Author: Afeni
Rating: PG-13
Genre: Romance/angst
Paring: Ginny/Hermione
Summary: Ginny kirjoittaa Hermionelle viimeisen viestin.
“Dear,
You say my love is all you need to see you through
But I know
these words are not quite true”
Sanat piirtyivät pergamentille. Sulkakynä raaputti ne kirjepergamenttiin ilman, että Ginny edes tarkemmin ajatteli asiaa. No, jos täysin rehellisiä oltiin, niin hän oli kyllä ajatellut sitä paljonkin, mutta nyt hän antoi vain ajatustensa kulkea vapaasti ja sulkakynän tehdä työnsä.
Hänen mieleensä palautui monia pieniä hetkiä. Ne olivat olleet salaisia, eikä niistä oltu keskusteltu jälkeenpäin. Kukaan ei saanut tietää, sillä kukaan ei olisi hyväksynyt. Oli ollut myös aika, jolloin Ginny itse ei ollut hyväksynyt tunteitaan.
Hermione oli kuitenkin osoittanut ne oikeiksi. Ensin olivat tulleet hymyt ja ystävälliset sanat, myöhemmin lämpö, hellyys, kosketukset. Kaikki oli tuntunut oikealta. Silti jotain väärääkin asiassa täytyi olla. Eihän kellekään saanut kertoa.
Toisaalta salaisuuden säilyttäminen oli kutkuttavaa. Lyhyet tapaamiset olivat kiihkeitä, eikä niiden ulkopuolella näkynyt merkkiäkään siitä, mitä suljettujen ovien takana oli tapahtunut. Itse salaisuudesta tuli osa nautintoa.
”Sinä tuoksut niin hyvälle…” kuiskaus kumahteli
valvojaoppilaiden kylpyhuoneen seinistä. Kylpyamme oli täynnä iloisenvärisiä
saippuakuplia ja taulun merenneito tiiraili uteliaana tapahtumia. Tosin sitä
kaksi tyttöä eivät edes huomanneet.
”Oletko varma, ettet vain pidä
vaahdon tuoksusta?” Ginny naurahti ja sipaisi pari kuplaa pois Hermionen
poskelta. Hermione tarttui hänen käteensä ja painoi sen suutaan vasten. Tytön
silmät olivat tummat ja vakavat kuin hän olisi paneutunut lukemaan Tylypahkan
historiaa, eikä suinkaan istunut kylvyssä nuorimman Weasleyn kanssa keskellä
yötä.
”Hermione?”
”Hyss, ei sanoja, en tarvitse muuta kuin
rakkautesi. Se riittää, älä sano mitään.”
Ginnyn kynä liikkui kiihkeästi pergamentin ylitse. Paikoin
muste levisi pienistä suolaisista pisaroista, joiden synnyn tyttö olisi halunnut
estää. Hän ei halunnut näyttää heikkouttaan, mutta se oli helppo lukea
pergamentilta. Sanat eivät sitä sanoneet, mutta tuhrut toivat julki salaisuuden.
“Here is
the path you're looking for
An
open door leaving the worlds you long to explore”
Punahiuksinen tyttö tiesi, että toisen oli mentävä. Hänen oli
vain pakko päästää irti. Hermione lähtisi, eikä häntä otettaisi mukaan. Vain
salaisuus jäisi elämään hänen sisälleen. Ginny pelkäsi kuollakseen, että toinen
unohtaisi sen. Silti hän ei voinut pitää kiinni. Lintu oli päästettävä lentoon.
Voi, kuinka Ginny vihasikaan veljeään. Hän saattoi luetella
moniakin asioita, mitä Ronilla oli ja hänellä ei, mutta siitä huolimatta hän ei
voinut ymmärtää. Hän oli antautunut täysillä, hän oli antanut kaiken rakkautensa
ja hellyytensä. Silti Ron vei voiton typerillä jutuillaan, vaikkei ollut koskaan
naisten päälle ymmärtänyt.
”Koita
ymmärtää… En voisi tehdä sitä.”
”Miksi
minun pitäisi ymmärtää? Miksi voit tehdä tämän minulle, muttet muille?”
”Kukaan
ei hyväksyisi. Vanhempani… he rakastavat minua, he haluavat minulle tietynlaista
tulevaisuutta.”
”Minäkin
rakastan sinua!”
”Entä
sinun vanhempasi? Eivät hekään ymmärtäisi.”
”Mitä
väliä sillä on?”
”Minä…”
”Mikset
vain sano suoraan, ettet rakasta minua? Et ole koskaan rakastanutkaan!”
”Olenpas!
Älä laita sanoja suuhuni!”
”Jos
rakastaisit minua, et tekisi näin.”
”Minun
on pakko… minun täytyy valita. En voi saada molempia.”
”Joten
otat hänet?”
”Kaikki
odottavat sitä. Ja minä välitän hänestäkin, välitän paljon.”
”Entä
minä?”
”Olet
aina minulle rakas, mutta tätä ei ole tarkoitettu kestämään.”
”Mene sitten. Seuraa polkuasi, jos sinun on kerran pakko.”
I'm
gonna make it on my own”
Follow your heart and find your destiny
Don't shed a tear for love's mortality
For
you put the dream in my reality”
”Älä”,
Ginny kuiskasi voimattomasti. Hän seisoi vain puolenmetrin päässä Hermionesta,
mutta sekin tuntui tuhannelta kilometriltä.
Hermione romahti maahan ja painoi
kädet kasvoilleen. Nyyhkäykset tärisyttivät hänen hartioitaan. Ginny oli aiemmin
päättänyt, että hän pysyisi vahvana, eikä tekisi mitään harkitsematonta, mutta
silti hän ryntäsi toisen luokse ja veti tämän lähelleen.
”Älä itke. Älä tuhlaa kyyneliäsi tälle rakkaudelle”, hän
kuiski Hermionen korvaan.
”Sinä sanoit, että haluat tätä, joten mene ja seuraa
sydäntäsi”, hän sanoi. Hän pelkäsi, että hänen äänensä särkyisi, mutta jotenkin
hän sai sen pidettyä kasassa. ”Sinä annoit minulle unelman, annoit enemmän kuin
muut. Älä siis itke.”
”Ginny…”
”Älä,
ole sinä hiljaa tällä kertaa”, Ginny sanoi tiukasti.
“Anna minulle vain viimeinen suudelma.”
Hermionen suudelma oli maistunut suolaisilta kyyneliltä ja surulta. Se sai Ginnyn sydämen jyskyttämään, mutta kiihkeät perhoset eivät hänen vatsassaan lennelleet. Pian kaikki olisi ohitse.
“As time
goes by I know you'll see this of me
I love you enough to let you go free”
Sulkakynä napsahti poikki. Ginny oli puristanut sitä liian lujaa. Hän nousi
pöydän äärestä ja meni etsimään toista. Löydettyään sellaisen hän pysähtyi
tuijottamaan ikkunasta ulos. Sirppikuu ei juurikaan valaissut maisemaa, mutta ei
sillä ollut niin väliäkään. Ginny halusi vain nähdä öisen tähtitaivaan, sillä se
muistutti häntä siitä, kuinka pieni hän loppujen lopuksi olikaan. Hänen
ongelmansa olivat mitättömiä tässä maailmassa. Sen ajatteleminen helpotti tuskaa
aina hetkellisesti.
Olihan mahdollista, että Hermione vielä palaisi. Ehkä jonain päivänä tilanne
muuttuisi. Ja juuri sen takia Ginnyn oli ollut pakko päästää toinen menemään.
Jos hän olisi pakottanut Hermionen jäämään, heidän välilleen olisi muodostunut
kuilu. Lopulta kuilu olisi kasvanut niin syväksi ja leveäksi, ettei sitä olisi
voinut enää ylittää… ja silloin Ginny olisi menettänyt Hermionen lopullisesti.
Jonain päivänä… vielä joskus Hermione todella ymmärtäisi, minkä uhrauksen Ginny
oli tehnyt. Kuinka paljon hän oli rakastanut. Ja silloin, kenties silloin, Ginny
saisi hänet takaisin.
All of my life I'll
hold you close to me
For you put the dream in my reality
You put the dream in my reality
Ginny”