitten, miten aiot viedä hänet takaisin linnaan?” Zidane kysyi täysin rauhallisella äänellä.

”K-keksin kyllä jonkin keinon…” Steiner mutisi ja näytti ärsyyntyneeltä.

Samassa hiljainen tuhina täytti huoneen. Kolmet kasvot kääntyivät katsomaan Viviä, joka oli nukahtanut yhä täysissä pukeissa vuoteensa peiton päälle.

”Mestari Vivi…” Steiner sanoi hiljaa.

”Hän oli väsynyt”, Zidane totesi. ”Niinpä on hyvä mennä koijaamaan.”

”Mitä?” Steiner kysyi ja katsoi nyt nuorta varasta lähinnä hämmentyneenä.

”Mennään nukkumaan”, Zidane korjasi. Prinsessa ei näköjään ollut ainoa, joka ei osannut tavallisten pulliaisten kieltä.

Joka tapauksessa kukaan ei esittänyt eriävää mielipidettä, vaan sekä prinsessa että ritari valitsivat itselleen vuoteet ja kömpivät niihin nukkumaan. Zidane livahti jäljelle jääneeseen vuoteeseen. Hän kiskoi harmaat saappaansa jaloistaan ja oikaisi sitten peiton päälle. Olipa mukavaa päästä pitkästä aikaa kunnon sänkyyn. Ilmalaivassa nukkuminen ei ollut herkkua, vaikka oli sekin joskus ihan mukavaa.

~o~

Yksinäin hetkisen kuljin läpi pimeyden
Mukanain vain rakkaus, jonka jätit sisällein
Keräten muistoja vain meistä kahdesta
Elämän sävelestä - rakkauslaulusta

Pehmeä naisääni tunkeutui Zidanen unen läpi. Hän oli vaeltanut sinisen valon täyttämässä paikassa, mutta nyt uni hajosi palasiksi. Kaunis ääni yksinkertaisesti kiskoi nuorenmiehen takaisin todellisuuteen.

Polkumme kohtasivat, mutta hetken vain
Me tapasimme, nauroimme, mä rakastua sain
Sitten lähdit pois sä kertomatta miks
Minä vain tänne jäin – yksinäin

Nuorimies avasi silmänsä rakoselleen. Huoneessa oli pimeää, mutta hän saattoi juuri ja juuri erottaa hoikan naishahmon, joka kipusi ikkunasta ulos. Hiljaa ja nopeasti, kuin varas yössä, Zidane kampesi itsensä pystyyn, kiskoi saappaat takaisin jalkoihinsa ja hiipi ikkunalle.

Kauneimmissa muistoissain, mä haen yhä sua vain
Vaik oot pois, mun nimi kai yhä mielessäsi sois

Garnetin hahmo hiipi katua pitkin eteenpäin. Zidane vilkaisi nopeasti taakseen; Steiner ja Vivi nukkuivat rauhallisesti, toinen kuorsaten kovaäänisesti ja toinen hiljaa tuhisten. Ei siis ollut pelkoa, että toiset olisivat myös heränneet lauluun. Nuorukainen virnisti itsekseen ja tarttui ikkunalautaan. Hän heilautti itsensä ulos majatalosta painellen sitten Garnetin perään.

Ääneen menneisyyden
Me nyt yhdymme
Se harmoniaan meidät tuudittaa
Ja niin kulkee vain aina eteenpäin
Sävel elämän - se kiitää lailla linnun lentävän - täältä ikuisuuteen

Zidane ei ollut kuullut samaa laulua koskaan aiemmin. Sen täytyi olla jokin kuninkaallisessa suvussa kulkeva perinnelaulu, sillä alexandrialaisia lauluja nuorimies oli kyllä kuullut kapakoissa ollessaan vaikka millä mitalla. Aina joku innostui aloittamaan laulun, johon muut humaltuneina pian yhtyivät. Prinsessan laulun sävel ja sanat eivät kuitenkaan kuulostaneet lainkaan tutuilta.

Yli taivaan kannen nyt näen linnun lentävän
Se kiitää halki sinen pilviä leikaten
Annan unelmani lentää lailla noiden siipien
Jätän ne, enää niitä ajattele en

Garnet kiersi talojen taakse ja hiipi kylän laitamille. Kaksi kuuta loistivat sirppeinä taivaalla ja tuuli heilutteli laajan niityn heinikkoa. Zidane jäi tarkkailemaan tyttöä vähän matkan päähän. Tämän silhuetti erottui selvästi yötaivasta vasten. Miksi prinsessa lähti vaeltelemaan yksin keskellä yötä?

Kauneimmissa muistoistais, muistatko sä rakkauden?
Kohtaloko meidät yhdisti vain sitten erottaen?

Ja miksi laulun sanat olivat noin surumieliset? Zidane puri huultaan pimeässä. Kenties Lindblumissa oli joku, jota prinsessa kaipasi. Kyseessä oli taatusti komea, mutta aateloimaton nuorimies, jota kuningatar Brahne ei hyväksynyt ainoalle tyttärelleen puolisoksi. Tästäpä syystä Garnet oli sitten päättänyt karata teatterilaivan mukana naapurivaltakuntaan. Prinsessa halusi selvästi rakkaansa luokse!

Ääneen menneisyyden
Me nyt yhdymme
Se harmoniaan meidät tuudittaa
Ja niin kulkee vain aina eteenpäin
Sävel elämän - se kiitää lailla linnun lentävän - täältä ikuisuuteen

Zidane vaihtoi painoa jalalta toiselle ja naputti leukaansa sormellaan. Hän riisui harmaat nahkahanskat ja tunki ne pussittavien housujensa taskuihin. Mitä hänen tulisi nyt tehdä? Alusta saakka, toisin sanoen teatterinäytöksestä asti, hän oli tiennyt, ettei enää halunnut ketään muuta tyttöä kuin tuon suloisen prinsessan. Mutta jos joku oli jo vienyt Garnetin sydämen, niin mitä hän muka saattoi tehdä? Pitäisikö hänen kuitenkin puhua tytön kanssa?

Jos jätän nyt tämän yksinäisen maan,
Sun äänes yhä muistaa sävelen
Vain mukanamme kulkee
Sävel elämän - kehää kiertäen - sä muistathan vain sen?

Garnetin ääni haihtui yön pimeyteen. Zidane seisoi vielä hetken paikoillaan, mutta lähti sitten hiipimään tyttöä kohti. Tämä seisoi hiljaa paikoillaan ja tuijotti taivaalle nousseita kuita. Varovasti nuorimies laski kätensä tytön olkapäälle ja sai tämän oitis hätkähtämään.

”Hys, sori en halunnut säikäyttää”, nuorimies kuiskasi nopeasti.

Prinsessa livahti pois Zidanen otteesta ja kääntyi ympäri. Hän asetti kätensä molemmin puolin vyötäröään ja katsoi nuortamiestä vihaisesti.

”Tuo oli täysin säädytöntä!”

”Kuulostat nyt ihan Ruosteläjältä. Tuo ei käy, jos aiot esittää tavallista tyttöä”, Zidane alkoi oitis neuvoa. ”Sinun pitäisi kikattaa ja sanoa ’Zidane, sinä idiootti, et olisi saanut säikäyttää minua’ ja sitten…”

”Ja sitten mitä?” Garnet kysyi epäilyksen vivahde äänessään.

”Ei mitään, unohda”, nuorimies vastasi ja jäi tuijottamaan ruohikkoa pää alas painuneena. Jos pelkkä koskettaminen olisi säädytöntä, seuraava ehdotus olisi vienyt hänet hirteen.

Ennen kuin Garnet ehti sanoa mitään hämmennykseltään, Zidane jo nosti päänsä ja kääntyi katsomaan kuita.

”Tiedän, ettet voi kertoa, miksi haluat Lindblumiin, mutta sano edes, onko sinulla siellä joku erityinen”, nuorimies kysyi, muttei nyt vilkaissutkaan prinsessaan päin. Oli parempi saada tietää nyt kuin vasta myöhemmin.

”On, setäni asuu siellä”, Garnet vastasi.

”En tarkoittanut aivan sitä”, Zidane totesi.

”Mitä sitten?”

Nuorimies vilkaisi syrjäsilmällä prinsessaa. Tämän kasvoilla oli aidon hämmentynyt ilme.

”Tarkoitan, onko sinulla… siellä joku, jolle olet lupautunut.”

”Kuinka julkeat?!” Garnet huudahti. Hänen äänensä sai pelästyneen jäniksen loikkimaan kauemmas ruohikossa niin, että heinät heiluivat. Zidane tuijotti hetken pupun perään, mutta katsoi sitten prinsessaa.

”Sinähän halusit oppia käyttäytymään kuin tavallinen tyttö?” hän varmisti.

”Niin?”

”Tavalliselta tytöltä voidaan kysyä aivan tavallisia asioita ja hän vastaa niihin tavallisesti. Herätät epäilyksiä, jos et voi vastata siihen, onko sinulla jo joku vai ei.”

”Miksi?” Prinsessa oli todellakin häkellyksissään. Zidane puisteli päätään hiljaisena. Jos toinen oli elänyt pumpulissa kuusitoista vuotta, häntä oli hyvin vaikea opettaa tavallisen kansan tavoille yhdessä illassa.

”Koska joku voisi olla kiinnostunut sinusta. Jos kerrot, että olet jo lupautunut jollekulle, hän jättää sinut rauhaan. Jos taas et ole, hän tietää, että voi kosiskella sinua”, Zidane selitti vaivalloisesti. Hänelle nämä asiat olivat itsestään selviä, joten niitä oli yllättävän vaikea pukea sanoiksi.

Prinsessa tarkkaili nuortamiestä yhä epäilevä ilme kasvoillaan. ”Yritätkö sinä siis kosiskella minua, Zidane?”

”Mitä?!” nuorukainen huudahti. ”En tietenkään. Minunhan vain piti opettaa sinulle, kuinka ollaan tavallinen tyttö.”

”Miten tavallinen tyttö sitten suhtautuisi tavalliseen poikaan, joka seuraa häntä keskellä yötä niitylle?” Garnet kysyi yllättäen.

Nyt Zidane tunsi hämmennyksen vuorostaan valtaavan hänen mielensä. Hän ei ollut odottanut mitään tuollaista kysymystä.

”Riippuu siitä, mitä tyttö ajattelee pojasta”, hän sanoi.

”Jos tytöstä poika olisi ihan mukava, mutta hieman omituinen?”

”Sitten tyttö varmaankin olisi pojalle ystävällinen.”

”Mitä he sitten tekisivät?”

”Se taas riippuu siitä, miten mukavana tyttö pitää poikaa.”

”Ehkä tyttö pitäisi häntä hyvin, hyvin mukavana, mutta ei ikinä kehtaisi myöntää sitä”, Garnet kuiskasi. Zidane olisi voinut vaikka vannoa, että tytön kasvoilla käväisi hento puna siitäkin huolimatta, että kuunvalossa kaikki näyttivät yhtä kalpeilta.

”Dagger?” Zidane kuiskasi käheästi. Hänellä oli kumma tunne, että jotain oli tapahtumassa. Jotain sellaista, mitä hänelle ei ollut aiemmin tapahtunut (vaikkakin hän oli ehkä joskus jossain satunnaisessa sivulauseessa saattanut väittää jollekulle niin).

Garnetin katse oli tumma ja… eksynyt. Zidane astui lähemmäs tyttöä ja kosketti hänen olkapäätään varovaisesti. Tällä kertaa prinsessa ei väistänyt kosketusta tai valittanut säädyttömyydestä. Hitaasti Zidane vei kättään alemmas, kunnes pääsi tarttumaan Garnetin hennosta kädestä. Hämmästyksekseen hän huomasi, että tyttö oli jättänyt viininpunaiset hansikkaansa pois. Hänen kätensä olivat pehmeät, niistä tunsi selvästi, etteivät ne olleet koskaan joutuneet tekemään työtä. Zidanea melkein nolottivat hänen omat karheat kätensä. Prinsessa ja varas, niin erilaisia. Voisiko siitä koskaan tulla mitään?

”Tule!” nuorukainen huudahti yllättäen. Hän pyrähti niin nopeasti juoksuun, että Garnet oli kompastua omiin jalkoihinsa. Zidane johdatti heidät villiin ryntäykseen halki pitkän heinikon alla tähtisen taivaan. Rusetti Garnetin hiuksista irtosi ja lensi jonnekin tuulen mukana. Tytön mustanruskeat hiukset liehuivat vapaana, kun hän huusi riemusta Zidanen viedessä häntä eteenpäin yhä villimpää vauhtia. Tätäkö oli vapaus?

He juoksivat ja juoksivat, kunnes yllättäen Zidanen vaaleapää katosi Garnetin edestä. Seuraavassa hetkessä hän tunsi käden vetävän häntä alaspäin. Zidane makasi maassa selällään ja tuli koko ajan lähemmäs. Garnet tunsi putoavansa ja mätkähti sitten nuorukaisen rintaa vasten. Zidane ähkäisi, mutta hymyili heti perään ja kietoi nopeasti kätensä prinsessan ympärille kuin ilmoittaakseen, ettei aikonut päästää tätä minnekään.

Garnet tunsi pienen puristuksen vatsansa pohjassa. Hänen mielessään käväisi eräs keskustelu, jonka hän oli sattumalta kuullut linnassa pari vuotta sitten.

”Tiedätkö sen uuden Pluton ritarin, Hiedenin?” eräs keittiön palvelustytöistä kuiskutti hovineidolle.

”Tiedän, mitä hänestä?”

”No, hänhän on aika komea vai mitä?”

”En nyt tiedä. Pidän enemmän tummista miehistä.”

”No, joka tapauksessa. Hän oli viime yönä juomassa Pluton ritareiden tuvassa, kun menin viemään sinne illallista. Ketään muuta ei jostain kumman syystä ollut paikalla…”

”Eikö tuo ole jo aika läpinäkyvää?”

”Ehkä, mutta… No, siis… Tarjoilin sitten illallisen vain hänelle ja aioin lähteä takaisin keittiöön, kun hän kysyi, oliko minulla kiire. Koska pääkokki oli jo lähtenyt, niin eihän minulla tietenkään ollut… joten jäin sitten juomaan hänen kanssaan lasillisen tai pari.”

”Ahaa ja sitten? Kerro nyt, sait minut kiinnostumaan.”

”Hän oli kyllä melkoinen herrasmies, mutta kun hän sitten innostui ja suuteli minua, niin se oli melkoista menoa. Sellaista, ettei siitä sovi siniveristen kuullen puhua ollenkaan. Mokomat hienostelijat eivät antaisi arvoa, kunnon… ihihihi, tiedät kyllä.”

Kuului naurahdus, jota seurasi joukko epämääräisiä ääniä ja kikatusta. ”No, missä te sitten? Eihän tuvassa ole edes sänkyjä vai veikö hän sinut niihin kamaliin koppeihin, missä he nukkuvat?”

”Ei todellakaan! Koska ketään ei ollut syömässä, niin pöytähän oli vapaasti käytettävissä…”

”Sinä olet oikeasti aika hävytön! Ajattele, jos kuningatar kuulisi sinun paneskelevan ympäri linnaa!”

”Ensinnäkään minä en paneskele ympäri linnaa ja toiseksi, miten kuningatar muka saisi tietää, ellet sinä sitten kerro”, keittiötyttö kiivastui, mutta jatkoi sitten haaveilevaan sävyyn: ”Hieden on kyllä niin erilainen kuin muut miehet…”

Garnet mietti, oliko Hieden ollut kenties samalla tavalla erilainen tuosta tytöstä kuin Zidane oli hänestä. Tuossa nuoressa miehessä oli jotain erikoista. Siinä missä muut latelivat Garnetille epäaitoja kohteliaisuuksia vain mielistelläkseen häntä, Zidane puhui suoraan ja käyttäytyi usein hyvien tapojen vastaisesti. Silti hänellä tuntui olevan sydän paikallaan.

”Sinulla on tähtiä silmissäsi”, Zidane sanoi yllättäen ja palautti Garnetin tilanteen tasalle.

Prinsessa tunsi kuumotuksen nousevan punana poskilleen. Zidanen kädet olivat tiukasti hänen ympärillään, ja hänen rintansa olivat painuneet tiiviisi pojan rintaa vasten. Hän ei ollut koskaan ollut näin lähellä ketään miestä tai poikaa. Kosketus tuntui hämmentävältä, mutta samalla se teki hänelle hyvin kummallisen olon. Vatsassa kupli, häntä jännitti ja hän halusi tilanteen etenevän. Ei paljon, mutta edes hitusen.

”M-mitä tavallinen tyttö vastaisi?” prinsessa kysyi ääni väristen.

”Hän sanoisi ’Voi, Zidane!’ ja suutelisi minua”, nuorimies vastasi ja virnisti.

Garnetin vatsassa muljahti ja hän tunsi äkillistä halua rimpuilla pois Zidanen otteesta. Toisaalta hän halusi kuulla lisää… ja halusi tehdä juuri niin kuin Zidane oli sanonut tavallisten tyttöjen tekevän. Sen sijaan prinsessa ei halunnut tietää, mistä nuorukainen tiesi niin tarkkaan, miten tytöt reagoisivat. Hän tunki koko ajatuksen taka-alalle liian kiusallisena ja suututtavana.

Zidanen toinen käsi harhaili Garnetin niskan taakse ja hän painoi tytön päätä hellästi alemmas. Garnet vastusteli hetken ajan, mutta luovutti sitten ja seurasi liikettä. Kun hän näki nuorukaisen kasvojen lähestyvän omiaan, hän painoi nopeasti silmänsä kiinni ja toivoi, ettei pyörtyisi silkasta jännityksestä.

Suudelma oli pehmeä, mutta haparoiva. Zidanen sormet sotkeutuivat Garnetin hiuksiin. Tosin sillä hetkellä seikka ei häirinnyt prinsessaa lainkaan. Hän imaisi varovaisesti Zidanen ylähuulta ja painoi kätensä maahan nuorukaisen pään molemmille puolille. Zidane maistui… no, erikoiselle. Tosin Garnetilla ei ollut aavistustakaan, miltä miehet yleensä maistuivat.

Prinsessa tunsi Zidanen sormien seikkailevan hänen vapaiden hiuksiensa seassa. Pari kertaa poika nykäisi kipeästi, mutta Garnet antoi asian olla ja keskittyi maistelemaan tämän huulia. Suudelma sai hänen kehonsa sykkimään joka puolelta. Se oli jotain uutta ja niin ihanaa.

Zidane hivutti kätensä Garnetin olkapäille. Tyttö tunsi, kuinka hänen asunsa olkaimia siirrettiin sivummalle, kunnes ne liukuivat alas hänen olkapäitään pitkin. Hän ei ollut varma, halusiko kaiken tapahtuvan näin nopeasti. Hän kohotti päätään ja irrottautui suudelmasta, vaikka olisikin toisaalta halunnut antautua sen vietäväksi. Pieni pelko kuitenkin puristi hänen vatsansa pohjaa ja sai hänet epäröimään.

”Zidane?”

”Hmmm?” nuorukainen ynähti ja avasi silmänsä, jotka oli vain hetkeä aiemmin sulkenut.

”Onko tämä nyt aivan soveliasta?”

”Määrittele sovelias.”

”Siveellinen, hyvätapainen, ei millään tavalla epäilyttävä…”

”Sitten tämä ei ole lainkaan soveliasta”, Zidane naurahti ja kiepsautti Garnetin yllättäen alleen.

Garnet huudahti hämmästyneenä. Zidanen paino tuntui hänen päällään, mutta poika ei nojannut koko painollaan häneen, joten tunne ei ollut epämiellyttävä. Prinsessan sydän jyskytti hänen rintaansa vasten, sillä hän tiesi, että tilanne oli kehittymässä niin epäsoveliaaseen suuntaan, että Steiner olisi nielaissut haarniskansa, jos olisi saanut tietää. Ja mikä oli pahinta kaikessa, Garnetista alkoi hiljalleen tuntua, että juuri siihen suuntaan hän halusikin tilanteen kehittyvän.

Zidane suukotti Garnetia poskelle ja ryhtyi sitten vetämään tytön puvun olkaimia alemmas. Prinsessaa epäilytti edelleen, mutta silti hän ei vastustellut, vaan antoi pojan kiskoa ne ensin alas ja sitten kokonaan pois. Voisiko hän kerrankin unohtaa olevansa siniverinen ja heittäytyä pelkän tunteen vietäväksi?

Epävarmana prinsessa kohotti kätensä ja tarttui Zidanea kasvojen molemmin puolin. Hän veti pojan huulet omiaan vasten ja suuteli tätä. Tämän kerran. Huomenna hän olisi jälleen prinsessa, mutta tänä yönä hän olisi tavallinen tyttö, joka saattoi etsiä lohdutusta läheisen nuorukaisen sylistä.

Kun Zidane vastasi suudelmaan, Garnet irrotti otteensa pojan päästä ja työnsi kätensä varovasti heidän väliinsä. Hän näpräsi hetken aikaa, mutta sai lopulta nuorukaisen sinisen liivin avautumaan ja veti sen pois tämän päältä Zidanen lainkaan vastustelematta. Poika itse riuhtaisi irtohihat pois käsistään ja kiskoi valkoisen paidan päältään. Prinsessa pettyi hieman nuorukaisen irrottautuessa suudelmasta, mutta jäi sitten katselemaan toimitusta.

Garnet henkäisi. Vaikka olikin pimeää, hän saattoi erottaa Zidanen vaalean ihon tummaa taivasta vasten. Nuorukaiselle oli kehittynyt juuri sopivasti lihaksia, jotka olivat muotoutuneet kauniisti. Prinsessan oli pakko kohottaa kätensä ja koskettaa Zidanen vatsaa pojan istuessa kevyesti hänen mahansa päällä. Lihakset tuntuivat kovilta ja kiinteiltä… Garnetin oma litteä vatsa oli tuntunut aivan erilaiselta, kun hän oli joskus tutkiskellut sitä sormillaan.

Prinsessa tunnusteli Zidanen vatsaa pitkän tovin, ennen kuin hivuttautui pois pojan alta ja istui sääriensä päälle tämän eteen. Oranssi haalariasu roikkui hänen vyötäröllään paljastaen pienen navan aivan valkoisen paidan reunuksen alapuolella. Garnet tunsi, kuinka hänen hengityksensä kävi tiheämmäksi, kun hän katseli sirppikuiden valossa Zidanen paljasta ylävartaloa. Hieman hänen vatsansa alapuolella alkoi kyteä lämpö, joka ei tunteena ollut hänelle täysin uusi. Tosin koskaan aiemmin hän ei ollut kokenut tätä tunnetta kenenkään miehen läsnä ollessa, vaan ainoastaan hetkinä, jolloin hän oli saanut olla täysin yksin.

Lämpö sai kehon jännittymään ja kädet tärisemään. Zidane tarttui Garnetin paidan helmaan, mutta tyttö asetti omat kätensä pojan käsien päälle. Hän kohotti katseensa ja uppoutui hetkeksi sinisiin silmiin. ”Luotathan?” ne kysyivät. Mitään ajattelematta prinsessa vapautti nuorukaisen kädet ja nosti omansa ylös, jotta tämä saattoi helpommin vetää paidan pois hänen päältään.

Viileä yöilma nosti välittömästi Garnetin nännit koholle. Prinsessa loi katseen alaspäin ja peitti nopeasti rinnat käsillään. Yhtäkkiä hän tunsi itsensä noloksi ja hämmentyneeksi, vaikka samalla tilanne vaikutti täysin oikealta. Häntä kuitenkin pelotti paljastaa näin paljon itsestään Zidanelle. Mitä jos poika ei pitäisikään näkemästään?

Nuorukainen tarttui hellästi prinsessan käsiin ja veti ne varovaisesti pois tämän rintojen tieltä. Garnet tunsi kuumottavan punan nousevan poskilleen ja käänsi katseensa toisaalle. Dalin kylä erottui kauempana silhuettina yötaivasta vasten. Taivaan halki purjehti ilmalaiva. Olikohan se matkalla Lindblumiin?

Prinsessan ajatukset keskeytyivät, kun pehmeät huulet koskettivat hänen vasenta nänniään. Ne puristuivat sen ympärille ja imaisivat hellästi. Voihkaus karkasi tytön huulilta ja hän kavahti vaistomaisesti taaksepäin. Zidanen kädet painoivat häntä kuitenkin selästä, eikä hän päässyt karkaamaan kovinkaan kauaksi.

”Etkö pitänyt siitä?” pojan ääni kysyi anteeksipyytävänä.

Garnet oli varma, että muistutti kasvoiltaan jo keitettyä rapua. Hän ei voinut missään nimessä katsoa Zidanea silmiin, ei edes kasvoihin.

”Minä… kyllä… tai siis… ei se pahalta tuntunut”, hän mutisi ja mietti, kuinka paljon ihmisen oli ylipäätään mahdollista punastua.

”Anna minun sitten jatkaa?” Zidane pyysi. Miksei poikaa nolottanut ollenkaan?

Prinsessa nyökkäsi, muttei vieläkään katsonut Zidanea. Hetken päästä hän tunsi huulien löytävän hänen nänninsä uudestaan. Kyllä, hän piti siitä, mitä Zidane teki, vaikka samaan aikaan häntä pelottikin. Hän tunnusteli tuntemustaan sisällään; lämpö kasvoi hiljalleen ja levisi ylemmäs vatsan alapuolelta.

Zidanen kieli leikitteli tovin Garnetin vasemman nännin kanssa ja siirtyi sitten tutkailemaan oikeaa. Prinsessa taivutti kaulaansa taaksepäin ja sulki silmänsä. Hänen rintansa kohoilivat yhtä aikaa hänen kiivaan hengityksensä kanssa ja hän lämmin tunne hänen sisällään alkoi kasvaa kuumottavaksi. Yön viileys haihtui jonnekin taustalle, kun tyttö siirtyi tuntemusten ihmemaahan.

Nuorukaisen kädet liikkuivat pitkin Garnetin selkää pojan huulten ja kielen tehdessä omaa tutkimustaan. Kädet tarttuivat vyötäröllä olevaan haalariasuun ja kiskoivat sitä hiljalleen alaspäin. Vaistomaisesti Garnet kohottautui hieman, jotta Zidane sai kiskottua asun hänen takapuolensa alle ja sitten reisiä pitkin alaspäin. Kenkien potkiminen jaloista tuotti hieman vaikeuksia, mutta lopulta ne lojuivat ruohikossa ja oranssi haalari seurasi pian niiden perässä.

Garnet jännittyi jälleen, sillä nyt hänellä oli enää yllään vain valkoiset alushousunsa, kun taas Zidanella oli edelleen housut jalassa. Hän epäröi hetken aikaa, mutta tarttui sitten pojan keltaiseen vyöhön ja ryhtyi kiskomaan sitä auki. Prinsessa ihmetteli mielessään, miksei Zidane ollut hankkinut sopivan pituista vyötä, vaan niin pitkän, että sen joutui kietomaan vyötärön ympäri kahdesti.

Vyöstä kuitenkin päästiin eroon, ja Zidanen housut seurasivat perässä saappaiden kanssa. Garnetin poskille nousi jälleen kerran hehkuva puna, kun hän tajusi, ettei nuorukaisella ollut ollenkaan alushousuja. Prinsessa oli ollut täysin varma, että kaikki käyttivät sellaisia, joten nyt hän tunsi suurta hämmennystä, kun nuori varas oli hänen edessään ilkosen alasti.

Yllättäen nuorukaisen kasvoillakin oli epäröivä ilme, joka ei ainakaan helpottanut Garnetin oloa. Prinsessa oli toivonut, että ainakin toinen heistä olisi tiennyt, mitä oli tekemässä. Hän veti syvään henkeä ja sulki silmänsä hetkeksi, ennen kuin avasi ne uudestaan. Zidane oli siirtynyt aivan hänen eteensä ja kietoi kätensä hänen ympärilleen. Oli turvallista painautua pojan rintaa vasten. Tämän iho tuntui lämpöiseltä ja kutsuvalta.

Garnet tutkaili sormillaan Zidanen selkärangan nikamia. Hän liu’utti käsiään edestakaisin ja nautti koskettamisesta. Oli käsittämätöntä, miten jokin näin kielletty saattoi tuntua, niin oikealta. Samaan aikaan prinsessa koki olevan hyvin julkea ja hävytön, mutta ehkäpä tavalliset tytöt olivatkin sellaisia… ja hänhän halusi tällä hetkellä olla tavallinen tyttö enemmän kuin mitään muuta. Tai no, Zidane taisi kuitenkin nousta listan kärkeen, vaikka prinsessan olikin vaikea myöntää sitä edes itselleen.

Zidanen pakarat olivat kiinteät. Häntä tuntui jokseenkin kummalliselta. Garnet painoi mieleensä, että hänen pitäisi joskus kysyä siitä pojalta. Nyt ei kuitenkaan ollut sopiva hetki.

Samassa prinsessa tunsi jotain kovaa ja lämmintä alavatsaansa vasten. Hetken hän halusi vetäytyä kauemmas ja paeta, mutta hän kuitenkin pakotti itsensä pysymään paikoillaan ja jatkoi Zidanen selän silittelyä rauhallisin ottein.

Garnet tunsi nuorukaisen käsien eksyvän hänen selkäänsä. Ne sivelivät ihoa ensin hellästi ja lähtivät sitten vaeltamaan alaspäin tavoittaen tytön alushousut. Pojan sormet puristivat prinsessan pakaroita, mikä oli Garnetista melkoisen sopimatonta. Toisaalta koko tilanne oli saanut sen verran sopimattomat mittasuhteet, että yhdestä takapuolen puristuksesta oli turha enää käydä valittamaan.

Zidanen oikea käsi livahti Garnetin alushousujen vyötärön alle. Pojan sormet sivelivät hetken prinsessan takapuolta, mutta sitten käsi siirtyi hiljalleen pitkin prinsessan kylkeä tämän etupuolelle. Garnet veti syvään henkeä, mutta ei estänyt poikaa, jonka sormet tunnustelivat varovaisesti hänen pehmeää karvoitustaan.

Nuorukaisen sormet hivuttautuivat alemmas. Ne tunnustelivat tietään hyvin varovaisesti, kokeilevasti. Garnet puristi silmänsä tiukasti kiinni ja painoi kätensä vasten pojan selkää. Hän tiesi, mitä sormet etsivät. Hänen omat sormensa olivat joskus yön pimeinä tunteina kulkeneet samoja polkuja. Silti oli hyvin hämmentävää, että joku toinen teki niin. Tytön sydän hakkasi hänen rintaansa vasten ja ilma pakkautui jännittyneisiin keuhkoihin, kunnes se oli pakko puhaltaa ulos.

Zidanen sormet löysivät tiensä, eikä Garnet estänyt poikaa, vaikka hänen mielessään kävikin, että hän ehtisi vielä paeta tilanteesta. Nuorukaisen otteet olivat alkuun selvästi haparoivia, mutta lopulta raskaasta työstä kovettuneet sormenpäät löysivät prinsessan herkimmän kohdan. Zidanen etusormi hankasi suloisesti saaden Garnetin keinumaan pojan käden liikkeen mukana.

Tyttö hengitti raskaasti. Pikkuhiljaa hänen olonsa muuttui rennommaksi, kun hyvänolontunne alkoi levitä alavatsasta sekä ylöspäin. Garnet painautui mahdollisimman lähelle Zidanea ja nautti pojan lämmöstä samaan aikaan, kun hellä yötuuli puhalteli hänen selkäänsä. Kuitenkin nimenomaan nuorukaisen sormien kosketus sai hänen koko kehonsa kihelmöimään nautinnosta.

Nautinnollinen tunne lähti liikkeelle pienenä nuppuna vatsanpohjasta. Garnetista tuntui, ettei hän ollut nauttinut mistään niin paljon koko elämänsä aikana. Pelko jäi jonnekin sivummalle, kun hän keskittyi sisällään velloviin muihin tuntemuksiin. Lämpö levisi joka puolelle ja sitä seurasi värinä. Se sai prinsessan vartalon tärisemään ja hänen hengityksensä kulkemaan katkonaisena. Sisäinen värinä voimistui voimistumistaan, kunnes se kasvoi niin suureksi, että se ei voinut muuta kuin räjähtää tempaisten samalla prinsessan mukaansa.

Garnet painautui raskaasti hengittäen Zidanen syliin pojan vedettyä kätensä pois prinsessan alushousuista. Nuorukainen keinutteli hetken aikaa prinsessaa sylissään. Garnet oli varma, että koko hänen kehonsa sykki jotakin uutta voimaa. Mitään vastaavaa hän ei ollut kokenut edes yksinäisinä hetkinään.

Tyttö kohotti ruskeat silmänsä kohti Zidanen kasvoja. Nuorukainen hymyili, mutta hänen katseensa oli samalla tummunut. Garnet nielaisi. Hän ymmärsi, ettei leikki ollut vielä ohitse. Oli muutakin, jotain oli vielä kokematta.

Prinsessa tunsi pelon jälleen nipistelevän häntä, muttei kuitenkaan estellyt, kun Zidane laski hänet hellästi selälleen ruohikkoon. Poika suukotteli pitkän aikaa hänen vatsaansa, ennen kuin tarttui valkoisiin alushousuihin ja veti ne hitaasti pois prinsessan yltä.

”Saanko?” Zidane kysyi ääni käheänä.

Garnet ei kyennyt puhumaan. Hän ei olisi saanut ääntä tulemaan, vaikka olisi halunnutkin, joten hän tyytyi vain nyökkäämään. Zidanen kasvoilla käväisi hymy, erilainen kuin Garnet oli tällä aiemmin nähnyt, kun nuorukainen työnsi varovaisesti prinsessan jalat erilleen ja asettui niiden väliin.

Ensimmäinen haparoiva työntö sattui hieman. Jälleen Garnet puristi silmänsä kiinni. Hän asetti kätensä Zidanen hartioille ja yritti tavoittaa aiempia tuntemuksia. Kipu tuntui vielä muutamalla työnnöllä, mutta katosi sitten kuin itsestään. Kaiken kaikkiaan tapahtuma tuntui prinsessasta omituiselta, siltä kuin hänen sisällään olisi ollut jotain ylimääräistä. Tunne ei kuitenkaan ollut paha, ei millään muotoa. Hän tiesi, että saattaisi jopa pitää siitä, jos vain ensin tottuisi siihen.

Hiki helmeili Zidanen otsalla, kun hänen työntönsä muuttuivat voimakkaammiksi ja nopeammiksi. Garnet voihki pojan työntöjen tahdissa. Äänet karkasivat salaperäisesti hänen huuliltaan, tulivat kuin itsestään. Multainen maa ja ruohonkorret hankasivat hänen selkäänsä, mutta eivät varsinaisesti haitanneet häntä.

Yhtäkkiä Zidanen koko vartalo jäykistyi paikoilleen ja pojan huulilta pääsi murahdus. Sitten hän rentoutui ja painautui huohottaen Garnetia vasten. Prinsessa saattoi tuntea hikisen ihon vasten omaansa. Hän kietoi kätensä paremmin pojan ympärille ja avasi silmänsä.

Zidanen hengitys tasaantui hiljalleen ja muuttui sitten unisen raskaaksi. Pojan paino tuntui Garnetin päällä, mutta prinsessa ei työntänyt tätä pois. Zidane nukkui hänen sylissään ja tähdet tuikkivat heidän yläpuolellaan.

A/N2: Tätä oli vaikea erittäin vaikea kirjoittaa, enkä ole itse täysin tyytyväinen lopputulokseen. Tiedän kuitenkin, etten saa tästä parempaa, vaikka miten vääntäisin. Eli ei auta… Toivottavasti kelpaa ainakin haasteen antajalle x)