Author:
Afeni
Rating:
K-15
Paring:
Yuna/Rikku
Challenge:
Aryachialta
-
Yuna/Rikku, K-15 tai K-18
-
Pakolliset
sanat/lauseet
·
Farplane
·
Luca
·
”Ole
onnellinen, että ihmiset eivät tiedä sinun olevan syntyjäsi Al Bhed.”
·
”Yuna..
ethän sinä häpeä minua?”
-
Kiellettyjä
·
”Minä
rakastan sinua.”
Disclaimer:
En omista hahmoja, maailmaa, enkä Al Bhedien kieltä. Tarina on minun.
Summary:
Besaid Aurochs on lähdössä pelaamaan vuosittaiseen turnaukseen Lucaan. Tällä
kertaa Wakka on ottaa matkaan mukaan Lulun, joka yhä suree Chappun kuolemaa,
sekä Yunan ja Kimahrin, sillä hän ei uskalla jättää Yunaa saarelle ilman
vartiointia.
A/N:
Tarinasta tuli ehkä hieman herkempi ja surullisempi kuin alun perin ajattelin.
Toivottavasti se on miellyttävää luettavaa. Ainakin sitä oli mukava kirjoittaa,
vaikka itselle kyllä tuli hieman haikea olo. Kaikki mahdolliset virheet
kanonissa johtuvat siitä, etten ole peliä pelannut. Parhaani mukaan yritin
kuitenkin saada asiat oikein. Jos Al Bhedin kielessä on jotain virheitä, ne ovat
minun mokani. Yritin kyllä kirjoittaa kieltä oikein, mutta eihän sitä koskaan
tiedä, jos jonnekin lipsahti virhe.
Oui femm
ymfyoc pa eh so raynd, Yunie
Laiva teki
lähtöään Besaidin satamasta. Yuna hymyili ihmisille, jotka olivat tulleet
vilkuttamaan heille. Kannustushuudot Besaid Aurochsille kaikuivat vielä pitkään
hänen korvissaan, vaikka laiva jätti saaren nopeasti taakseen. Yuna ei voinut
uskoa, että kaikkien näiden vuosien jälkeen hän oli todella matkalla
Lucaan. Wakka oli käynyt siellä vuosittain, mutta Yuna oli aina joutunut
jäämään kotiin Lulun ja Kimahrin kanssa.
Tämä vuosi
oli poikkeuksellinen syistä, joita 16-vuotias tyttöä ei välttämättä halunnut
ajatella. Sin oli tappanut Chappun ja mies oli nyt
Farplanessa. Lulu oli ollut kovin
masentunut tapahtuneen jälkeen, joten Wakka oli halunnut ottaa naisen mukaansa.
Samalla mies oli tietysti joutunut ottamaan Yunan ja Kimahrin, sillä Lulu ei
olisi lähtenyt ilman heitä. Kimahri oli luonnollisesti vastustanut reissua.
”Kimahri
lupasi sir Auronille, että Kimahri pitää Yunan Besaidissa”, ronso oli
ilmoittanut. Silti vaikka Kimahri oli reilusti Yunaa suurempi ja voimakkaampi,
ei hän pystynyt pidättelemään tyttöä, mikäli tämä todella halusi lähteä
jonnekin. Kimahrin sydämessä taisi olla heikko kohta Yunalle.
Tyttö
seisoi laivan keulassa ja katseli aavaa merta. Besaidia ei enää näkynyt. Yuna
tiesi, ettei merimatka ollut välttämättä kovin turvallinen, mutta oli vaikea
ajatella joutuvansa vaaraan, kun puolikkaan vuoren kokoinen ronso seisoi kädet
ristissä rinnalla hänen takanaan. Silti monia vahvoja miehiä oli kuollut Sinin
takia. Edes Yunan isä, ylikutsuja Braska, ja tämän vartija Jecht eivät olleet
selviytyneet Sinin iskusta. Braska oli kyllä karkoittanut Sinin hetkeksi, mutta
kuten aina, Sin palasi piinaamaan Spiraa. Mikään uhraus ei ollut riittävä
poistamaan uhkaa, vaan se tuli aina takaisin. Silti uhraus kannatti, sillä
pienikin hetki rauhaa toi toivoa Spiran kansalle.
Yunan
päässä oli jo pitkään pyörinyt ajatus siitä, että hän ryhtyisi ylikutsujaksi.
Hän oli jo salaa opiskellut tarvittavia tietoja, muttei ollut uskaltanut tuoda
ajatuksiaan julki. Hän tiesi, että Kimahri seuraisi häntä, vaikka maailman
tappiin asti, mutta silti vastustaisi ajatusta. Lulu ja Wakka tuskin pitäisivät
siitä sen enempää, sillä jokainen tiesi, miten ylikutsujan pyhiinvaellusmatka
päättyisi. Oli vaikea ajatella, ettei koskaan saavuttaisi täysikäisyyttä, ei
koskaan perustaisi perhettä, eikä voisi elää normaalia elämää, mutta Yuna tunsi
velvollisuuden sydämessään. Kunhan hän palaisi Lucasta, hän ottaisi asian
puheeksi. Päätös oli jo syntynyt. Hänen täytyisi enää toteuttaa se.
Samassa
puinen laiva tärähti. Yuna painoi kätensä reelinkiä vasten ja puristi sitä
rystyset valkoisina. Hänen päässään käväisi ajatus, että kenties hän ei koskaan
pääsisi edes Zanarkandin raunioihin asti. Ehkä Sin ehtisi viedä hänet ensin.
Tyttö
tunsi voimakkaiden ronson käsien tarttuvan häntä vyötäröltä. Kimahri veti hänet
keskemmälle kannatta ja asettui sitten seisomaan hänen eteensä. Ronso veti
selästään vahvan keihään ja tuijotti merelle.
”Yuna
menee sisälle.”
”Ei, minä
taistelen rinnallasi”, tyttö vastasi. Hän tarttui sauvaansa, jota kuljetti aina
mukanaan, ja toivoi, että pystyisi sen avulla suojelemaan Kimahria. Voisiko
kukaan voittaa Siniä yksin?
Kimahrin
ei kuitenkaan tarvinnut jäädä yksin, sillä hetken päästä koko blitzball-joukkue
oli kokoontunut kannelle pallot käsissään ja Wakka etunenässä. Lulu ilmestyi
Yunan vierelleen kainalossaan moogle-nukke.
”Sinun ei
pitäisi olla kannella, Yuna”, musta maagikin ilmoitti jyrkän mielipiteensä.
”En voi
koko ikääni olla muiden suojeltavana”, Yuna kapinoi. ”On minun vuoroni suojella
teitä.”
”Isäsi ei
ilahtuisi tästä”, Wakka ilmoitti kauempaa.
”Hän ei
ole päättämässä asiasta!” Yuna kivahti, vaikka hän tunsi tuskanpistoksen
sydämessään. Hän oli orpo. Hän oli menettänyt Sinille molemmat vanhempansa.
Asia, josta häntä ei olisi tarvinnut muistuttaa. Toisaalta, eikö juuri hänellä
ollut oikeus taistella Siniä vastaan. Eikö hänenkin pitänyt saada kostaa?
Halusivathan Lulu ja Wakkakin kostaa Chappun puolesta.
Yunan
sydän ei kuitenkaan huutanut koston puolesta. Hän halusi taistella Siniä vastaan
tuodakseen rauhan Spiraan. Hän halusi seurata isänsä jalanjälkiä, jotta tämä
voisi olla ylpeä tyttärestään. Myös Yuna halusi uhrautua Spiran kansan tähden.
Kannelle
lennähti paholainen. Ne saattoivat ottaa, millaisen hahmon tahansa, mutta
todellisuudessa ne olivat vain Sinin vangitsevia sieluja. Kadotettuja, jotka
eivät tienneet, mitä tekivät, kun hyökkäsivät viattomien ihmisten kimppuun.
Joukkueen jäsenet pommittivat blitz-palloillaan olentoa säälimättömästi, mutta
lopullisen tuhonsa se kohtasi Kimahrin taitavasti isketystä keihäästä.
Paholaisia
tuli lisää. Ne eivät juuri koskaan liikkuneet yksin, vaan niitä oli laumoittain.
Kylissä ja kaupungeissa oli vielä suhteellisen turvallista, mutta niiden
ulkopuolella ei ollut viisasta liikkua yksin. Joskus Sin hyökkäsi myös
asutuskeskuksiin ja silloin tuho oli pahempaa kuin muulloin. Yleensä sen
paholaiset kuitenkin kävivät kulkijoiden kimppuun, kuten nytkin. Meri varsinkaan
ei ollut turvallista aluetta. Sen takia Wakka yleensä matkusti ilman Yunaa
Lucaan pelaamaan. Kukaan ei halunnut vaarantaa Braskan tyttären turvallisuutta.
Yksi
kerrallaan paholaiset kukistuivat joko blitz-palloihin, Lulun käyttämään magiaan
tai Kimahrin keihääseen. Yuna oli koko ajan valmiina käyttämään parantavaa
taikuutta, mutta joutui loihtimaan vain kerran, kun eräs joukkueen jäsenistä sai
kipeän haavan käsivarteensa yhden paholaisista viillettyä häntä.
Kun
paholaiset oli vihdoin päästetty kurjasta elämästään, Lulu katsoi Yunaa
tiukasti. ”Meillä taitaa olla puhuttavaa”, nainen totesi hiljaa. Yuna vilkaisi
sivusilmällä Wakkan suuntaan, mutta tämä keskusteli joukkueen muiden jäsenten
kanssa, eikä ilmeisesti ollut kuullut Lulun sanoja.
Yuna
seurasi Lulua kiltisti kannen alle, sillä hänestä oli loppujen lopuksi
helpottavaa päästä jakamaan salaisuutensa. Kimahri kulki hiljaa naisten perässä,
mutta ei seurannut heitä heidän hyttiinsä. Sen sijaan ronso jäi seisomaan ovelle
ja vartioimaan sitä aivan kuin laivassa sisälläkin olisi tarvinnut pelätä Sinin
hyökkäystä.
”Istu
ihmeessä”, Lulu sanoi tyynesti. Hän asetti nukkensa pöydälle ja sipaisi sitä
rakastavasti, ennen kuin istahti omalle sängylleen. Naisen jokainen liike oli
hitaan harkittu. Tosin Yuna epäili vahvasti, että vaikutelma syntyi vain
tiukasta korsetista sekä raskaasta vyöhameesta. Kukapa sellaisissa vaatteissa
olisi pystynyt liikkumaan nopeasti.
Yuna istui
Lulua vastapäätä omalle sängylleen. Hän laski sauvan kädestään lattialle ja
nosti sitten katseensa vanhemman naisen kasvoihin. Lulu oli vasta
kahdenkymmenenyhden, mutta silti hänellä oli samanlaista auktoriteettia kuin
monella paljon vanhemmalla.
”Olen
huomannut, että kuljet usein sauva mukanasi”, Lulu sanoi. Yuna nyökkäsi hänelle.
”Olen jo pitkään epäillyt, että osaat myös käyttää sitä. Ja tänään sinä
vahvistit epäilyni. En aio asettua tiellesi ja yrittää estää sinua, mutta
kertoisitko edes syyn.”
Lulun
sanat yllättivät Yunan, mutta saman tien ne tuntuivat myös juuri oikeilta
sanoilta. Ne kuulostivat siltä, että juuri Lulun oli tarkoitus sanoa niin. Lulu
oli jo vuosia ollut Yunalle kuin isosisko, vaikka he eivät olleet mitään sukua
toisilleen. Jos joku hyväksyisi Yunan päätöksen ja tukisi sitä loppuun asti, se
joku olisi nimenomaan Lulu. Kenties Lulun sydän särkyisi matkan varrella, mutta
koskaan nainen ei lakkaisi tukemasta Yunaa.
”Minun on
vain tehtävä niin. Aioin kertoa, kun palaamme Lucasta”, Yuna sanoi. ”Olen jo
opiskellut. Uskon, että vuoden päästä olen valmis yrittämään. Hankin ensimmäisen
aeonini ja lähden pyhiinvaellusmatkalle.”
”Näen,
että olet miettinyt tätä paljon”, Lulu vastasi. Hän kasvoiltaan ei pystynyt
lukemaan mitään. Ne olivat usein kovin ilmeettömät, varsinkin Chappun poismenon
jälkeen Lulua oli ollut hyvin vaikea tulkita.
”Tuletko
minun vartijakseni? Tiedän, että se on paljon pyydetty, mutta luulen
tarvitsevani sinua matkallani.. ja Wakkaa ja Kimahria myös”, Yuna pyysi.
”Olisin
tullut, vaikket olisi pyytänytkään”, Lulu vastasi. Nyt hänen kasvoillaan käväisi
surumielinen hymy. Lulu oli kahdesti aiemmin ollut vartijana, mutta kumpikaan
kutsuja ei ollut päässyt Zanarkandiin asti. Ensimmäinen heistä oli saanut
surmansa kutsuessaan Yojimbo-aeonia eräässä luolassa Calm Landsien tuolla
puolen. Toinen oli luopunut matkastaan noilla aavoilla heinäaroilla. Yuna ei
aikonut kuolla, eikä luovuttaa. Hän aikoi saapua Zanarkandiin ja voittaa Sinin.
~o~
Luca oli
täynnä väkeä, sillä kansaa oli saapunut ympäri Spiraa seuraamaan vuosittaisia
blitzball-otteluita. Eri joukkueiden kannattajat hilluivat kaduilla ja
kapakoissa huudellen toisilleen uhkauksia ja ystävilleen kannustushuutoja.
Ilmassa oli juhlan tuntua, mikä oli Spirassa melkoisen harvinaista. Juuri sen
takia blitzballista ei haluttu luopua. Se oli merkki siitä, ettei Sin ollut
täysin kukistanut Spiran asukkaita, vaan heillä oli yhä jotain, mistä pitää
kiinni.
”Fa femm
feht drec oayn!”1
huuto kajahti väkijoukon keskeltä. Wakka, joka oli esitellyt paikkoja Yunalle,
Lululle ja Kimahrille, käännähti ympäri ja katseli raivoissaan joka puolelle.
”Missä ne
pirut ovat?” punahiuksinen mies kirosi.
”Siellä,
missä kaikki muutkin”, Lulu vastasi tyynesti. ”Kaikkialla. Nyt ei sodita, vaan
nautitaan hetki urheilujuhlasta, johon myös heillä on lupa osallistua.”
”Jos
olisin Al Bhed, en kehtaisi näyttää naamaani täälläpäinkään!” Wakka jyrähti.
Yuna jäi tuijottamaan toisaalle, sillä joka kerta, kun Wakka kirosi Al Bhedejä,
hänen sydämessään jysähti.
Wakka
saattoi luulla tietävänsä kaiken Yunasta, mutta miehellä ei ollut aavistustakaan
siitä, että suuresti ihailtua ylikutsuja Braska olisi monen mielestä ollut
sydämeltään petturi. Yunan äiti oli ollut Al Bhed, mutta nainen oli saanut
surmansa hyvin pian Yunan syntymän jälkeen, eikä hänen verenperintönsä ollut
koskaan tullut yleiseen tietoon. Monet Yevonin kannattajat vihasivat Al Bhedejä,
koska nämä rikkoivat machinan käyttökieltoa täysin avoimesti. Machina oli kaiken
pahan alku ja juuri, machinan takia Sin oli tullut maailmaan. Al Bhedejä voitiin
siis pitää tavallaan syyllisinä siihen, että Sin oli yhä olemassa. Tai niin
ainakin monet Yevonin kannattajat ajattelivat.
Braska oli
kuitenkin opettanut tyttärelleen, että Al Bhedit olivat yhtä arvokkaita kuin
muutkin ihmiset. He olivat vain erilaisia.
”Älä häpeä
syntyperääsi, mutta älä myöskään huutele siitä muille”, isä oli usein sanonut.
”Minä rakastin äitiäsi hyvin paljon, eikä hänen verenperintönsä koskaan ollut
minulle ongelma.”
Yuna oli
lapsesta asti ollut tekemisissä Al Bhedien kanssa, eikä osannut pitää heitä
vihollisina. Hehän olivat hänen sukuaan. Al Bhedien johtaja, Cid, oli ollut
Yunan äidin veli, joten myös äitinsä puolelta Yuna kuului hyvin
vaikutusvaltaiseen sukuun. Tosin kovin moni ei olisi tietoa arvostanut.
Al Bhedien
ajatteleminen sai ikävän hiipimään Yunan mieleen. Hän ei ollut nähnyt
sukulaisiaan pitkään aikaan. Mikään ei taannut, että he olivat Lucassa, mutta
ehkä jotain uutisia oli mahdollista kuulla. Wakka vain oli ongelma. Mies ei
missään nimessä hyväksyisi sitä, jos Yuna yrittäisi mennä keskustelemaan Al
Bhedien kanssa. Tytön täytyisi siis jotenkin karistaa mies kannoiltaan. Se ei
vain olisi kovin helppoa, ainakaan ennen kuin Wakka lähtisi muun joukkueen
kanssa pelaamaan. Ja silloin taas Lulu ja Kimahri olettaisivat Yunan istuvan
kiltisti katsomossa.
Yuna
tiesi, että näinä päivinä oli vaarallista vaeltaa yksin, mutta kaipuu nähdä edes
vilaus äitinsä sukulaisista kasvoi koko ajan voimakkaammaksi. Ensi vuonna tähän
aikaan Yuna lähtisi pyhiinvaellusmatkalle, joka päättäisi hänen elämänsä. Eikö
hänellä ollutkin oikeus tavata äitinsä sukulaiset vielä kerran ennen sitä? Eikö
hänellä ollut oikeus nähdä enonsa ja serkkunsa? Wakkalle Yuna ei sanoisi mitään,
ei ehkä Lulullekaan. Hän livahtaisi yöllä pois laivasta ja etsisi Al Bhedien
machina-laivan. Se ei voinut olla kovin vaikeaa, sillä sen täytyi erottua
joukosta.
Päivä
tuntui venyvän pidemmäksi kuin yksikään muu päivä viimeisen yhdeksän vuoden
aikana. Wakka vei koko joukon ensin syömään ja sitten seuraamaan
blitzball-otteluita. Yuna yritti keskittyä valtavan vesipallon sisällä
pelattavaan peliin, mutta hänen ajatuksensa harhailivat jatkuvasti. Vähän väliä
jostain kuului yksittäinen tai useampi Al Bhed –lause, joka oli omiaan saamaan
Wakkan vihaiseksi. Aina silloin tällöin väkijoukossa vilahtivat sukelluslasit
tai jokin muu Al Bhedeille tyypillinen asuste, eikä Yuna voinut olla
ajattelematta sukulaisiaan. Täytyihän Cidin ainakin olla täällä seuraamassa,
miten Al Bhedien joukkue pärjäsi. Ehkä mies oli ottanut myös Brotherin ja Rikkun
mukaan. Tosin oli myös mahdollista, että nämä oli jätetty Kotiin, sillä
vaarallisina aikoina vanhemmat tuntuivat haluavan suojella lapsiaan melkein
liikaakin.
Illan
viimeinen ottelu päättyi hurjiin suosion osoituksiin. Kaksi joukkuetta pääsi
jatkoon, loput putosivat sarjasta sen vuoden osalta. Seuraavana päivänä olisi
Besaid Aurochsien vuoro pelata oma ottelunsa. Jo monena vuonna he olivat saaneet
lähteä kotiin vain yhden ottelun jälkeen, mutta tällä kertaa Wakka tuntui olevan
täynnä uskoa. Hän selitti, että tänä vuonna joukkue pelasi paljon paremmin,
koska harjoituksia oli ollut enemmän. Lisäksi kaikki pelaajat olivat kehittyneet
todella paljon edellisvuodesta, joten voitto oli yksinkertaisesti varma. Kenties
Besaid Aurochsista ei tulisi Spiran mestaria, mutta toinen tai kolmaskaan sija
ei olisi hullumpi saavutus näin alkuunsa.
Yuna ei
juuri kuunnellut Wakkan selitystä, joka jatkui illallisella ja vielä sen
jälkeenkin. Tytöllä oli kumma tunne, että Lulunkin ajatukset olivat toisaalla ja
että Kimahri ei ylipäätään ollut erityisen kiinnostunut. Ronsosta oli tosin
vaikea sanoa, sillä hän pysytteli hiljaa suurimman osan aikaa, puhui vain kun se
oli aivan välttämätöntä. Kimahri saattoi siis olla hyvinkin kiinnostunut Wakkan
jutuista, mutta ei vaivautunut ilmaisemaan mielipidettään.
”Eiköhän
mennä kaikki nukkumaan. Huomenna saatte huutaa kurkkunne käheiksi, kun
juhlistamme voittoa”, Wakka ilmoitti tyytyväisenä pari tuntia illallisen
jälkeen. Yuna oli valmis juhlimaan siltä istumalta sitä, että oli vihdoin aika
käydä yöpuulle. Hän odotti, että muut lähtivät laivan ruumasta hytteihinsä ja
nousi vasta sitten.
”Tuletko
sinä?” Lulu kysyi häneltä.
”Taidan
haukata ensin kannella hieman raitista ilmaan, niin saan paremmin unta”, Yuna
vastasi. Lulu kohotti hänelle kulmiaan, mutta ei kysynyt mitään. Naiselle täytyi
laskea eduksi hänen ehdoton hyväksyntänsä Yunan päätöksiä kohtaan. Vaikka Lulu
saattoi olla eri mieltä, hän piti ajatuksensa ominaan.
”Kimahri
tulee Yunan mukaan”, ronso ilmoitti, kun Yuna oli ehtinyt kannelle vieville
portaille.
”Ei,
Kihmari. Minä haluan olla hetken yksin ja ajatella”, Yuna sanoi.
”Kimahri
on hiljaa”, ronso vastasi itsepäisesti.
Yuna
kääntyi ympäri ja huokaisi. Portailla seisoessaan hän pystyi katsomaan alempana
olevaa ronsoa suoraan silmiin, mikä oli hyvin hämmentävä kokemus. Yuna oli
tottunut siihen, että ronso oli häntä melkein kaksi päätä pidempi.
”Minulla
ei ole mitään varaa kannella. Mene sinä nukkumaan. Tulen aivan pian”, tyttö
sanoi ja pyrki saamaan ääneensä mahdollisimman paljon auktoriteettia. Hän luotti
siihen, että Kimahri olisi ainoastaan seurannut häntä ja estänyt vasta
todellisen vaaran uhatessa. Silti hän ei nyt halunnut ronsoa mukaansa. Hän ei
halunnut joutua taisteluun Al Bhedien kanssa, vaan yksinkertaisesti
keskustella.. mikäli joku heistä osaisi yhtään spiraa. Ronson tuominen mukana
saattaisi kuitenkin herättää epäilyksiä, sillä vaikka Kimahri ei elänytkään
kansansa parissa, useimmat ihmiset ajattelivat ronsoja väkivaltaan taipuvaisina
hurjapäinä, eivätkä olleet täysin väärässä. Kimahrilla oli kumma tapa ystävystyä
ihmisten kanssa vasta, kun oli taistellut heitä vastaan.
Al Bhedien
laiva oli todellakin helppo löytää. Se erottui joukosta hyvin selvästi, eikä sen
lähellä ollut toisia laivoja. Lucan satama ei ollut suuren suuri, mutta silti
välimatkan Al Bhedien laivan ja muiden laivojen välillä oli suurempi kuin
tavallisten laivojen välinen ero. Spiralaiset halusivat kaikin tavoin tehdä
selväksi, etteivät Al Bhedit olleet toivottua seuraa.
Yuna
työnsi spiralaisten ennakkoluulot mielestään ja asteli Al Bhedien laivalle
vievälle laskusillalle. Hän ei ehtinyt edes puoleenväliin, kun kaksi miestä
astui sillalle aseet uhkaavina käsissään.
”Cdub
nekrd drana!”2
toinen miehistä huusi. Yuna ei varsinaisesti ymmärtänyt sanoja, mutta viesti oli
kuitenkin hyvin selvä. Hän pysähtyi niille sijoilleen, muttei aikonut luovuttaa.
”Olen
tullut tapaamaan enoani, Cidiä”, hän ilmoitti spiraksi.
”E tu hud
ihtancdyht oui. Ku yfyo”3,
toinen mies puuttui puheeseen.
”Anteeksi,
mutten ymmärrä, mitä sinä sanot”, Yuna ilmoitti. Hän halusi tavata enonsa ja
parhaassa tapauksessa molemmat serkkunsakin. Erityisesti Rikkua hänellä oli
ikävä, sillä he eivät olleet nähneet vuosiin.
”Cra ec so
luiceh. Mad ran dnuikr”
4,
tuttu ääni kajahti kannella. Yuna hymyili leveästi. Rikku oli todellakin
laivalla.
”Hu spiran
lyh lusa ypuynt. Oui ghuf ed yc famm yc fa tu, Rikku”
5,
toinen vartijoista vastasi vaaleahiuksiselle tytölle, joka nyt asteli kannelle.
”Cra ec rymv Al Bhed!”
6
“E cyet
hu”,
7
mies sanoi ja mulkoili nyt Rikkua vihaisesti.
Vaaleahiuksinen tyttö tuhahti miehelle ja asteli tämän ohitse. Hän tuli Yunan
luokse ja pysähtyi sitten katselemaan tätä pitkäksi aikaa. Viimein hän sulki
pari vuotta vanhemman serkkunsa syliinsä ja halasi tätä lujasti.
”He eivät
aio päästää sinua laivaan, Yunie”, Rikku kuiskasi toisen tytön korvaan.
”Ei se
mitään”, Yuna vastasi. Tuntui hyvältä nähdä Rikku pitkästä aikaa. Tämä oli
venähtänyt kovasti pituutta, vaikka oli edelleen melko lyhyt ja hentoinen. Rikku
kuitenkin alkoi näyttää yhä enemmän naiselta ja vähemmän pikkutytöltä.
Mielessään Yuna toivoi, että he olisivat saaneet viettää nuoruusvuotensa yhdessä
samalla tavalla kuin lapsuutensakin.
”Sinä
sanoit, että tulit etsimään isääni”, Rikku huomautti vetäytyessään halauksesta.
”Ajattelin, että sillä tavoin he päästäisivät minut kannelle”, Yuna selitti.
”Ehei, ei
toivoakaan. He eivät puhu lainkaan spiraa ja ovat lisäksi epäluuloisia kaikkien
suhteen”, Rikku valitti puistellen päätään. ”Tämä on typerää. Sinä olet sukua.
Jos menen puhumaan isälleni…”
”Älä!”
Yuna huudahti, kun Rikku aikoi lähteä. Nuorempi tyttö pysähtyi ja jäi katsomaan
serkkuaan pää vinossa. ”Sinut minä oikeasti halusin tavata.”
”Ai, no..
mennään sitten vaikka kävelylle”, Rikku totesi ja hymyili herttaisesti. Hänen
hymynsä ei ollut muuttunut miksikään. Se oli yhä hyvin suloinen.
Tytöt
jättivät Al Bhedien laivan taakseen. Kaupungilla oli paljon ihmisiä, sillä monet
olivat juhlistamassa jo sen päivän voittoja. Pelaajia ei juurikaan näkynyt,
sillä nämä halusivat nukkua yönsä hyvin maksimoidakseen voittomahdollisuudet,
mutta katsojat ottivat kyllä kaiken irti vuosittaisesta juhlahetkestä.
Yuna ja
Rikku kiersivät meluisammat paikat ja pysähtyivät lopulta puistoon, jossa ei
ollut heidän lisäkseen kuin yksi kuherteleva pariskunta. Kumpikaan tytöistä ei
malttanut olla hiljaa, vaan he kertasivat toisilleen kuulumisiaan vuosien
varrelta. Yunan elämä Besaidissa oli ollut varsin rauhallista. Päivät olivat
kuluneet blitzball-harjoituksissa ja kylän normaalin elämän mukana. Tosin Yuna
oli myös opiskellut temppelissä vapaa-aikanaan aina kuin se oli suinkin
mahdollista.
Rikku oli
viettänyt aikaansa lähinnä Kodissa. Hän kertoili pienistä seikkailuistaan
lähiympäristöön yhdessä veljensä Brotherin kanssa sekä perheiden uusista
tulokkaista. Al Bhedeillä tuntui menevän erittäin hyvin, ja Yuna sanoikin sen
serkulleen. Hänen hämmästyksekseen Rikku puisteli päätään.
”Se voi
kuulostaa siltä, mutta Kodin ulkopuolella olemme vain hylkiöitä”, tyttö sanoi.
Sillä kertaa hänen yleensä innokkaat silmänsä eivät sädehtineet. Ne näyttivät
lähinnä ahdistuneilta. ”Vaikka minä puhun spiraa, ihmiset eivät hyväksy minua
joukkoonsa. Kun he näkevät silmäni, he kääntyvät pois ja sanovat kamalia
asioita.”
”He ovat
typeryksiä. Al Bhedit ovat aivan samanlaisia ihmisiä kuin muutkin”, Yuna yritti
lohduttaa.
”Niin sinä
sanot”, Rikku hymähti. Hän painoi päänsä Yunan olkaa vasten tyttöjen istuessa
puiston nurmikolla.
”Sanon
niin, koska se on totta.”
Tytöt
hiljenivät. Puistoon kantautui etäistä melua, mutta muuten oli hyvin
rauhallista. Yuna kietoi käsivartensa Rikkun ympärille ja veti tytön lähemmäs
itseään. Oli hyvä olla tällä tavoin. Jo lapsina he olivat usein istuneet
sylikkäin ja jutelleet läpi yön. Isän lisäksi Rikku oli ollut parasta Yunan
elämässä. Hän olisi mieluusti sanonut, että Rikku oli hänelle kuin pikkusisko,
mutta hänestä oli aina tuntunut, että tyttö oli enemmän. Hän ei ollut koskaan
määritellyt itselleen, mitä oikein tarkoitti ajatuksella, sillä hän ei kokenut
sitä tarpeelliseksi. Kenties määritteleminen olisi ollut myös pelottavaa.
”Yuna”,
Rikku kuiskasi pimeässä.
”Niin?”
”Minulla
on ollut ikävä sinua.”
”Minäkin
olen kaivannut sinua joka päivä”, Yuna vastasi hymyillen. Rikku kohottautui ja
kiipesi hänen syliinsä istumaan. Tyttö oli muuttunut painavammaksi ja kun Rikku
painautui Yunaa vasten, vanhempi tytöistä tajusi, että he olivat molemmat jo
melkein naisia. Tilanne tuntui Yunasta erilaiselta kuin lapsuudessa, mutta tunne
oli vain ja ainoastaan hyvä. Se lämmitti vatsanpohjassa ja pakotti hymyn
huulille.
”Pa
rybbo palyica baubma tuach'd ghuf dryd oui yna punh yc Al Bhed duu”,
8
Rikku sanoi yllättäen.
”Rikku,
minä en osaa kieltäsi”, Yuna mutisi. Hän tiesi, että Rikku oli sanonut jotain Al
Bhedeistä, mutta siihen se jäikin. Joskus Yuna oli osannut kieltä muutaman
lauseen, sen verran, että hän oli pärjännyt ruokapöydässä ja muissa tavallisissa
tilanteissa. Vuosien saatossa ne olivat kuitenkin päässeet valitettavasti
unohtumaan häneltä.
”Sanoin
vain, että sinun pitäisi olla onnellinen siitä, ettet ole syntyjäsi Al Bhed”,
nuorempi tytöistä sanoi. ”Kukaan ei katso sinua vihaten. Ihmiset ihailevat
sinua.”
”Vain
isäni tähden”, Yuna vastasi surullisesti.
Rikku oli
hetken aikaa hyvin hiljaa. ”Olen pahoillani. Kaipaat häntä varmasti paljon.”
”Tuska
alkaa hellittää, mutta se on myös auttanut minua tekemään päätöksiä”, Yuna
sanoi.
”Mitä
tarkoitat?”
”Aion
ylikutsujaksi ja lähteä pyhiinvaellukselle tasan vuoden päästä.”
”Mitä? Et
sinä voi!” Rikku huudahti ja ripustautui Yunan kaulaan. ”Et sinä saa!”
Yuna tunsi
toisen tytön suolaisten kyynelten valuvan hänen iholleen. Hänen ei olisi pitänyt
kertoa Rikkulle, ei ainakaan vielä.
”Rikku,
minun täytyy. Se on velvollisuuteni”, Yuna selitti.
”Joku muu
voi hoitaa sen. Ei sinun tarvitse ajaa Siniä pois vain siksi, että Braska teki
niin”, Rikku valitti.
”Sinä et
nyt ymmärrä…” Yuna mutisi. Miten hän koskaan pystyisi selittämään Rikkulle niin,
että tämä todella ymmärtäisi.
”Minä en
halua menettää sinua!”
”Olet aina
mielessäni, kulkisin minne tahansa.”
”Se ei ole
sama asia!”
Rikku
puristi Yunaa niin lujaa, että se melkein sattui. Hänen hartiansa tärisivät, kun
nyyhkytti vanhempaa tyttöä vasten. Yunallekin alkoi tulla kamala olo. Hän
ymmärsi Rikkua kyllä. He olivat vasta hetki sitten tavanneet uudestaan ja hän
oli saman tien ilmoittanut aikovansa marssia kohti kuolemaansa vuoden päästä.
Kyllä, tuntui kamalalta menettää Rikku taas, mutta velvollisuudet menivät omien
halujen edelle. Niin Yunan isäkin oli aina sanonut.
”Rikku,
älä”, Yuna pyysi. Hän pelkäsi purskahtavansa itsekin itkuun.
”Yuna..
ethän sinä häpeä minua?” Rikku kysyi kyynelten lomasta.
”Mitä? En
todellakaan, ei nyt ole kyse siitä. Minun tekee pahaa, kun sinä itket”, Yuna
vastasi hämmästyneenä.
Rikku
kohotti katseensa. Vähäisessä kuunvalossakin Yuna näki, että tytön poskilla
kulkivat kyynelten jättämät suolaiset viivat. Rikkun erikoiset silmät olivat
täynnä tuskaa.
”Sinä aiot
tehdä sen, vaikka sanoisin mitä?” Rikku kysyi.
”Niin
aion”, Yuna vastasi, vaikka pelkäsi äänensä pettävän.
”Sitten en
sano mitään.”
Yuna
tuijotti Rikkua suoraan silmiin hyvin hämmästyneenä. Hän aikoi kysyä, mitä
toinen oikein tarkoitti, muttei ehtinyt, kun tämä oli jo painanut huulensa
vasten hänen huuliaan. Yuna henkäisi kuuluvasti ja sulki silmänsä
vaistomaisesti.
Suudelma
tuntui hyvältä. Yunan oli suorastaan pakko vastata. Samalla hetkellä hän
ymmärsi, mikä määrittelemätön tunne oli ollut. Rikku ei voinut koskaan tuntua
hänestä siskolta, koska tämä oli todellakin paljon enemmän. Yuna päästi kätensä
hapuilemaan ja painoi toisella Rikkun päätä lähemmäs omaansa.
Rikkun
pienet sormet tutkailivat Yunan selkää samaan aikaan, kun Yunan vapaa käsi
pujahti hänen paitansa alle selkäpuolelta. Rikkun iho oli viileä yö ilmasta,
mutta samalla se oli hyvin pehmeä. Yuna ei ollut koskaan ollut näin lähellä
toista ihmistä, ei tällä tavoin. Tunne oli hämmästyttävän mukaansa tempaava ja
kokonaisvaltainen. Oli vaikea yrittää ajatella mitään muuta.
Suudelma
syveni entisestään, kun Rikku kaatoi Yunan selälleen nurmikolle. Vanhempi tyttö
veti kätensä pois tämän paidan alta ja käytti vaistomaisesti tilaisuuden
hyväkseen. Hän liu’utti käsiään alemmas, kunnes tavoitti Rikkun pienet pakarat.
Ne olivat täydellisen pyöreät ja pehmeät, mutta samalla kiinteät. Ilmeisesti
jatkuva sukeltelu ja liikunta tekivät erittäin hyvää. Kun Yuna puristi pakaroita
kevyesti, Rikku ynähti hiljaa ja irrottautui suudelmasta.
Hetken
Yuna luuli, että oli toiminut toisen mielestä väärin, mutta hänen epäilyksensä
katosi, kun Rikkun huulet siirtyivät hänen kaulalleen. Yuna tunsi hengityksensä
tihentyvän huulten tutkiessa hänen ihoaan sentti sentiltä. Saattoiko mikään
tuntua näin hyvältä? Tytön mielessä käväisi pieni pelko siitä, että joku
sattuisi paikalle tai että Kimahri oli lähtenyt etsimään häntä, mutta hän
pakotti häiritsevän ajatuksen alitajuntansa perukoille. Sitä saattoi miettiä
myöhemminkin, jos aihe tulisi ajankohtaiseksi.
Yuna tunsi
Rikkun kuuman hengityksen ihollaan, kun nuorempi tyttö ryhtyi kiskomaan hänen
paitaansa ylöspäin. Tilanne eteni huimaa vauhtia, melkein epätoivoista, mutta
mitä muutakaan se olisi voinut olla. Heillä oli vain lyhyt hetki aikaa
toisilleen, eivätkä he välttämättä sen jälkeen näkisi enää koskaan toisiaan.
Rikku lähtisi takaisin Kotiin, Yuna palaisi Besaidiin, kunnes lähtisi yhdessä
ystäviensä kanssa pyhiinvaellukselle.
Rikun
sanaton tapa osoittaa välittämisensä sai Yunan tuntemaan itsensä
kuningattareksi. Heidän yhteinen hetkensä oli jotain äärimmäisen kaunista ja
kiihkeää, vaikka siihen mahtui myös ujoja ja häkeltyneitä naurahduksia, kun
kumpikaan ei tiennyt, mitä oikeastaan oli tekemässä. Samaan aikaan kaikki tuntui
hyvin oikealta. Juuri näin kuuluikin olla. Tämän hetken.
~o~
Yuna
hengitti raskaasti ja piti tiukasti kiinni Rikkusta. Hän silitteli tämän
sotkuisia vaaleita hiuksia ja tuijotteli öiselle taivaalle. Se oli hiljalleen
vaalenemassa idän suunnasta. Yuna tiesi, että hänen olisi pian palattava
laivalle, jos hän ei halunnut jäädä kiinni. Wakka lukitsisi hänet hyttiin koko
loppumatkan ajaksi, jos saisi tietää, missä hän oli yönsä viettänyt.
”Rikku,
minun pitää mennä”, tyttö kuiskasi ääni surusta murtuen.
”Minä
tiedän”, toinen vastasi.
Vaitonaisina he nousivat nurmikolta ja kiskoivat vaatteensa paremmin ylleen.
Joka puolella tuntui olevan ruohonkorsia, joiden pois nyppimiseen meni hyvän
aikaa. Vaikka tilanne olisi ulkopuolisen silmissä saattanut näyttää
huvittavalta, kumpikaan ei nauranut. Kun he vihdoin olivat saaneet itsensä ja
toisensa suurin piirtein siisteiksi, he lähtivät kävelemään käsi kädessä kohti
satamaa.
Kadut
olivat hiljenneet, mutta muutama juhlija oli sammunut sinne tänne. Ihmiset
todella ottivat juhlapäivistä kaiken irti. Yuna hymyili pienesti. Niinhän hänkin
oli tehnyt, vaikkei hän ollut suunnitellut sitä. Hän vilkaisi syrjäsilmällä
Rikkua. Maailmassa oli joku, joka välitti hänestä samalla tavalla kuin hän
tästä. Mitään sanoja ei tarvittu selittämään sitä. Yuna päätti säilöä muiston
sydämeensä ja ottaa sen esille aina, kun hänestä tuntuisi pahalta. Hänen
pyhiinvaelluksensa tulisi olemaan täynnä iloa ja naurua, kun hän muistelisi
yhteistä hetkeään Rikkun kanssa.
Al Bhedien
laivan kohdalla tyttöjen oli erottava. Vartijoita ei näkynyt, mutta he olivat
varmasti jossain sillan lähellä. Rikku pysähtyi halaamaan Yunaa miltei
epätoivoisen rajusti ja suukotti tätä vielä poskelle.
”Oui femm
ymfyoc pa eh so raynd, Yunie”, hän kuiskasi vanhemman tytön korvaan. ”Ja se
tarkoittaa, että olet aina sydämessäni.”
A/N2:
1
Tänä
vuonna me voitamme!
2
Seis siihen paikkaan!
3
Minä en ymmärrä sinua. Mene pois.
4
Hän on serkkuni. Päästäkää hänet kulkemaan.
5
Yksikään
spiralainen ei kulje tästä. Sinä tiedät sen yhtä hyvin kuin minäkin, Rikku.
6
Hän on puoliksi Al Bhed!
7
Minä sanoin ei.
8
Ole onnellinen, että ihmiset eivät tiedä sinun olevan syntyjäsi Al Bhed.