Sinä lähdit pois

Author: Afeni
Rating: PG
Disclaimer: Square Enixille kaikki kunnia omistaan.
Genre: General, angst
Summary: Mjrnin mietteitä viisikymmentä vuotta Franin lähdön jälkeen.
A/N: Ficlettiä pukkaa. Halusin itse asiassa kirjoittaa femmeä, mutta sitten ryhdyin ajattelemaan Mrjniä ja tämä ficci sai alkunsa. Ei siitä pitkä tullut, mutta ei kai ollut tarkoituskaan. Ehkä joskus saan jotain kunnollistakin aikaan Mjrnistä. Hän kun on nimittäin erittäin kiinnostava hahmo pienestä roolistaan huolimatta.

Sinä lähdit pois

Siitä on viisikymmentä vuotta, enkä siltikään ole päässyt ylitse lähdöstäsi. En enää itke iltaisin itseäni uneen, mutta kaipaus on kovertanut kolon sydämeeni, eivätkä haavat parane koskaan. Vieran muisti on pitkä, liian pitkä toisinaan. Jotkut asiat olisi vain helpompi unohtaa, sillä silloin ne lakkaisivat satuttamasta. 

Sanotaan, että sinä olet kuollut. Sinä et ole viera enää. Minä tiedän, että sinä olet vain poissa, mutta sydämesi janoaa yhä Metsän rakkautta. Et sinä voi olla kuollut, sillä joka yö tunnen sisimmässäni sinun olemassa olosi. Tiedän, että sinäkin ajattelet minua. Etkö voisi palata?

Ei, et sinä voi. Tiedän sen kyllä. Vaikka haluaisitkin, niin et olisi tervetullut joukkoomme. Minä ottaisin sinut avosylin vastaan, sillä kaikista vieroista juuri sinä olet rakastanut minua eniten. Kukaan ei ole ymmärtänyt minua niin kuin sinä, eikä osoittanut sellaista välittämistä kuin sinä. Jos päätös olisi minun vallassani, lähettäisin sotureita etsimään sinua ja tuomaan sinut takaisin. Pitäisin sinulle juhlat, kun palaisit.

Mutta palaisitko sinä? Tulisitko takaisin, jos voisit? Et ole koskaan yrittänyt. Kertaakaan et ole vieraillut Metsässä. Jos olisit, tietäisin sen kyllä. Mikä Ivalicessa vetää sinua puoleensa? Mitä olet sieltä löytänyt? Tarjoaako ihmisten maailma jotain, mitä Metsä ei voi tarjota? On niin paljon kysymyksiä, eikä ainuttakaan vastausta.

Minä olen ollut onneton. Totta kai on valoisia päiviä, jolloin aurinko tunkeutuu puiden lehvien lävitse ja saa kaiken hehkumaan. On päiviä, jolloin hymyilen kaikille ja ajattelen eläväni oikeaa elämää, sellaista kuin sen kuuluu olla. Niitä on kuitenkin kovin vähän. Minä kaipaan jotain muuta. Kenties samaa kuin sinä?

Kuulin, että sinulla oli tapana kiivetä puun latvaan katsomaan taivasta. Kukaan ei ymmärtänyt, miksi teit niin.. tai jos joku ymmärsikin, niin hän ei myöntänyt sitä. Minä halusin ymmärtää, joten eräänä yönä kiipesin ylös asti. Salaa tietenkin, koska tekoani ei olisi hyväksytty. Näin taivaan. Se oli kaunis ja pienten valopisteiden täplittämä. Olisin halunnut kurottaa käteni, mutta tiesin, etten ylettyisi.

Lähditkö sinä kurottelemaan kohti taivasta? Jos lähdit, saavutitko sitä koskaan? Vieroille ei ole annettu siipiä, joten he eivät voi lentää. Unelmasi saattoi olla vain tyhjää. Silti.. taivas on kaunis, joten tavallaan ymmärrän sinua. Se on kuitenkin tavoittamaton. Siitä huolimatta toivon, että saavutit unelmasi, sillä muuten lähtösi oli turha.

Myös minä aion lähteä. En ole puhunut siitä muille, mutta luulen Metsän tietävän aikeeni. Kuulin, että Metsään saapui hiljattain ihmisiä. En tiedä, mitä he etsivät, mutta aion ottaa siitä selvää. Kenties he voivat antaa minulle vastauksia, jos osaan vastata heidän kysymyksiinsä. Ehkä he tietävät, mistä voin löytää sinut.  Ehkä heillä todella on jotain, mitä vieroilla ei ole.

Lähden pian. Tiedän, että sisaremme pettyy minuun, sillä hän ei koskaan ymmärtänyt sinun ratkaisuasi. Tiesitkö, että hänkin itki perääsi? Myös hän kaipasi sinua, mutta hän sulki sydämensä, julisti sinut kuolleeksi kansallemme. Sinusta ei enää puhuta. Kukaan ei ole maininnut nimeäsi puoleen vuosisataan. Tiedän kuitenkin, etteivät he ole unohtaneet, sillä vierat eivät unohda.

Jälkeesi on lähtenyt myös muita. Ei monia, mutta jotkut ovat poistuneet kylästämme, eivätkä koskaan palanneet. Heidän olemassa olonsa kiellettiin, kuten sinunkin. Metsä itkee menetettyjä tyttäriään, mutta Hän on voimaton. Tiedän, että on kerettiläistä sanoa noin, mutta se on totuus. Metsän voima loppuu siihen, missä avara maa alkaa. Metsä ei ole kaikki, vaikka niin meidän pitäisi uskoa. 

Niinpä myös minä aion jakaa sinun kohtalosi. Minä en halua olla viera enää.. en ilman sinua.