Valtiovierailu

Author: Afeni

Paring: Ashe/Basch (Penelo/Vaan, Fran/Balthier)

Rating: R/K-15

Genre: Romance, drama

Warnings: Todellakin spoilaa pelin tapahtumia. Sisältää myös jonkin verran epäsovinnaista kielenkäyttöä ja seksuaalista vihjailua.

Summary: Pelin lopusta on kulunut kaksi vuotta. Ashe on päättänyt järjestää valtioiden välisen tapaamisen ystävyyssuhteiden vahvistamiseksi. Illan juhlissa suurempaa osaa näyttelevät kuitenkin ihmissuhteet kuin politiikka.

Challenge: Aryachialta.

A/N: Tiedän, että tästä oli tarkoitus tulla pelkkä Ashe/Basch –ficci, mutta idea lähti leviämään käsistä niin kuin minulle usein käy, joten ficciin tuli mukaan myös muita aspekteja ja parituksia. Toivottavasti poliittiset juonittelut ja erinäiset pääjuonesta poikkeavat rakkaussuhteet eivät ketään suuresti kuitenkaan häiritse x) Ficci voi muutenkin olla sekava ja kaipaisi ehkä jonkinnäköisiä jatko-osia selventämään ja täydentämään tarinaa. Kaiken huipuksi minulla oli suuria ongelmia pysytellä ikärajan puitteissa, mutta toivottavasti en ainakaan pahasti sitä ylittänyt.

Valtiovierailu

Kuningatar Ashelia B’Nargin Dalmasca seisoi ryhdikkäänä Rabanastren kuninkaallisen linnan edustalle rakennetulla korokkeella. Hän oli verhonnut itsensä kauttaaltaan valkoiseen pukuun, jota koristivat monimutkaiset kultapunokset sekä taidokkaat leikkaukset. Puvun leveä helmus raahasi maata ja vaati kuningatarta liikkumaan äärimmäisen hitaasti, kun taas sen yläosa paljasti hänen solakan vartensa kauneimmat puolet jokaiselle katselijalle.

Ja katselijoita totisesti oli kertynyt linnan pihalle rakennettuun väliaikaiseen katsomoon sekä vielä kaupungin kaduillekin, vaikka sieltä ei saattanutkaan nähdä korokkeelle. Oli kulunut tasan kaksi vuotta siitä, kun ilmalinnoitus Bahamut oli rojahtanut lähelle kuninkaallista linnaa ja sota Archadiaa vastaan oli päättynyt. Oli vihdoin tullut virallisen ja ystävällismielisen valtiovierailun aika; lapsikeisari Larsa Ferrinas Solidor saapuisi tervehtimään vain hetken hallinnutta Dalmascan nuorta kuningatarta. Samaiseen tapaamiseen kerrottiin saapuvan myös Rozarrian Al-Cid Margrace edustamaan kuninkaallista perhettä.

Huhu kertoi, että illan juhliin oli kutsuttu myös joukko ilmapiraatteja, mikä tietenkin hämmästytti tavallista kansaa suuresti. Kuiskaukset kertoivat paria päivää aiemmin saapuneista keskenään kisailleista ilmalaivoista, jotka parasta aikaa olivat mooglien huollettavina Rabanastren aerodomessa. Vanhan Dalanin mukaan ilmapiraattijoukko olisi helppo tunnistaa; siihen kuuluisivat viera, herrasmiesvaras sekä kaksi sodassa orvoiksi jäänyttä katulasta. Siitäkään huolimatta monikaan ei tiennyt, missä nuo yllätysvieraat tällä hetkellä majailivat.

Toinen juoruilun aihe oli, ettei nuori kuningatar ollut vieläkään valinnut itselleen puolisoa. Olihan kulunut jo neljä vuotta lordi Raslerin kuolemasta, joten kuningattaren suruajan olisi pitänyt jo olla ohitse. Koska kummastakin naapurivaltiosta saapui nyt edustaja paikalle, kansalle oli selvää, että puolison valinnan hetki oli lähellä. Arvuutteluja heitettiin puolelta toiselle. Keisari Larsa oli kovin nuori, vasta 14-vuotias, eikä moni uskonut hänen olevan sopiva puoliso 21-vuotiaalle kuningattarelle. Lisäksi hän oli perheensä viimeinen edustaja, joten avioliitto tarkoittaisi Archadian ja Dalmascan yhdistymistä, mikä teki ajatuksesta mahdottoman. Jokainen dalmascalainen muisti heille kerrotun tarinan siitä, kuinka kuningatar itse oli taistellut Dalmascan vapauden puolesta kahta miekkaa mukanaan kantaen. Vaikka edellinen keisari olikin nyt siirtynyt ajasta ikuisuuteen, monet eivät voineet kuvitellakaan kuningattaren haluavan alistua takaisin Archadian valtaan avioliiton kautta.

Sen sijaan Rozarrian hallitsijalla oli useampia poikia, joten Al-Cid oli hyvinkin potentiaalinen kosija. Liitto Rozarrian kanssa tekisi Dalmascasta vahvemman, mutta koska Al-Cid ei ollut kruununperillinen, se ei velvoittaisi Dalmascaa toimimaan Rozarrian alaisuudessa. Tästä syystä monet löivätkin vetoa Al-Cidin puolesta. Larsan kertoimet tosin samalla kasvoivat hyvin korkealle.

Kuningatar Ashelia nojautui kaidetta vasten ja huokaisi syvään auringon alkaessa painua mailleen. Hän katseli kaukaisuuteen, josta lähestyivät kahdet kullalla kirjaillut vaunut. Vain vähää aiemmin kaksi ilmalaivaa oli saapunut aerodomeen. Tänä päivänä kuningatar kohtaisi monet kasvot, joita ei ollut katsonut aikoihin. Jännitys puristi kuumana hänen vatsansa pohjaa, sillä hän tiesi, että kansa myös odotti hänen julkistavan jonkinlaisia poliittisia ratkaisuja piakkoin. Kansa odotti perillistä, jota ei voinut syntyä ilman puolisoa.

Vaunut lähestyivät koroketta kansan hurratessa kuorossa. Vain kaksi vuotta sitten he olivat raivonneet ja puineet nyrkkejään samanlaisten vaunujen lipuessa katujen halki. Silloin nykyinen kuningatar oli tarkkaillut piilostaan, kuinka Vayne Solidor oli ottanut hänen paikkansa Dalmascan hallitsijana, mutta tänään kuningatar seisoi ylpeänä katselemassa kansaansa ja valmiina ottamaan vastaan kunnianarvoiset vieraansa.

Ensimmäisistä vaunuista nousivat keisari Larsa ja hänen luotetuin tuomarinsa Basch fon Ronsenburg. Seuraavista puolestaan astuivat prinssi Al-Cid sekä hänen naispalvelijansa, jonka nimeä kuningatar ei jaksanut muistaa. Hän pisti merkille, että tummahiuksinen kaunotar ei näyttänyt muuttuneen kahdessa vuodessa lainkaan. Kuningatar sen sijaan tunsi vanhentuneensa kymmenen vuotta. Vaikka hänet oli lapsesta saakka kasvatettu hallitsijaksi, hän ei ollut uskonut, millainen työ oli saada sodan runtelema valtio toimimaan. Vastarintaliikkeen johtaminen oli ollut helpompaa. Silloin ainakin miehet olivat totelleet häntä mukisematta, kun taas nyt valtioneuvosto tuntui ajattelevan jokaisesta asiasta eri tavalla kuin hän.

Kuningatar ravisti kevyesti päätään, kuin karistaakseen häiritsevät ajatukset mielestään, ja hymyili leveästi. Oli aika antaa kansalle pieni esitys, ennen kuin illan juhlat saattaisivat alkaa. Tosin nekin olivat täynnä tylsiä puheita ja esiintymistä, mutta olivathan hänen ystävänsä sentään paikalla. Varmaa oli, ettei ainakaan Vaan yrittäisi esittää mitään, vaan sanoisi jotain aidon ystävällistä, mutta toivottoman kömpelöä. Penelo puolestaan moittisi Vaania hänen kommenteistaan. Balthier käyttäytyisi kuin täydellinen herrasmies ja Fran pysyisi hiljaa hänen vierellään, ellei sitten sanoisi jotain viisasta, jota oli varmasti miettinyt puoli vuosisataa.

Kolmen kuningaskunnan edustajat vaihtoivat tervehdykset kansan hurratessa. Palvelusväki vetäytyi taustalle, sillä heidän ei tullut olla esillä, kun kaunopuheiset lupaukset lausuttaisiin kaiken väen kuullen.

Kuningatar veti uudemman kerran syvään henkeä. Hän katsoi rakkaita ihmisiään ja kääntyi sitten sivuttain niin, että kaikki saattoivat nähdä hänet, mutta hän pystyi itse katselemaan lähellään seisovia miehiä, joista toinen oli vasta lapsi ja toinen enemmän mies kuin moni olisi arvannutkaan.

”Minä, Ashelia B’Nargin Dalmasca, tervehdin teitä keisari Larsa Ferrinas Solidor ja prinssi Al-Cid Margrace. Olette tervetulleita valtakuntaani kaikessa ystävyydessä ja rakkaudessa, joka tulee vallitsemaan valtioidemme välillä niin tänään kuin huomennakin”, kuningatar aloitti. Julkisesti puhuminen tuntui yllättäen vaikealta. Hänen ajatuksensa harhailivat ja hän olisi halunnut kääntää päätään sen verran, että olisi edes hetkeksi ehtinyt tavoittaa archadialaistuomarin katseen. Ankarasti keskittyen hän kuitenkin jatkoi puhettaan, katseiden aika koittaisi myöhemmin. Nyt ne vain sekoittaisivat hänet täysin. ”Valtioidemme välillä vallitsi joskus viha ja sota, mutta sen aika on ohi. Vihdoin voimme muodostaa uusia ja pysyviä liittoja, jotka turvaavat koko Ivalicen tulevaisuuden, sillä emmehän halua lapsiemme varttuvan sodan pelossa. Meidän kaikkien tulisi elää vapaina ja itsenäisinä, mutta silti toisiamme kunnioittaen ja rakastaen. Ei enää sodan varjo saa peittää Ivalicen taivasta, vaan paistakoon vapauden aurinko. Olkaa tervetulleet ja nauttikaa siitä, mitä Dalmasca voi teille tarjota.”

Puhe oli lyhyt, mutta se sai kansan hurraamaan ääneen ja taputtamaan käsiään. Kesti kauan, ennen kuin hiljaisuus taas täytti tienoon ja seuraava siniverinen sai oman vuoronsa.

Nuori keisari kumarsi sekä kuningattarelle että prinssille. Hän lausui muutaman kohteliaan sanan ja kääntyi sitten puhumaan kansalle.

”Tänä päivänä minä, Larsa Solidor, olen tullut tänne tapaamaan teidän kuningatartanne, mutta se ei ole ainoa syy, miksi saavuin. Kaksi vuotta sitten veljeni kohteli väärin tätä maata, hänen ahneutensa aiheutti paljon pahaa. En koskaan voi korvata menetyksiä, joita yksittäiset kansalaiset ovat hänen tähtensä kärsineet, enkä voi pyyhkiä pois menetyksen surua. Silti olen tullut tänne pyytämään anteeksi koko Archadian puolesta, pyytämään anteeksi veljeni tekoja. En yritä puolustella häntä, sillä ahneudelle ei ole puolustusta. En edes odota teidän antavan anteeksi ja siksi saavunkin tänne nöyränä.”

Kansan huudot tuntuivat räjäyttävän tärykalvot. Lapsikeisari oli selvästikin tehnyt heihin vaikutuksen. Nyt hän kääntyi kohti kuningatarta ja tarttui tätä kädestä. Hän kohotti käden kevyesti huulilleen, ennen kuin jatkoi.

”Myös teiltä minä pyydän anteeksi veljeni pahoja tekoja. Menetitte vuosia elämästänne hänen takiaan”, keisari lausui.

”Te ette ole syyllinen veljenne tekoihin. Ei kukaan voi olla veljensä vartija”, kuningatar vastasi ystävällisesti. ”Hänen tekonsa ovat anteeksi annetut.”

”Minä kiitän teitä tästä suuresta armeliaisuudesta ja haluankin esittää pyynnön, jota toivon, että te ette pidä kohtuuttomana.”

Kansa kohahti. Jokainen katsomossa ja sen lähistöllä nojautui eteenpäin. Seuraisiko nyt julkinen kosinta? Voisiko kuningatar ottaa lapsipuolison vai olisiko se liian siveetöntä?

”Kuulen pyyntönne mielelläni”, kuningatar vastasi.

”Tiedän, että olen nuori, mutta velvollisuus vaatii minua kihlautumaan pian, jotta valtio varmasti saa perillisen”, keisari selitti. Kansan keskuudesta kuului syvä huokaus. ”Vahvistaaksemme valtioidemme välistä liittoa pyydän, että etsisitte minulle sopivan puolison Dalmascan neidoista.” Pettynyt kohahdus kansan parista kantautui korokkeelle asti.

”Teen voitavani ja toivon, että löydän teille sopivan kihlatun vielä ennen tämän vierailun päättymistä”, kuningatar vastasi hymyillen. Hän oli hyvin tietoinen siitä, että hänen tulevasta puolisostaan lyötäisiin vetoa, mutta jos Larsa kihlautuisi valtiovierailun aikana, muut juorut unohtuisivat ehkä hetkiseksi.

Pari vaihtoi vielä jotain kohteliaisuuksia, mutta sitten keisari Larsa siirsi puheenvuoron prinssi Al-Cidille. Kaikki kolme tiesivät, että mitä nopeammin puheet olivat ohitse, sitä pikemmin he pääsisivät nauttimaan illan juhlallisuuksista ja rennommista hetkistä kiemuraisten korulauseiden sijaan.

Prinssi soi kumarruksen keisarille ja kansalle ja polvistui sitten kuningattaren eteen. Hän tarttui tämän käteen ja vei sen huulilleen.

”Anteeksi epävirallisuuteni, mutta teidän korkeutenne on vain kaunistunut siitä, kun viimeksi tapasimme”, mies sanoi päästäessään irti kuningattaren kädestä ja noustessaan takaisin ylös. ”Ei ole ihme, että te olette saaneet valtionne kukoistamaan vain kahdessa vuodessa, kun itse sädehditte auringonlailla. Kansa varmasti ajattelee teitä lämmöllä ja pitää teitä johtotähtenään, sillä kukapa voisi väheksyä noin upeaa kuningatarta…”

~o~

”Uskomatonta, että hän ei osaa olla olematta lipevä edes julkisessa esiintymisessä”, nahkahousuihin ja valkoiseen paitapuseroon pukeutunut vaaleanruskeahiuksinen nuorimies tuhahti ja nojautui mukavammin linnan muuria vasten.

”Lipevä? Tuohan oli älyttömän romanttista!” vaaleahiuksinen tyttö kivahti miehelle ja kurottautui eteenpäin nähdäkseen paremmin, mitä lavalla oikein tapahtui. Hänen pitkä purppuranpunainen hameensa heilahti liikkeen mukana sääriä vasten ja paljasti sievät nyörikengät.

”Et sinä tosissasi voi pitää tuollaista potaskan puhumista romanttisena, Penelo”, blondi poika puolestaan tuhahti. Hänkin nojautui kädet puuskassa muuria vasten kuin matkiakseen hieman vanhempaa miestä. Myös hän oli pukenut ylleen nahkahousut ja luopunut jopa iänikuisesta liian pieneltä näyttävästä liivistään Penelon vaatimuksesta ja vaihtanut sen, kuten toverinsa, valkoiseen paitapuseroon.

”Ei naisen käsitys romantiikasta kohtaa koskaan miehen käsitystä, Vaan”, joukossa seisoskeleva viera totesi tyynesti.

”Älä vain sano, että hän on lumonnut sinutkin”, vaaleanruskeahiuksinen mies sanoi äänellä, jossa oli selvää ärtymystä.

Viera käännähti kannoillaan niin, että saattoi nähdä kolme muuta. Hänen valkoiset hiuksensa heilahtivat puolelta toiselle ja punaisissa silmissä käväisi uhkaavan ilkikurinen katse. Tavanomaisen asunsa sijaan hän oli pukenut ylleen leningin, jossa oli vain yksi olkain ja joka ulottui vartaloa myötäillen miltei hänen polviinsa asti. Jaloissaan hänellä oli valkoiset korkokengät, joiden hankkimiseen oli kulunut melkoisesti aikaa. Ivalicessa ei vieläkään ollut suutaria, joka olisi erikoistunut vierojen kenkien valmistukseen. Hän asteli suoraan miehen luokse ja tökkäisi tätä rintaan yhdellä pitkistä vaaleanvioleteista kynsistään.

”Balthier, sinä olet mustasukkainen”, nainen totesi tyynesti ja hymyili miehelle.

Ilmapiraatti tarttui vieraa ranteesta ja pakotti naisen käden alas. ”Minulla ei ole syytä mustasukkaisuuteen, sillä tiedän tarjoavani sinulle jotain, mitä et keneltäkään muulta saisi.” Hän vei toisen kätensä vieran pään taakse ja painoi naisen lähemmäs itseään suudellen tätä sitten kevyesti.

”Ääh, Vaan! Mikset sinä koskaan ole tuollainen?” Penelo tokaisi ja nyki nuorempaa ilmapiraattia käsivarresta. ”Balthier sanoo Franille aina oikeat sanat ja on niin romanttinen ja…”

”Olisit joskus hiljaa”, Vaan jupisi.

”Mitä sinä sanoit?”

”Käskin sinun olla hiljaa ja tulla tänne”, Vaan tuhahti muka kiukkuisesti ja veti tytön nopeasti kainaloonsa. Hän toivoi, ettei Al-Cid lirkuttelisi juhlissa liikaa, eikä Balthier esittelisi hurmaavampaa puoltaan puolelle linnan naisväestä, sillä seurauksena olisi kokoillan kestävä nalkutus Penelolta. Tyttö ei ymmärtänyt, ettei Vaan osannut laittaa sanoja oikeaan järjestyksen hurmatakseen toisen. Hän ojensi mieluummin kimpun kukkasia ja sieppasi tytön syliinsä, kun kukaan muu ei nähnyt.

”Tummaolut tai pari voisi maistua, ennen kuin livahdamme sivuovesta illan pippaloihin”, Balthier huomautti puheiden yhä jatkuessa. Hänen äänensä oli hitusen närkästynyt, mutta siinä kaikui myös huvittuneisuus. Ensin kuningatar päätti kutsua joukon ilmapiraatteja juhliinsa ja sitten nämä eivät saaneet saapua, kuten muut kutsuvieraat; punaista mattoa pitkin.

”Ainakaan tällä kerralla vältämme viemärit”, Vaan lisäsi iloisesti.

”Onko sitten tyylikästä livahtaa paikalle kuin varas?” Balthier kommentoi nelikon lähtiessä kulkemaan kohti Sandseata.

”Ashella on syynsä”, Penelo ryhtyi oitis puolustamaan kuningatarta. ”Ei hän voi noin vain myöntää, että on meidän ystävämme, ainakaan julkisesti. Kuningatar, joka on ystävä piraattien kanssa. Se olisi skandaali.”

”Aito ystävyys ei vaikeuksia pelkää”, Fran huomautti saaden muut hiljenemään.

~o~

Kansan huudot kaikuivat vieläkin nuoren kuningattaren korvissa, kun hän asteli sisälle linnaansa. Ihmisille oli järjestetty niin sanotusti leipää ja sirkushuveja pitkälle aamuyöhön asti, mutta aatelisten täytyi selviytyä juhlista, jotka olivat täynnä poliittista kieroilua. Sitä ennen oli kuitenkin luvassa hetki virkistäytymiseen.

Kuningatar kulki hitaasti kohti omia tilojaan kahden kamarineidon kannatellessa hänen pukunsa laveaa helmaa. Tällaiset muodollisuudet olivat alkaneet ärsyttää häntä, vaikka lapsena palvelijoiden kiusaaminen oli ollut yksi hänen suurimmista huveistaan. Hän oli nauraa kikattanut sängyllään, kun oli juoksuttanut erästä vanhaa naisparkaa edestakaisin hakemassa aina uuden asun, eikä ollut kelpuuttanut niistä yhtään. Vasta kun hänen äitinsä oli tullut ja vaatinut häntä pukeutumaan nopeasti, oli hän ottanut yhden mekoistaan ja kiskonut sen päälleen kiltisti.

No, sota oli muuttanut paljon. Vastarintaliikkeessä ei kitisty siitä, että saappaissa oli vettä tai että viemärit haisivat pahalta, eikä varmastikaan vaadittu sotilaita kanniskelemaan puhtaita vaatteita prinsessalleen. Ei, jokainen teroitti oman miekkansa ja huolehti itse siitä, että säilyi hengissä. Tosin tietysti miehet pitivät erityistä huolta prinsessastaan, mutta siltä hän oli ollut yksi joukossa, eikä voinut inistä turhasta. Siten hän olisi kadottanut vähäisen kunniansa rippeetkin.

Muuttuneesta asenteestaan huolimatta kuningatar noudatti vanhoja tapoja ja antoi palvelijoiden riisua pukuhirviön yltään. Se vaihdettiin lyhyempään ja kapeampaan asuun, joka tosin oli aivan yhtä antelias yläosaltaan kuin edellinenkin. Sen väritys vivahti punaiseen ja violettiin valaistuksesta riippuen, ja kangas oli tuotu aina valtakunnan länsipuolelta, Rozarriasta, asti.

Kuningatar tarkasteli itseään peilistä. Asu puki häntä erityisen hyvin, ja hän oli varma, että se kyllä huomattaisiin illan aikana. Kuitenkin hänelle oli yhdentekevää, kuinka moni herrasmies tai vanhentunut valtioneuvoston jäsen tulisi suitsuttamaan hänelle hänen kauneudestaan. Jos vain yksi mies huomaisi hänet…

Basch. He eivät olleet nähneet kahteen vuoteen. Eivät sen jälkeen, kun Basch oli lähtenyt veljensä pyyntöä noudattaen Archadiaan Larsan mukana. Penelo oli lähettänyt kuningattarelle useita kirjeitä, joissa oli aina muistanut kertoa myös Larsan ja Baschin kuulumiset, mutta itse miehestä ei ollut kuulunut mitään kahteen vuoteen. Kahteen kokonaiseen vuoteen! Oliko Baschilla joku Archadiassa?

”Luuletko, että hän huomaa minut?” kuningatar kysyi ajatuksissaan kamarineidolta, joka juuri kampasi hänen hiuksiaan.

”Voi, totta kai, teidän korkeutenne”, tyttö sanoi ja punastui korviaan myöten. ”Hän on niin hurmaava. Olen varma, että hän huomaa teidät ja kosiikin pian, ellen nyt puhu liian rohkeasti.”

Puna nousi vuorostaan kuningattaren poskille ja hänen sydämensä hypähti, kunnes hän äkkiä tajusi, että tytönhupakko voinut mitenkään tietää, ketä hän oli tarkoittanut. Totta kai tyttö kuvitteli, että puhe oli Al-Cidistä nyt, kun oli varmaa, ettei Larsa aikonut kosia.

”Kaikki palatsissa odottavat jo häitä. Olisi upeaa, jos voisimme viettää kahdet kihlajaiset piakkoin.”

”Kaikki vanhat kääkät valtioneuvostossa odottavat, että saan lapsen, enkä ehdi puuttua heidän päätöksiinsä”, kuningatar tuhahti.

Kamarineito veti kauhistuneena henkeään ja punastui entistä syvemmin. Kuningatar sätti itseään siitä, ettei ollut purrut kieltään, vaan oli lausunut ajatuksensa ääneen. Hän nousi nopeasti tuolistaan ja nappasi harjan tytön kädestä.

”Unohda, mitä sanoin”, kuningatar sanoi hymyillen. ”Olen vain stressaantunut illan juhlista. Mene sinä jo viettämään ansaittua vapaailtaa. Saan kyllä laitettua itsekin hiukseni.”

”K-kiitos, teidän korkeutenne”, tyttö niiasi mahdollisimman syvään ja kiirehti sitten huoneesta ulos… epäilemättä juoruilemaan palvelijoiden tiloihin. Kuningatar muistutti itseään siitä, että juoruilulle täytyisi tehdä jotain, jos se nyt oli edes mahdollista. Kuinkahan paljon hänen äitinsä oli kärsinyt siitä? Toisaalta hänen äitinsä elämässä ei ollut koskaan ollut moitteen sijaa.

Minä taas jahkaan, enkä mene naimisiin ja hanki liutaa lapsia, kuten minun pitäisi. Kyllä siinä riittää palvelijoilla puhumista ja täysin aiheesta, kuningatar ajatteli. Hän sipaisi harjalla hiuksiaan vielä pari kertaa, mutta antoi niiden sitten olla ja käveli ikkunalleen.

Kuningatar tajusi etäisesti, että hänen täytyisi vielä etsiä itse kengät asuunsa. Se ei ollut mahdoton tehtävä, mutta palvelijat olivat järjestäneet kaiken omituisen logiikan mukaan, eikä hän tahtonut löytää omista kaapeistaan mitään ilman aikaa vievää etsintää.

Joskus tuntui siltä, että oli ollut helpompaa kulkea pitkin Ivalicea ja etsiä kauan sitten kadonneita aarteita. Oli ollut helpompaa matkata aavikon halki ja murtautua hautaan tai hiipiä Sochen luolapalatsin vaaroja vältellen Archadesiin ja hyökätä tohtori Cidin laboratorioon. Oli ollut helpompaa jopa marssia Giruveganiin ja kohdata Occuriat! Kuningattarena oleminen oli huomattavasti vaikeampaa. Ainakin vastarinnan aikana Basch oli ollut hänen rinnallaan. Basch, jota hän oli ensin aiheetta vihannut. Basch, johon hän oli sitten aiheesta rakastunut.

Rakastunut? Oliko hän todella käyttänyt sitä sanaa. Kuningatar maisteli sanaa mielessään ja nyökkäsi sitten ikkunasta näkyvällä maisemalle. Kahden vuoden aikana kaipaus oli kasvanut niin kipeäksi, ettei hän ollut kyennyt juuri muuta ajattelemaan. Ja nyt kun valtiovierailu oli alkanut lähestyä, hänet oli täyttänyt levoton riemu, joka oli syrjäyttänyt jopa pelon pakollisesta avioliitosta.

~o~

”Varsin pramea sali. Pärjää hyvin Archadesin vastaavalle”, Balthier kommentoi, kun ilmapiraattijoukko oli ohjattu kiertotietä muiden juhlavieraiden sekaan.

”Täällä on uskomattoman kaunista!” Penelo hihkaisi ja tarttui Vaania käsivarresta. ”Tule, mennään katsomaan, joko Larsa on paikalla!”

Kaksikko katosi epäsäädyllisen nopeaa vauhtia juhlavieraiden sekaan Balthierin ja Franin jäädessä salin laitamille. Siinä missä Balthier oli tottunut kuninkaallisiin juhliin, Franille ne olivat täysin uusi kokemus. Kyllähän vieroillakin juhlia oli, mutta ei koskaan tällaisia. Vierojen juhlat olivat maanläheisiä ja niihin liittyi aina jotain luonnollista. Mitään valtiovierailuja ei järjestetty.

”Sinä keräät katseita”, Balthier huomautti hetken päästä, kun moni juhlavieras yritti vilkuilla vieraa mahdollisimman huomaamattomasti.

”Täälläpäin ei taida liikkua monia vieroja”, Fran totesi.

”Niin, sinä oletkin erityinen. Kuljet ihmisen partnerina”, Balthier lisäsi. Kumpikin ilmapiraatti naurahti. Kaksi vuotta sitten he olivat seisoneet viemäreissä tämän samaisen palatsin alapuolella ja Balthier oli huomauttanut Vaanille samoin sanoin Franin tuijottamisesta.

”Basch on tuolla”, Fran sanoi yllättäen ja osoitti väkijoukkoon yhdellä pitkistä sormistaan. Balthier katseli sormea hetken aikaa, mutta pakotti sitten ajatuksensa pysymään kasassa ja seurasi sen suuntaan.

”Kas, jäyhä ritarimme kuljeskelee ilman suojattiaan”, hän tuumasi. Mies kietoi kätensä vieran vyötärölle ja lähti ohjaamaan tätä kohti tuomaria.

”Balthier, Fran”, Basch tervehti ja nyökkäsi molemmille.

”Tervehdys, tuomari fon Ronsenburg”, Balthier sanoi äänessään lievää halveksuntaa.

”Tiedät, että olen virassa vain velvollisuudesta.”

”Luulin, että pidät Larsasta oikeasti ja haluat polvistua keisarikunnan edessä.”

”Larsa on hieno keisari, ei läheskään samanlainen kuin veljensä. Archadia on muuttunut, Balthier”, Basch sanoi väsyneesti.

”Niin tosiaan, aivan unohdin, ettei isäni enää järjestele siellä asioita oman ja jumalien mielen mukaan.”

”Mikä mahtaa olla uuden keisarin suhtautuminen ilmapiraatteihin?” Fran kysäisi. Hän vilkaisi sivusilmällä Balthieria ja pohti, mikä miestä oikein riivasi. Ennen Balthier oli ollut se, joka puolusti Baschia ja tämän ratkaisuja, mutta nyt… Vihasiko mies entistä kotiaan niin paljon, ettei voinut hyväksyä jonkun ystävistään asuvan siellä? Vai oliko kyse jonkinlaisesta katkerasta kaipauksesta?

Basch naurahti ja arpi hänen toisen silmänsä päällä kiristyi hieman. ”Varsin suvaitseva, mitä tulee tiettyihin ilmalaivoihin. Strahl on erittäin tervetullut Archadian ilmatilaan.”

”Oletko viihtynyt hyvin?” Fran jatkoi kyselyään, sillä hän huomasi, että Balthier aikoi jälleen avata suunsa. Ehkä mies oli juonut pari olutta liikaa. Vieraa alkoi suorastaan ärsyttää tämän asenne.

”Kaipaan Dalmascaa. Se taisi viedä sydämeni jo vuosia sitten”, Basch vastasi ja vilkaisi kauemmas, missä selvästi erottui vaaleahiuksinen pää ja punavioletti juhlapuku.

”Sanotaan, että se, joka saa kerran kokea Dalmascan auringon lämmön, ei enää halua luopua siitä”, Fran totesi vilkaistuaan samaan suuntaan.

”Kuka sen sanoikin, on varsin oikeassa. Ei ole kuitenkaan ritarin asia yrittää tavoitella aurinkoa.”

”Ritari polttaisi siipensä, jos yrittäisi aurinkoa koskettaa. Vaan, mikä onkaan kauniimpaa kuin rakkaus, jonka tähden on kärsittävä?” Fran kuiskasi sen verran hiljaa, etteivät ohikulkijat voineet kuulla hänen sanojaan.

”Tarkoitatko siis, että ritarin olisi kasvatettava siivet ja rohjettava lentää aurinkoon?”

”Se on ritarin itse päätettävä. Hän voi katsella aurinkoa kaukaa ja kaivata ikuisesti tai sitten hän voi koskettaa kerran ja palaa”, viera jatkoi hiljaa.

”Vierojen viisaus on kiehtovaa, mutta kehotatko Baschia todella toimimaan halujensa mukaan?” Balthier puuttui puheeseen. ”Kerran sanoit minulle, ettet ole edes varma, mitä ihmisten rakkaus on ja nyt puhut sen puolesta kuin paraskin runoilija.”

”Ehkä olen vihdoin oppinut sen merkityksen ja ymmärtänyt, kuinka kaipaus repii rikki ja kuinka vain aito rakkaus voi korjata rikkinäisen”, Fran vastasi ja katsoi miestä suoraan silmiin. Balthier hätkähti ja hiljeni hetkeksi.

”Kenties sinunkin, Balthier, pitäisi lentää aurinkoon”, Basch huomautti naureskelevaan sävyyn. Ilmapiraateista paljastui tänä iltana uusia puolia.

”Luulen, että olen lentänyt jo.”

~o~

”Prins… kuningatar Ashelia, sinusta on kasvanut kaunis kukka koristamaan Dalmascaa”, vanhempi herrasmies totesi ja pysäytti nuoren kuningattaren, joka kierteli vieraidensa joukossa.

”Setä Ondore, älä jaksa puhua noin virallisesti. Saan kuulla turhia kohteliaisuuksia päivät pitkät”, kuningatar napautti.

”Muistan vielä, kuinka sinun suuri huvisi oli kuunnella niitä, Ashe”, markiisi naurahti ja taputti kuningatarta poskelle.

”Ajat ovat muuttuneet. Sota muutti paljon, myös minut.”

”Se muutti meitä kaikkia. Tämän illan tarkoitus on kuitenkin muistuttaa meitä ystävyydestä, ei vihamielisyyksistä.”

Ashe huokaisi. ”Tiedän, mutta olen kyllästynyt näihin kohteliaisiin kiemuroihin. Totuin kai ystävieni seurassa suoruuteen.”

”Voiko piraatteja laskea todellisiksi ystäviksi? En näe heitä täällä juhlistamassa sinua.”

”Itse asiassa he ovat, ja luulenpa, että he ovat aidoimmat ystävät, jotka minulla on koskaan ollut, setä hyvä.”

”Ymmärrän kyllä näkökantasi. Onhan tämä Balthier tietysti hyvästä suvusta, joskin hänen isänsä oli kenties hieman… sanottakoon höyrähtänyt, vaikkei kuolleista tulekaan puhua pahaa. Hän on kuitenkin valinnut tiensä, eikä sellaisen miehen tulisi juhlia kuninkaallisessa salissa”, markiisi Ondore selitti ja kohotti kätensä vaientaakseen veljentyttärensä. ”Älä käsitä väärin, Ashe. Arvostan sitä nuorukaista paljon, hyvin paljon. Kenties ilman häntä, olisimme yhä sodassa tai ehkä Rabanastrea ei enää olisi. Kaikki kunnia miehelle hänen teoistaan, mutta hän on silti piraatti, eikä yksikään hallitsija voi virallisesti hyväksyä piratismia, eikä varsinkaan naida piraattia.”

Kuningattaren silmät levisivät hämmästyksestä. Kuinka paljon hänestä oikein juoruiltiin?

”Balthier on rakas ystävä, mutta hänen sydämensä kuuluu toisaalle, kuten myös minun sydämeni”, Ashe lausui valiten sanansa huolellisesti. Hänen oli turha pyytää sydämensä valinnalle sedältään hyväksyntää, sillä ei vähäinen tuomari tai ritari, miten miestä nyt sitten halusikaan kutsua, ollut sopiva puoliso kuningattarelle.

”Sinä olet nuori nyt, mutta valitse silti viisaasti”, markiisi sanoi. Hänen kasvoillaan oli huolenryppyjä. Hän todella toivoi, että kuningas Raminas olisi yhä elossa ja opastamassa tytärtään valinnoissa. Lordi Rasler oli ollut hyvä puoliso, mutta pystyisikö Ashe valitsemaan itse toisen yhtä hyvän. Tyttöparka oli joutunut suuren vastuun eteen jo kovin nuorena ja valitettavasti oli viettänyt pitkän aikaa piraattien seurassa. Elämä, jossa saa vapaasti valita parikseen kenet vain, ei ollut aatelisia varten, mutta kenties Ashe kadehti tuota vähäpukeista vieraa, joka oli valinnut kulkea herrasmiesvarkaan rinnalla… säädyttömästi ilman avioliittoa vielä kaiken lisäksi.

Ashe pysytteli hiljaa. Hän tiesi, mitä ratkaisua häneltä odotettiin. Valtioneuvosto oli painostanut häntä jo vuoden valitsemaan puolisonsa ja puhunut toistuvasti lännen pojista. Itään neuvottiin luomaan hyvät suhteet, muttei avioliiton kautta, sillä olisihan ollut ennen kuulumatonta, että kuningatar ottaisi lapsipuolison. Kuningas saattoi vielä tehdäkin niin, mutta naiselle se olisi häpeäksi.

”Joko olet tehnyt päätöksesi?” markiisi kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen.

”Kuinka voisin päättää, kun kosintaakaan ei ole vielä esitetty”, Ashe vastasi. Kyllä, sydämeni on päättänyt puolestani, mutten tiedä, voinko koskaan seurata sitä, hän lisäsi mielessään.

”Entä mitä vastaat, kun se esitetään? Et voi viivyttää vastaustasi kovin pitkään, sillä se olisi epäkohteliasta ja tuskin haluat loukata Rozarrian hallitsijaa”, markiisi painosti veljentytärtään häikäilemättömästi. Hän rakasti Ashea kuin omaa lastaan, mutta hän ymmärsi myös politiikasta ja velvollisuuksista paremmin kuin 21-vuotias tytönhupakko.

”Kerron antavani vastauksen viikon kuluessa. Se lienee sopiva ja kohtelias harkinta-aika”, Ashe totesi alistuneesti.

”Ja silloin vastaat myöntävästi, mikäli et keksi oikeasti hyväksyttävää perustetta kieltäytyä”, Ondore lisäsi. ”Äläkä näytä tuolta, tyttöseni. Tänään sinun pitää iloita ja hymyillä, jotta kaikki uskovat Dalmascan todelliseen kukoistukseen. Älä murehdi tulevaa, en usko, että Al-Cid vaivaa sinua kovin paljon.”

Ei varmasti vaivaakaan. Hänellä riittää ihailijoita, eikä hän epäröi käyttää tilaisuuksia hyväkseen, kuningatar jupisi mielessään. ”Olet oikeassa, setä. Tänään on juhlan aika. Huomisen murheet saavat nyt odottaa.”

Ashe pakotti hymyn kasvoilleen ja hyvästeli setänsä. Hän ei kerta kaikkiaan jaksanut puhua aiheesta enempää, sillä se oli tuntunut olevan pitkän aikaa jo kaikkien huolenaihe. Naisesta tuntui, että hän tarvitsisi happea, aivan kuin juhlava asu olisi kiristänyt liikaa.

Tervehtien ihmisiä pikaisesti Ashe suunnisti kohti linnan parveketta. Yksinäinen hetki olisi jälleen tervetullut, sillä muodollisuudet olivat rasittavia. Tätä menoa hän vanhenisi ennen aikojaan.

Parvekkeella ei kuitenkaan ollut yksinäistä. Kolme ihmistä oli vetäytynyt sinne keskustelemaan keskenään. Huokaisten äänettömästi Ashe piiloutui yhden suuren pylvään taakse ja jäi häpeilemättä vakoilemaan tilannetta. Piru vieköön, hänen palvelijansa harrastivat samaa. Miksei siis hänkin?

~o~

”Sinä et ole kirjoittanut kuukauteen! Eikö se ole aika hävytöntä noin hyväkäytöksiseltä nuorelta mieheltä?” Penelo tivasi. Hän veti itsensä istumaan parvekkeen kaiteelle saaden huolestuneen ilmeen nousemaan sekä Vaanin että Larsan kasvoille. ”En minä putoa”, hän lisäsi nopeasti. ”No?”

”Pyydän anteeksi, Penelo. Tietenkin minun olisi pitänyt kirjoittaa, mutta olen ollut kovin kiireinen”, Larsa sanoi kohteliaasti.

”Meilläkin on ollut kiireitä. Suunnittelemme matkaavamme toiselle puolelle Ivalicea, jopa kauemmas kuin minne Rozarrian maat yltävät”, Vaan pisti väliin.

”On hienoa, että olet saanut toteuttaa unelmasi”, Larsa sanoi. Vaanin kasvoille nousi hämmästynyt ilme. ”Penelo kertoi minulle, että nuorempana puhuit aina siitä, kuinka ostaisit oman ilmalaivan ja sinusta tulisi ilmapiraatti.”

”Ai, hän kertoi siitä”, Vaan sanoi jokseenkin närkästyneeseen sävyyn.

”Puhumme hyvin monista asioista”, Larsa kertoi.

”Vai niin”, Vaan tyytyi tuhahtamaan ja kääntyi katselemaan alas linnan parvekkeelta. Näköala oli kieltämättä hulppea, mutta se ei voittanut näkymää, jota sai katsella kiitäessään ilmalaivalla pitkin taivasta.

”Olimme kuuntelemassa tänään puheita”, Penelo alkoi kertoa.

”Paitsi, että lähdimme siinä vaiheessa, kun meni liian imeläksi”, Vaan pisti väliin.

”Vaan, älä viitsi. Al-Cid halusi olla vain kohtelias Ashelle”, Penelo ärähti.

”Itse asiassa hänellä on muutakin mielessä”, Larsa sanoi. ”Joko minun tai hänen odotettiin kosivan Ashea.”

”Siitä minun pitikin puhua”, Penelo jatkoi innokkaasti. ”Pyysit Ashea etsimään sinulle sopivan puolison. Oliko sinulla joku tietty mielessä? Ja hei, ei kai Ashe oikeasti aio naida Al-Cidia. Siis hän on kamalan romanttinen ja oikea herrasmies, mutta se mitä kirjoitit Baschista…”

”Siitä meidän ei pitäisi puhua julkisesti, sillä se voi asettaa monia ihmisiä hankalaan asemaan”, Larsa sanoi nopeasti. ”Lupaan kirjoittaa sinulle pian ja kertoa tarkemmin, mutten todellakaan voi puhua täällä, missä seinätkin saattavat kuunnella.”

Penelo nyökkäsi. ”Entä se sinun kihlauksesi? Voitko puhua siitä?”

”No, ajattelin lähinnä, että joku dalmascalainen aatelinen voisi olla hyvä valinta, sillä se vahvistaisi valtioiden välisiä suhteita entisestään”, Larsa totesi.

”Todellako? Tunnetko heistä monia?”

”En ketään, siksi pyysinkin Ashea tekemään valinnan puolestani. Sinä olet Ashen lisäksi ainoa dalmascalainen tyttö… nainen, jonka tunnen.”

Vaan päästi omituisen yskähdyksen ja ilmoitti melko vihaiseen sävyyn menevänsä hakemaan juomista. Penelo jäi hetkeksi tuijottamaan hänen peräänsä, ennen kuin käänsi päänsä takaisin Larsan puoleen.

”Joskus en ymmärrä häntä.”

”Minä ymmärrän varsin hyvin. Hän välittää sinusta, muttei osaa ilmaista sitä”, Larsa totesi.

”Kyllä minä sen tiedän, mutta en tajua mistä hän nyt otti itseensä.”

”Hän luulee, että aioin kosia sinua.”

”Aioitko?”

~o~

Vaan tallusti myrtyneenä kohti parvekkeiden ovea, kun hän tunsi lämpöisen käden tarttuvan häntä käsivarresta. Käsi veti hänet paksun pylvään taakse ja painoi sitä vasten. Vaanin silmät laajenivat hämmästyksestä, kun hän näki edessään Ashen, joka oli pukeutuvat varsin avaraan pukuun. Kaula-aukkoa oli hyvin vaikea olla tuijottamatta, vaikka kyseessä oli sentään valtakunnan kuningatar, jota olisi tullut kohdella kunnioittavasti.

”Ashe…” Vaan kakisteli ja pakottautui nostamaan katseensa naisen silmiin. Kuningatar päästi otteensa irti ja siirtyi hieman kauemmas.

”Larsa ja Penelo ovat kirjoitelleet paljon. Penelo on kirjoittanut minulle, mutten tiedä, onko hän kertonut kaikkea”, Ashe aloitti puhuen nopeasti ja matalalla äänellä.

”He ovat pitäneet yhteyttä turhankin tiiviisti. Aiotko sinä…” Vaan puuttui saman tien puheeseen pitäen itsekin äänensä niin hiljaisena, ettei se varmasti kantaisi parvekkeella olijoiden korviin.

”Vaan, älä aina keskeytä minua!” Ashe ärähti. ”Tiedätkö mitä Larsa on kirjoittanut Baschista?”

”Ei Penelo näytä kirjeitään minulle”, Vaan huomautti. ”Hän on sanonut vain jotain, että Basch kaipaa kovasti takaisin Dalmascaan ja toivoo, että Larsa ei enää kauan tarvitsisi häntä rinnalleen.”

”Vai niin. Mitähän hän on sillä tarkoittanut?” Ashe tivasi.

”Varmaankin, että hän haluaa muuttaa tänne takaisin. Mitä muutakaan?” Vaan kysyi kummastuneena. Miksi naiset halusivat aina analysoida jokaista heille sanottua lausetta?

”Niin, olet varmaankin oikeassa. Tuskin siinä on takana mitään muuta.”

”Tuonko takia sinä kiskoit minut tänne?”

”No, tietysti halusin myös nähdä sinut. Anteeksi, että keskeytin matkasi. Olet varmaankin janoissasi”, Ashe sanoi ja yritti hymyillä. Tilanne ei ollut hänestäkään kovin sovinnainen ja normaali, mutta hän päätti esittää kuin olisi jatkuvasti vastaavissa tilanteissa, eikä tässäkään siis olisi ollut mitään outoa.

”En oikeastaan. Nyt kun olet siinä, voisit kertoa minulle, kenet ajattelit tarjota puolisoksi Larsalle.”

”Kiinnostavatko hovin juorut sinua?” Ashe kysyi ja kohotti toista kulmakarvaansa. Hän näki Vaanin katseen kääntyvän parvekkeen suuntaan. ”Aivan. Penelo ja Larsa tosiaan ovat läheisiä, mutta Penelon naittaminen hänelle aiheuttaisi skandaalin. Olen pohtinut paria aatelistyttöä, mutta uutinen tuli niin hiljattain, etten ole vielä tehnyt päätöksiä ja täytyyhän minun puhua tyttöjen vanhempien kanssa.”

Vaanin olemus näytti rentoutuvan selvästi. Pojan katse harhaili jälleen, tällä kertaa sen verran alas, että Ashe toivoi vaatekaapistaan löytyvän muitakin kuin paljastavia juhla-asuja. Jonkun toisen hän olisi suonut katselevan itseään samalla tavalla, mutta tuo toinen ei ollut teinipoika, jonka himot lähtivät hyrräämään pienestäkin vilauksesta paljasta pintaa. Basch oli taatusti liian kohtelias tuijottamaan Ashen puvun kaula-aukkoa edes salaa.

”No, alahan mennä. Ja hae Penelollekin samalla juotavaa. Se tekee hyvän vaikutuksen”, kuningatar kuiskasi ja tyrkkäsi Vaanin matkaan. Tuo poikaparka tarvitsisi vielä paljon opastusta. Sopi vain toivoa, että Penelolla riittäisi kärsivällisyys hänen kanssaan.

Vaanin kadottua sisälle Ashe painoi selkänsä viileää kiveä vasten toivoen sen helpottavan hänen oloaan. Kaipasiko Basch vain Dalmascaa vai myös häntä? Kenties Basch näki hänessä vain prinsessan, jota oli ollut valmis suojelemaan hengellään.

”Hän luulee, että aioin kosia sinua.”

”Aioitko?”

Ashe korviin kantautui tuulen mukana uusi keskustelun pätkä parvekkeen kaiteelta. Tämäkin vielä. Ei ollut hyvä, jos Larsa oli ajatellut saavansa Penelon. Toisaalta Larsa oli kovin nuori ja naiivi. Hän saattaisi vielä kuvitella, että kuninkaalliseen sukuun kuuluva saattoi todella valita, ketä rakastaa. Ehei, sen valinnan teki valtio, ei ihminen itse.

”En voi sanoa olevani täysin syytön syytöksiin”, Larsa vastasi pitkäksi venyneen hiljaisuuden jälkeen Penelolle. ”Mutta näen kyllä, että sydämesi on jo varattu, etkä sinä olisi onnellinen kahlittuna palatsiin. Sinä kuulut taivaalle.”

”Noin nuoreksi olet kamalan viisas.”

Kuningatar ei voinut muuta kuin nyökätä Penelon sanoille. Hän huokaisi jälleen. Vaikutti siltä, että tänä iltana ihmissuhteet, joita oli haudottu kaksi vuotta, kietoutuisivat sellaiseen solmuun, ettei sitä selvitettäisi hetkessä. Vaikka kyse oli juhlista, joilla virallistettiin kolmen valtion sekä yhden leijuvan mantereen väliset ystävälliset suhteet, taustalla kuitenkin vallitsi täydellinen kaaos ja sekasorto. Juhlien todellinen tarkoitus ei tuntunut kiinnostavan ketään, vaan tärkeämpää oli se, kuka nai kenet.

”Teidän ei pitäisi olla yksin tänä iltana, teidän korkeutenne”, imarteleva ääni huomautti yllättäen. Ashe säpsähti ja suoristautui. Hän ei halunnut, että kukaan pääsi yllättämään häntä heikkona hetkenä. Valitettavasti Al-Cid jo seisoi hänen edessään.

”Täytyyhän kuningattarenkin saada hetki rauhaa ajatella omiaan”, Ashe sanoi yrittäen kuulostaa siltä, ettei ollut yllättynyt miehen tulosta.

Al-Cid nyökkäsi. Hän oli tapansa mukaan pukeutunut tiukkoihin valkoisiin housuihin ja kultaiseen vyöhön. Jos Ashelta kysyttiin, niin housut olivat liiankin tiukat ja jättivät liian vähän arvailun varaan. Miehen tumman paidan ylimmät napit olivat auki ja antoivat vihjauksen karvaisesta rinnasta. Ashe ei voinut olla ihmettelemättä, miksei Al-Cidin suoranaisen röyhkeä pukeutuminen haitannut valtioneuvoston vanhoillisia äijänkäppänöitä.

”Tekin varmasti tiedätte, mistä tässä illassa on todella kyse”, Al-Cid jatkoi. Hänellä oli lasissaan punaviiniä, jota hän siemaili rauhallisesti puhuessaan. ”Koska pikkukeisarimme on selvästi heittänyt pallonsa, on meidän aika tehdä päätöksiä.”

”Olette täysin oikeassa, mutta päätöksien tekoon tulee toki käyttää harkittu aika”, Ashe vastasi.

”Ah, aivan. Naisille täytyy suoda aika, jonka he tarvitsevat. Voisimme kuitenkin neuvotella hieman”, Al-Cid ehdotti. Ashe ei voinut olla ärtymättä miehen omahyväisestä asenteesta. ”Te, Dalmascan kukkanen, kaunis neito, olette suuresti minun mieleeni. Haluatteko, että muotoilen asian selkeämmin?”

”Olkaa hyvä vain”, Ashe ärähti. Hän huomautti itselleen olleensa koko illan hyvin ärtynyt, mikä saattoi johtua jo pelkästään siitä, että hän oli joutunut käymään keskusteluja, jotka olisi mieluummin jättänyt väliin. Tämä oli yksi niistä.

”Teidän hymynne säteilee lämpöä koko valtakuntaan ja saa miehet tuijottamaan teitä himoiten. Anteeksi suorasanaisuuteni, mutta kyllä tekin varmasti tunnistatte oman hehkeytenne, joka ylittää muiden naisten kauneuden. Teidän ulkokuorenne on kova, mikä varmastikin johtuu siitä, mitä olette kokeneet, mutta tiedän, että sen alla sykkivät lämmin sydän ja kuumat kupeet.”

Puna levisi Ashen kasvoille, sillä hän ei todellakaan ollut odottanut noin suoraa puhetta. Toki hän oli jo ehtinyt tottua siihen, että Al-Cid käytti jopa lipevämpää kieltä kuin Balthier koskaan, mutta noin suoraan ehdotukseen nuori kuningatar ei ollut vielä törmännyt yhdenkään miehen kanssa. Vaistomaisesti hän kohotti kätensä ja läimäytti miestä kasvoihin.

”Ja tulinen sielu”, Al-Cid jatkoi. ”Jätän teille kosintani teidän korkeudellenne virallisesti tänä iltana ja odotan vastausta viikon kuluessa.”

Ashe tuhahti järkyttyneenä ja ryntäsi miehen ohitse takaisin saliin. Hänestä alkoi vahvasti tuntua siltä, että hän tarvitsisi lasillisen punaviiniä kaiken tämän kieroilun keskellä. Miten hän ollut koskaan lapsena huomannut, kuinka kieroutunut paikka hovi oikein oli?

~o~

Illan muodollisuuksiin kuuluivat useat puheet, joita pitivät eri valtioiden paikalle kerääntyneet edustajat. Balthier piteli viinilasia kädessään ja haukotteli leveästi. Ei häntä varsinaisesti väsyttänyt, mutta hän ei ollut koskaan välittänyt muodollisuuksista.

”Kyllästyttääkö?” Basch kysäisi. Tällä kertaa hän saapui paikalle mukanaan nuori suojattinsa.

”Tällaiset typeryydet ovat typeryksiä varten. Puheiden takana on vain puolitotuuksia, jos niitäkään”, Balthier totesi.

”Niiden lausuminen antaa kuitenkin turvallisuuden tunteen jokaiselle osapuolelle”, Larsa huomautti.

”Kas, nuori keisarimme. Joko olet valmistautunut omaan puheeseesi? Huhu kertoo, että siihen liittyy erään taitavan navigaattorin ryöstäminen”, Balthier naurahti ja siemaisi lasistaan. Hän kaipasi olutta laimean viinin sijaan.

”Kaikella kunnioituksella, mutta en aio kosia Peneloa.”

”Minäkin luulin, että se oli aikeenne”, Basch sanoi hämmästyneenä.

”Olikin, mutta näin tänä iltana, ettei se ole hyvä ajatus. Yksi skandaali riittää, jos se tulee julki”, Larsa vastasi.

”Kakara on fiksu. Aiotko siis aiheuttaa skandaalin, arvon herra tuomari?” Balthier heitti ja tyhjensi lasinsa kokonaan. Todellisuudessa häntä ei sillä hetkellä kiinnostanut pätkän vertaa sanailu näiden herrojen kanssa. Fran oli hävinnyt jonnekin yli puoli tuntia sitten ja olisi saanut jo tulla takaisin. Balthier olisi mieluusti siirtynyt jo siihen kuninkaalliseen huoneeseen, joka heille oli juhlaillan päätteeksi kutsussa luvattu. Tosin siveellisyyden vuoksi Franin olisi kuulunut yöpyä Penelon kanssa, mutta Balthierilla itsellään oli hieman toisenlaisia suunnitelmia. Vaan voisi etsiä itselleen yöpaikan muualta, sillä Balthier ei todellakaan ottaisi ketään tarkkailemaan sitä, mitä tulisi tapahtumaan. Jos vain Fran nyt vihdoin suvaitsisi saapua paikalle…

”Olen pyytänyt audienssia kuningattaren luokse vielä tänä iltana koskien kihlaustani. Olisi sopimatonta, jos en ottaisi ylintä tuomariani mukaan tapaamiseen”, Larsa vastasi. ”Toivon mukaan mitään skandaalia ei synny.”

”Terävä suunnitelma”, Balthier totesi. ”Entä ajattelitko sitoa silmäsi ja tukkia korvasi, kun he pääsevät vauhtiin?”

”Minusta tuntuu, että sinä olet juonut muutaman lasillisen tuota viiniä liikaa. Kokemuksesta tiedän, ettei se ole niin laimeaa, miltä vaikuttaa”, Basch sanoi vaivautunut ilme kasvoillaan.

Balthier käänsi lasia kädessään. Pohjalla oleva punainen tippa liukui lähemmäs toista laitaa. Kenties Basch oli oikeassa. Ei kannattanut juoda liikaa, sillä muuten illan suunnitelmat saattaisivat mennä pieleen. Leveä katoksellinen vuode oli turhan houkuttava  jäädäkseen pelkästään ajatuksen tasolle.

”No, tehkää niin kuin haluatte, mutta uskokaa kokenutta. Ei ole hovia, jossa huhut eivät lähtisi kiertämään, ei ole sellaista linnaa, jonka seinillä ei olisi korvia ja silmiä”, ilmapiraatti tokaisi. ”Menen katsomaan, minne Fran oikein hävisi. Hän on viipynyt jo turhan pitkään ja minusta meidän olisi jo aika poistua esiintymislavalta.”

”Toivottavasti te ette ajatelleet aiheuttaa skandaalia.”

”Suosittelen nukkumaan pää tyynyn alla, mikäli viereinen huone on varattu sinulle. Fran ei valitettavasti ole kovin hiljainen tyttö öisin, vaikkei hän muuten paljon puhukaan”, Balthier huikkasi ja katosi sitten väkijoukkoon muutaman lähellä seisoneen ihmisen suodessa hänelle erittäin paheksuvan katseen.

Basch katseli hetken ajan toverinsa menoa ja puisteli päätään. Hän muisti joskus pohtineensa Balthierin motiiveja, jopa epäilleensä niitä. Nuorella miehellä oli paljon katkeruutta takanaan, mutta hänellä oli myös jotain sellaista, mistä Basch saattoi vain haaveilla. Tänäkään yönä Balthier ei nukkuisi yksin. Basch ei ollut ennustaja, mutta hän saattoi helposti uskoa, ettei Fran vaihtanut partneria kuin korkokenkiä, kuten monet vierat tuntuivat tekevän. Balthier oli niitä onnekkaita, jotka olivat lentäneet aurinkoon polttamatta siipiään.

Ritari ei voinut olla pohtimatta, olisiko hän yhtä onnekas.

~o~

Ilta alkoi selvästi lähestyä loppuaan. Viimeisetkin ystävyyttä ylistävät puheet oli pidetty ja nyt katseet kääntyivät odottavasti Rozarrian edustajan suuntaan. Monet varmastikin jo laskeskelivat rahojaan, sillä voitto näytti varsin varmalta. Ja viimein kuului pieni kilahdus lasia vasten. Kilahdus, joka tarkoitti, että Al-Cid Margrace aikoi pitää puheen, jota juhlaväki oli koko illan odottanut.

Basch seisoi kuninkaallisessa joukossa aivan Larsan takana ja puristi omaa lasiaan tiukasti. Hän oli tiennyt tämän hetken tulevan, sillä myös Archadian hovissa asiasta oli keskusteltu ahkerasti. Olisi luullut, että ihmisillä oli muutakin pohdittavaa kuin kuninkaalliset avioliitot, mutta ilmeisesti sodan uhan väistyttyä oli aika siirtyä juoruilemaan.

Al-Cid kumarsi kohteliaasti kuningattarelle, jonka olemuksesta paistoi lievä hermostuneisuus.

”Teidän korkeutenne, on ollut kunnia saada viettää iltaa teidän ja kaikkien näiden arvokkaiden vieraiden seurassa. Uskon, että tämä ilta parantaa valtioidemme jo ennestään hyviä välejä ja luo liittoja, jotka vahvistavat koko Ivalicea, sillä yhtenä kansana meidän tulisi kulkea, eikä sotia toisiamme vastaan. Ja koska tänä iltana on uusien liittojen aika, esitänkin pyyntöni teille ilman turhia korulauseita. Uskon teidän arvostavan suoruuttani, sillä olettehan itsekin paitsi kaunis, myös erittäin suorapuheinen nuori nainen.”

Mies laskeutui toisen polvensa varaan ja painoi päänsä hetkeksi alas. Saliin laskeutui täydellinen hiljaisuus, jonka kuitenkin rikkoi lasi särähtäminen rikki jossain kauempaa. Tunnelmaa särkevästä äänestä huolimatta kukaan ei uskaltautunut irrottamaan katsettaan polvistuneesta prinssistä ja kuningattaresta, jonka heleille poskille oli noussut kevyt puna.

”Teidän korkeutenne, pyydän mitä nöyrimmin kättänne. Olisi suuri kunnia esittää pyyntöni isällenne, ellei hän olisi poistunut keskuudestamme valitettavan aikaisin. Siispä pyydänkin vastausta suoraan teiltä, silläkin riskillä, että pidätte minua röyhkeänä. Viehkeytenne on sokaissut minut hyviltä tavoilta”, Al-Cid lausui ja katsoi nyt Ashea suoraan silmiin.

Juhlaväki tuijotti nyt kuningatarta tiukasti. Nuori nainen näytti siltä kuin tukehtuisi pukuunsa, mutta hän yritti selvästikin hallita tunteensa edes jotenkuten. Moni tulkitsi asian niin, että Al-Cid oli jo ehtinyt hurmata kuningattaren tavalla, jolla mies oli hurmannut monen muunkin naisen. Tätä ei tietenkään lausuttu ääneen, mutta pian asiasta jo kuiskailtiin linnan keittiössä asti.

”Te todella olette suorapuheinen mies, Al-Cid Margrace. Silti tunnette varmasti hyvät tavat, eikä ole niiden mukaista minun antaa vastaustani tänään. Saatte sen viikon kuluessa, kuten on säädyllistä. Kiitän teitä suuresti tästä kunnianosoituksesta”, Ashe sanoi ääni väristen. Hän veti syvään henkeä kuin kootakseen itsensä. ”Ja nyt arvon juhlaväki, kiitän teitä kaikkia saapumisesta ja toivon, että jaksatte nauttia toistenne seurasta vielä pitkään. Minun täytyy kuitenkin vetäytyä omiin tiloihini, sillä muutamat audienssit velvoittavat minua. Toivotan kaikille hyvää yötä ja juhlamieltä!”

Ashe soi niiauksen käsien taputtaessa hänen sanoilleen. Sitten hän poistui paikalta hitain, rauhallisin askelin, vaikka hänen sydämensä hakkasi. Se oli tapahtunut. Nyt hänellä oli enää viikko aikaa löytää pakokeino. Sydämessään hän jo tiesi, ettei sellaista ollut.

Oli rauhoittavaa vetäytyä mukavasti sisustettuun vastaanottohuoneeseen. Ashe istahti pehmeälle sohvalle ja kaatoi itselleen rentouttavan lasillisen valkoviiniä, ennen kuin palvelija ehti sen tehdä. Tämä nuori tyttö oli varmasti vasta 15-vuotias ja Ashea säälitti, että joku oli värvännyt tämän työvuoroon myöhäisiltaan. Onneksi tyttö kuitenkin kuului kuningattaren henkilökohtaisiin palvelijoihin, eikä joutunut sietämään humalaisten juhlavieraiden lähentelyä, kuten monet tarjoilijat.

”Miten iltanne on mennyt, teidän korkeutenne?” tyttö kysyi ja järjesteli huoneen sohvien tyynyjä kuin jotain tehdäkseen.

”Oikein hyvin”, Ashe valehteli.

”Voinko tehdä jotain teidän hyväksenne?” tyttö jatkoi kyselyään.

”Ei kiitos.”

Samassa huoneen ovelta kuului koputus. Ashe nyökkäsi tytölle, joka näytti helpottuneelta, kun sai edes jotain tekemistä käsilleen. Hän avasi oven, hymyili ja niiasi nopeasti, ennen kuin päästi vieraat sisälle. Larsa kiitti tyttöä kohteliaasti ja asteli huoneeseen Basch perässään.

”Archadian keisari on saapunut tervehtimään teitä, teidän korkeutenne”, tyttö ilmoitti ja katseli Larsan suuntaan varsin kiinnostunut ilme kasvoillaan.

”Kiitos, sinä voit nyt poistua. Käy ilmoittamassa, etten halua kenenkään häiritsevän minua enää tänä iltana ja mene sitten lepäämään. Olet varmasti tehnyt pitkän päivän”, Ashe sanoi. Tyttö niiasi ja poistui paikalta sulkien oven perässään. Pettymys paistoi hänestä läpi, mutta ei hän sentään niskuroinut omalle kuningattarelleen.

Ashe viittoi paikalle saapuneita miehiä istumaan. Kumpikin istahti sohvalle Ashen sohvaa vastapäätä. Basch kaatoi viiniä sekä itselleen että Larsalle, sillä palvelijoita ei ollut enää paikalla Ashen lähetettyä viimeisenkin pois.

”Olen pohtinut asiaanne”, Ashe aloitti.

”Sinutelkaa toki. Olemme tunteneet jo niin kauan”, Larsa keskeytti kuningattaren.

”Olen pohtinut asiaasi”, Ashe korjasi ja ryhtyi selittämään, minkälaiset tytöt olivat käyneet hänen mielessään. Samalla hän kuitenkin tarkkaili sivusilmällä Baschia, jota huoneen sisustus näytti kiinnostavan huomattavan paljon. Mies ei ollut kahdessa vuodessa muuttunut. Hän oli nyt pukeutunut nahkahousuihin, kuten monet muutkin archadialaiset tapasivat, sekä tyylikkääseen puseroon, jonka napit olivat todennäköisesti hiottu simpukankuorista ja jonka hihat pussittivat ranteiden kohdalta. Ashe saattoi kuvitella tuon asun päälle tuomarien haarniskan, mutta totesi lopulta mielessään, ettei pitänyt ajatuksesta, että Basch oli nyt tuomari. Ritarius puki miestä paremmin.

Larsa nyökkäili Ashen puheille tasaisin väliajoin. Kun Ashe vihdoin lopetti selonteon tytöistä, jotka kaikki olivat suurin piirtein Larsa ikäisiä, poika kertoi, ketkä olivat puheiden perusteella miellyttäneet häntä eniten. Ashe puolestaan lupasi tulevan viikon aikana keskustella asiasta tyttöjen vanhempien kanssa.

”Tämä miellyttää minua. Jos nyt sallit, nuori ikäni vaatii minua vetäytymään lepäämään”, Larsa totesi lyhyen sopimuksen jälkeen. Hän nousi paikaltaan ja suuntasi kohti ovea. Kun Basch aikoi mennä hänen peräänsä, poika kääntyi. ”Minä vaadin, pitäkää kuningattarelle seuraa niin kuin paras tuomareistani vain saattaa. Selviydyn kyllä yksinkin huoneisiini.”

Ja niine hyvineen Larsa katosi ovesta ulos. Ashe ei jaksanut enää laskeskella, monesko juoru tästä tapauksesta lähtisi liikkeelle. Sen sijaan hän painoi selkänsä tiukasti sohvan selkänojaa vasten ja puristi edelleen kädellään pientä sohvatyynyä. Häntä ei naurattanut ollenkaan, vaan sen sijaan hänen vatsansa tuntui kääntyvän ylösalaisin.

”Kaksi vuotta”, Ashe sanoi sanottua. ”Siitä on pitkä aika, kun tapasimme viimeksi, Basch fon Ronsenburg. Kuulin, että olet kaivannut Dalmascaa.”

”Olen ja toivon, että voin pian palata tänne pysyvästi”, Basch vastasi. Hän nojautui eteenpäin paikaltaan. Franin sanat polttivat hänen mielessään. Nyt hetki oli käsillä, mutta uskaltaisiko hän sanoa mitään. Ashe oli niin nuori, miksi hän haluaisi itseään 17 vuotta vanhempaa miestä.

”Etkö ole jo suorittanut velvollisuuden veljeäsi kohtaan vai onko nuori keisari yhä vaarassa?” Ashe kysyi yrittäen pitää äänensä vakaana. Hän olisi halunnut asettaa sanansa toisin, muttei uskaltanut. Baschista hän oli varmasti pelkkä tytönhupakko, vielä lapsi, kuten Larsakin. Miten vanha Basch jo oli? Kuningatar suoritti laskutoimituksen mielessään ja miltei kauhistui, kun tajusi rakastuneensa 38-vuotiaaseen mieheen. Se, jos mikä, oli hölmön tytönhupakon hullutuksia.

”Koskaan ei voi tietää, kuka juonittelee ketäkin vastaan. Archadian hovi on aina ollut vaarallinen paikka, näin olen kuullut, mutta Larsa vanhenee ja uusia tuomareita on tarjolla koko ajan. On vain selvitettävä, ketkä heistä ovat tarpeeksi luotettavia palvelemaan keisariaan”, Basch selosti.

”Kuten tiedämme, petturit ovat usein niitä, jotka ovat meitä kaikkein lähimpänä. Sinuna epäilisin heitä, enkä uusia tuomareita. Eikö Vosslerkin ollut lähellä meitä ja petti meidät silti?” Ashe totesi.

”Hän luuli toimivansa sinun parhaaksesi, Ashelia”, Basch lausui käyttäen kuningattaren oikeaa nimeä, jota vain harvat nuoren naisen lähimmistä käyttivät.

Nimi sai Ashen säpsähtämään. Koskaan aiemmin hänestä hänen oma nimensä ei ollut kuulostanut niin kauniilta. Oliko hän kuvitellut vai oliko Baschin äänessä ollut kaipausta, kun mies oli lausunut nimen? Tunsiko mies samoin? Penelon kirjeistä Ashe oli käsittänyt, että Basch kaipasi muutakin kuin pelkkää Dalmascaa. Ja miksi Larsa oli jättänyt heidät kahden, ellei siksi, että Basch oli sitä toivonut?

”Ehkä meidän ei pitäisi muistella menneitä, vaan katsoa tulevaisuuteen”, Ashe sanoi jotain sanoakseen, mutta tajusi sitten, että tulevaisuus kuulosti yhtä lopullisen kahlitsevalta kuin menneisyyskin.

Basch nousi omalta sohvaltaan ja käveli pöydän ohitse Ashen luokse. Hän istahti sohvan pehmeälle käsinojalle ja katsoi kuningatarta suoraan silmiin. Ehkä aurinkoon kannatti lentää, vaikka tiesi sen polttavan.

”Ehkä meidän ei pitäisi muistella menneitä, eikä katsoa tulevaisuuteen, vaan kohdata tämä hetki tässä ja nyt kuin se olisi viimeinen”, mies sanoi karhealla äänellä. Vaikka hän istui Ashen yläpuolella, täydellisenä herrasmiehenä hän piti katseensa naisen kasvoissa. Toisaalta hyvä käytös miellytti Ashea, mutta toisaalta hän olisi mieluusti suonut Baschille sellaisen katseen harhailun, joka häntä Vaanin kohdalla oli ainoastaan ärsyttänyt.

Ashe nousi paikaltaan ja kiersi sohvan. Hän käveli suuren ikkunan luokse jääden sitten tuijottamaan ulos. Hän pelkäsi enemmän kuin koskaan, mutta samalla hän oli oudolla tavalla onnellinen. Hän ei katsonut taakseen, vaikka kuuli askeleet. Basch käveli hänen luokseen ja kietoi kätensä hänen kapean uumansa ympärille. Miehen lämpö tuntui selvästi Ashen selkää vasten ja lämmitti hänen sisintäänkin. Nainen asetti kätensä miehen käsien päälle ja painautui tiiviimmin tämän rintaa vasten.

”Kaksi vuotta on pitkä aika, kun se muodostuu pelkästä kaipauksesta”, hän kuiskasi ääni väristen.

”Luulin, että olin sinulle ensin vain petturi ja sitten pelkkä urhoollinen ritari”, Basch vastasi puhuen yhä hyvin karhealla äänellä. Hänen oli selvästikin vaikea sanoa yhtään mitään.

”Minun ritarini. Sinä opetit minulle häpeästä ja kunniasta”, Ashe sanoi. Hän päästi otteensa irti ja kääntyi. Baschin tumma katse tuntui lävistävän hänet. ”Minun on kunniakasta tehdä tiettyjä valintoja ja ne valinnat minä teen pian, sillä sitä minulta odotetaan. Häpeäksi minulle taas lasketaan se, mitä teen tänä yönä. Ja sen häpeän minä kannan ylpeästi kuin se olisi kunnia.”

Kuningatar kohotti kätensä ja laski sen miehen rinnalle. Ensimmäinen simpukankuorinappi avautui samalla hetkellä, kun hänen huulensa koskettivat miehen huulia vaativina. Mitä sitten, jos hän joutuisi naimaan toisen? Kuka oli niin hullu, että kuvittelisi Al-Cidin olevan uskollinen? Miksi Ashen olisi pitänyt olla parempi? Sitä paitsi, hän ei ollut vielä lupautunut kenellekään…

Toisen napin avautuessa Basch kaappasi Ashen tiukkaan syleilyyn. Naisen pehmeät, pienet rinnat painautuivat häntä vasten ja saivat hänen verensä kuohumaan. Miehen kädet liukuivat pitkin selkää, jonka puku jätti suurelta osin paljaaksi. Kevyt puna nousi nuoren naisen kasvoille, sillä hän kyllä tiesi, mitä oli tekemässä, mutta silti häntä nolotti. Neljä vuotta sitten, vain hieman ennen hyökkäystä Nalbinan linnoitukseen, hän oli viimeisen kerran jakanut vuoteensa miehen kanssa… Ja nyt hän oli samassa tilanteessa. Mies vain oli uusi ja tätä miestä hän rakasti todella, hullunlailla. Silti häntä pelotti. Osaisiko hän toimia oikein? Basch oli varmasti paljon kokeneempi.

Ashen mielessä käväisivät haparoivat kokeilut peiton alla Raslerin kanssa, mutta hän työnsi ne syrjään. Ne kuuluivat muistoihin. Hänen edessään seisoi elävä mies, jonka hengitys oli raskas ja jonka lämmön hän saattoi tuntea itseään vasten. Ashen vain täytyisi löytää nainen itsestään. Hän tunsi kyllä poltteen sisällään sekä kasvavan tykyttävän halun. Se oli erilainen kuin mikään hänen aiempi kokemuksensa. Hän oli nyt vanhempi ja itsevarmempi… ja kuitenkin niin epävarma. Ei hän voinut tietää, mistä Basch pitäisi. Ja uskaltaisiko hän kysyä?

”Sinä olet kaunis”, Basch sanoi hiljaa ja tarttui naista leuasta. Hän kohotti Ashen punertavat kasvot itseensä päin. ”Vaikka häpeäisit mitä muuta, niin sitä älä häpeä.” Puna Ashen kasvoilla vain levisi, mutta samalla hän tunsi helpotusta. Basch hyväksyi hänet sellaisena kuin hän oli.

Ashe kietoi kätensä miehen kaulaan. Ehkä hän ei osannut tehdä kaikkea täysin oikein, mutta ainakin hän tiesi, mitä halusi. Samaa hän oli halunnut jo kaksi vuotta. Kaipaus puristi hänen rintaansa yhä, vaikka Basch oli siinä, painautuneena häntä vasten.

”Tiedäthän, ettei kukaan hyväksy tätä?” mies kuiskasi ja sipaisi hiuskiehkuran pois kuningattarensa kasvoilta.

”Ei kenenkään tarvitse tietää. Unohdetaan nyt muut”, Ashe vastasi. ”Kaksi vuotta minä kaipasin, kaksi vuotta vaelsin tässä linnassa ja olin yksinäinen. Minä en elänyt, en todella. Olin vanki.”

”Minä en voi tarjota sinulle vapautta”, Basch sanoi synkästi.

”Et, mutta voit poistaa tämän kipeän kaipuun”, Ashe kuiskasi takaisin. Hän ymmärsi, ettei hän ollut tunteineen yksin. Niin utopistiselta kuin kaikki näyttikin, Basch vastasi hänen tunteisiinsa.

Miehen karheat kädet sivelivät nuoren kuningattaren selkää varoen kuin nainen olisi voinut särkyä. Hän painoi Ashen pään lähemmäs itseään ja suuteli tätä. Pitkään ja hellästi purkaen suudelmaan kaikki kahden vuoden padotut tunteet. Hän oli elänyt häpeässä ennenkin, joten miksei nytkin. Häpeä, joka syntyi rakkaudesta, oli ylpeyden aihe.

Basch nosti Ashen syliinsä. Nainen hymyili ja tarttui miestä tiukemmin kaulasta. Hänen ei tarvinnut kertoa ritarilleen, minne heidän tuli mennä, sillä Basch oli kerran asunut tässä linnassa ja osasi tien kuningattaren makuukamariin, olihan hän sitäkin suojellut.