Se ken tulee viimeiseksi…

Author: Afeni
Rating: R
Disclaimer: Rowlingin hahmot ja osa paikoistakin, minun tarina.
Summary: Billin ja Fleurin häät ovat juuri vietetty. Harry suunnittelee pian jatkavansa matkaa, mutta Ginny haluaa selvittää asiat sitä ennen. Neitosen taikasauva on myös edelleen omilla teillään.
SPOILERS!: Sisältää juonipaljastuksia kuudennesta kirjasta.
A/N: Alun perin minun ei pitänyt kirjoittaa jatkoa edes Kuplalle. Ihmiset kuitenkin pyytelivät sitä, joten eräänä tylsänä päivänä otin ja kirjoitin Kesän kuumimman päivän. Silloin päätin, että enää ei jatkoa tule, koska en halunnut mitään itseään toistavaa tavataan-naidaan-erotaan-ficcisarjaa. Jatkoa kuitenkin on taas pyydelty, enkä minä sitä pahalla ota. Tämä on kuitenkin nyt varmasti viimeinen ficci tähän tarinaa. Sovitaan vaikka, että ne muodostavat sitten jonkinlaisen minitrilogian.
Thanks: Bubba^^:lle nopeasta ja hyvästä betantyöstä. Nyt ei ainakaan pitäisi olla pelkoa virheistä, joita teen aina ihan liikaa :)

Se ken tulee viimeiseksi…

Rouva Weasley kuivasi silmiään nenäliinaan, mutta teko ei estänyt kyyneleitä yhä valumasta hänen silmistään.
"Se oli niin ihanaa, Arthur, eikö ollutkin?" hän huokaisi ja loi ikkunasta silmäyksen talonsa pihalle, missä suuret pöydät yhä notkuivat erilaisia herkkuja ja osa vieraista käyskenteli jutellen keskenään. Bill ja Fleur olivat jo karanneet pieneen Kotikolon lisärakennukseen, jonka Arthur oli rakennuttanut aivan heitä varten. He myös aikoivat häämatkalle heti, kun tilanne Englannissa olisi rauhoittunut.

Häät olivat olleet hyvin kauniit. Itse seremonian jälkeen juhlia oli vietetty Weasleyn perheen suurella pihalla, koska se oli ollut Billin toive. Fleur tosin oli pyytänyt, että he voisivat myöhemmin uudistaa vihkivalansa Ranskan maaperällä, jotta kaikki hänen sukulaisensa voisivat olla paikalla. Bill oli toki tähän myöntynyt, joten he tekisivät sen, kun lähtisivät häämatkalleen.

"Olihan se, Molly-kulta", Arthur sanoi mietteliäänä. "Tällaisina aikoina on hyvä tietää, että maailmassa on edelleen rakkautta."
"Jotenkin minusta tuntuu, että Albus olisi voinut sanoa noin. Kunpa hän olisi ollut täällä tänään. Hän niin piti Billistä…" Molly kuiskasi ja nyyhkytti entistäkin kiivaammin. Arthur kietoi kätensä vaimonsa ympärille.
"Shhh, kaikki on nyt hyvin. Albus oli varmasti hengessä läsnä", Arthur rauhoitteli ja keinutti Mollya hiljaa. Lopulta naisen nyyhkytys taukosi ja tämä käpertyi miestään vasten.
"Olen niin onnellinen heidän puolestaan", Molly sanoi hiljaa.
"Niin minäkin. Nyt saamme ainakin hetken nauttia onnesta ja rauhasta", Arthur vastasi. "Tällä hetkellä meitä ei uhkaa mikään."

~o~

"Tiedättekö, mikä näissä häissä on parasta?" Ron kysyi suu täynnä piirasta Harrylta ja Hermionelta.
"Ai, sen lisäksi, että olet koko päivän kuolannut Fleurin siskoa?" Hermione huomautti kipakasti pienet punertavat laikut poskillaan. Ron kuitenkin oli kuin ei olisi kuullutkaan. "Tämä ruoka. Äiti on oikeasti ylittänyt itsensä, en ole ikinä syönyt mitään näin hyvää."
"Meidän pitäisi pohtia tulevaa, eikä sinun äitisi ruokia, jotka sivumennen sanoen olivat erittäin hyviä", Hermione pisti jälleen väliin.
"Äh, älä viitsi olla ilonpilaaja", Ron tuhahti ja ahtoi loputkin kädessään olevasta piiraasta suuhunsa. "Miksi sinä olet niin hiljaa, Harry?" hän kysyi hetken päästä, kun pystyi avaamaan suunsa ilman, että puolet piiraasta olisi pudonnut.

Harry kohautti olkiaan ja soi ystävilleen hymyn. "En miksikään. Täällä on tosiaan ollut tänään erinomaista ruokaa", hän vastasi ja nappasi voisilmäpullan pöydältä. Hän haukkasi pullasta suuren palan välttääkseen keskustelun ja vaipui jälleen ajatuksiinsa Ronin ja Hermionen jatkaessa kinasteluaan jostakin.

Harryn mielessä eivät enää olleet Billin ja Fleurin häät. Hän oli kyllä miettinyt juhlia, mutta nyt hänen mielessään pyöri ajatus lähdöstä Gotricin notkoon. Hän halusi päästä keskustelemaan asiasta Ronin ja Hermionen kanssa, mutta he eivät olleet antaneet siihen tilaisuutta näiden parin päivän aikana. Kumpikin oli ollut aivan intona häiden takia, ja nuo kaksi olivat myös viime aikoina kinastelleet enemmän kuin ennen, mikä muuten oli melkoisen paljon.

"Harry", tuttu ääni keskeytti pojan ajatukset, ja hän haistoi kukkaistuoksun, joka oli miltei piinannut häntä edellisenä kouluvuotena. Harry kääntyi ja näki Ginnyn seisovan takanaan.
"Ginny", Harry sanoi. Hän oli tarkoituksellisesti välttänyt puhumasta tytön kanssa kahden kesken, koska hän pelkäsi, että tämä olisi muuttanut mielensä heidän suhteensa.
"Meidän täytyy puhua", Ginny sanoi hiljaa, mutta vaativasti.
"Eikö se voisi odottaa huomiseen. Minä olen aika väsynyt", Harry sanoi ja haukotteli leveästi.
"Ei", kuului kipakka vastaus. Ginny tarttui Harrya hihansuusta ja raahasi pojan mukanaan puutarhan perälle. Hän potkaisi tielleen sattuneen menninkäisen niin kauas kuin pystyi ja istuutui sitten puunjuurelle vetäen Harryn mukanaan. Ron ja Hermione eivät olleet edes huomanneet heidän lähtöään.

"Mitä sinä aiot tehdä?" Ginny kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen. Harry vain tuijotti tyttöä, eikä hetkeen vastannut mitään. Juuri tätä hän oli pelännyt.
"En mitään. Tulen kouluun teidän kanssanne, kun se alkaa", hän vastasi viimein ja kohautti olkiaan.
"Etkä tule! Älä viitsi valehdella, Harry. Tiedän, että menet Godricin notkoon ja sieltä ties minne!"
"Kuka sinulle kertoi?" Harry kysyi. Ei ollut hyvä, jos hänen salaiset suunnitelmansa vuotivat tällä tavalla. Jos ne pääsisivät herra ja rouva Weasleyn korviin, nämä voisivat järjestää puolet ministeriöstä estämään häntä.
"Hermione, mutta minun piti painostaa häntä pitkään. Äläkä huoli, en ole kertomassa kenellekään. Minä vain haluan…"
"Ei."
"Et edes kuunnellut, mitä aioin sanoa!"
"Vastaus on silti ei. Sinä menet kouluun. Olet siellä paremmassa turvassa kuin missään muualla, vaikka Dumbledore onkin nyt poissa", Harry sanoi kiivaasti.
"Minulla ei ole mitään syytä mennä kouluun", Ginny vastasi, ja hänestä todellakin tuntui siltä. Totta kai hän tiesi, että hänellä oli vielä paljon opittavaa, mutta ilman Harrya, Ronia ja Hermionea koko koulu tuntui tyhjältä ja turhalta… eikä siellä ollut Dracoakaan enää.
"Kai sinä tajuat, etten minä voi keskittyä tehtävääni, jos otan sinut mukaan. Huolehtisin turvallisuudestasi liikaa koko ajan ja pelkäisin, että kuolet", Harry sanoi pehmeästi ja katsoi nyt tyttöä silmiin. "Kun olen suorittanut tehtäväni, meillä on mahdollisuus…"
"Entä jos et tule koskaan takaisin?"
"Sitten sinulla on yhä muistot", Harry vastasi surullisena. Hän ei halunnut ajatella, mitä kävisi, jos hän ei koskaan palaisi. Jos hän ei voittaisi Voldemortia, Ginny ja kaikki muut olisivat hengenvaarassa. Ei, jos hänen kohtalonaan olisi kuolla, hän veisi taatusti Voldemortin mukanaan.

Ginny käänsi katseensa pois Harrysta. Hän oli vihainen, mutta ei oikeastaan tiennyt kenelle. Toisaalta hän oli vihainen Harrylle, vaikka tiesi, että tämä halusi vain suojella häntä, ja toisaalta hän oli vihainen itselleen, kun roikkui vielä vuosienkin jälkeen Harryssa tällä tavalla. Jos hän vain olisi voinut saada Dracon, hän olisi ehkä voinut vihdoin unohtaa Pojan, joka elää. Ei sillä, tällä hetkellä hän tunsi jotain hyvin lämmintä Harrya kohtaan ja olisi halunnut rutistaa poikaa oikein kovaa. Dracon ajatteleminen ei koskaan herättänyt sellaista tunnetta, vaan se kipristeli alavatsaa ja sai olon kuumaksi. Kumpi sitten oli rakkautta? No, siitä Ginnylla ei ollut aavistustakaan.

Harry tarttui Ginnya leuasta ja käänsi tytön kasvot itseensä päin. "Meillä on yhä nämä muutamat päivät ennen koulun alkua. Ei pilata niitä riitelemällä", hän sanoi ja suukotti tyttöä huulille. Sitten hän nousi ja poistui pöytien suuntaan, missä Ron ja Hermione kävivät yhä kiivasta keskusteluaan.

Ginny tuijotti Harryn perään ja haparoi taikasauvaansa juhlakaapunsa taskusta. Hänen teki mieli laukoa pojan perään liuta kirouksia. Kiukku kuitenkin haihtui huoleksi, kun sauvaa ei löytynytkään. Kun Ginny hetken pohti asiaa, hän muisti, ettei ollut edes laittanut sitä taskuunsa.

Tyttö nousi nurmikolta ja hiipi takaovesta sisään taloon. Hän kipusi portaat ylös omaan huoneeseensa ja alkoi kiivaasti etsiä taikasauvaa. Vaikka hän miltei käänsi huoneensa ympäri, sitä ei löytynyt. Huokaisten hän istui sängylle.

Ginny mietti muutamien viime päivien tapahtumia yrittäen muistaa, missä oli viimeksi käyttänyt sauvaansa (ei sillä, että hän olisi sitä lomalla edes vielä saanut käyttää), mutta hänen mieleensä ei tullut yhtään hetkeä. Viimeksi hän oli käyttänyt sauvaansa metsäaukealla Dra… Malfoyta vastaan. Ja Malfoy oli napannut sen. Nyt kun Ginny pohti asiaa oikein tarkasti, hän ei muistanut saaneensa sauvaansa takaisin.

Tyttö parahti hiljaa. Sauva oli joko Malfoylla tai metsässä, eikä hän ikimaailmassa voinut selittää sen katoamista kenellekään. Ministeriö lähettäisi hänet siitä hyvästä suoraan Azkabaniin, vaikka hän kuinka kuului Weasleyn perheeseen. Oli vain yksi mahdollisuus: hänen oli mentävät metsään katsomaan, oliko Malfoy mahdollisesti pudottanut sauvan sinne.

Nopeasti Ginny vaihtoi ylleen tavalliset farkut ja hupparin ja livahti sitten alakertaan ja pihalle. Hän hiipi pihavarastoon ja etsi sieltä taskulampun, joka oli yksi hänen isänsä kokoelman helmiä. Onneksi sen patterit toimivat yhä. Sitten tyttö hiippaili varaston seinän viertä pihan perälle ja pujahti aidan yli pellolle. Ilta hämärtyi jo hyvää vauhtia, vaikkei vielä ollutkaan pimeää. Ginnylla kävi kuitenkin tuuri, eikä kukaan huomannut hänen katoavan metsän suuntaan.

Tämä ei ole ihan viisasta, Ginny huomautti itselleen, kun hän oli vihdoin päässyt metsäpolulle. Metsässä oli huomattavasti pimeämpää kuin muualla, ja vaara tuntui vaanivan jokaisen puun takana. Hän kulki mahdollisimman nopeasti metsäaukealle toivoen, että olisi lähtenyt vasta aamulla.

Metsäaukeallakin oli hämärää, kun tyttö vihdoin saapui sinne. Nyt se ei näyttänyt ollenkaan niin turvalliselta kuin pari päivää aiemmin, mutta silloin olikin ollut kuuma ja kirkas päivä. Nopeasti tyttö alkoi haravoida maata taskulampun kanssa toivoen löytävänsä sauvansa pian.
Minun olisi pitänyt lainata isän tai äidin sauvaa, niin olisin voinut vain tehdä kutsuntaloitsun, Ginny manasi mielessään. Olipa hän ollut typerä… ei ollenkaan hänen tapaistaan.

"Jaa, taipumus pitää jästiesineistä kulkee näköjään teillä suvussa", hitusen ivallinen ääni sanoi äkkiä puiden varjoista. Ginny käännähti kannoillaan ja suuntasi valon puiden katveeseen. Hän tunsi hetkellistä riemua, mutta yritti sitten työntää sen mielestään. "Älä sohi minua sillä, se voi vaikka olla vaarallinen!" mustakaapuinen poika sanoi ja peitti kasvonsa kädellään. "Sammuta se!"

Tietämättä itsekään, mitä oikein teki, Ginny napsautti taskulampun pois päältä. Hän näki hämärästi, kuinka Draco käveli hänen luokseen.
"Valois!" poika sanoi sytyttääkseen valon taikasauvansa päähän. "No, mitä sinä täällä teet, pikku-Weasel? Eikö sinun pitäisi olla kotona turvassa poikaystäväsi kainalossa, eikä harhailla yksin pimeässä? Tiedät varmasti, ettei se nykyään ole kovin turvallista."
"Tulin hakemaan jotain, minkä sinä veit minulta", Ginny vastasi kiukkuisesti.
"Ai… olen pahoillani, mutta en usko, että neitsyyttä voi palauttaa", Draco puolestaan huomautti.

Ginnyn oikea käsi läiskähti voimalla Dracon poskea vasten saaden pojan jopa horjahtamaan. "Tiedät varsin hyvin, mistä minä puhun!" tyttö kivahti.

Draco tuijotti tyttöä järkyttyneenä. Kyllä hän oli aina tiennyt Ginnyn kiivaaksi, mutta tuota hän ei sentään osannut epäillä.
"Tiesitkö, ettei ole kovin viisasta lyödä kuolonsyöjää? Varsinkaan, jos on täysin sauvaton", poika sanoi yrittäen kuulostaa vihaiselta, vaikka toisaalta hän piti Ginnyn kiivaudesta.
"No, tapa minut sitten", Ginny vastasi yhä vihaisesti.
"Haluatko todella noin kipeästi kuolla?" Draco kysyi melkein hämmästyneenä. Hän ei ollut enää varma, kiukutteliko tyttö vain vai oliko kyse jostain muusta.
"Se ei liene sinun ongelmasi!" Ginny raivosi.

Draco virnisti pimeässä ja veti Ginnyn lähelleen pidellen taikasauvaansa toisessa kädessään. Ginny painoi kätensä pojan rintaa vasten ja yritti työntää tätä kauemmas.
"Älä viitsi esittää", Draco sanoi pehmeästi. "Vai päätitkö nyt alkaa leikkiä uskollista tyttöystävää?"
"Entä jos päätinkin?" Ginny vastasi haastavalla äänellä.
"Sitten en usko sinua", Draco sanoi ja suuteli Ginnya vaativasti. Tyttö tunsi tutun lämmön hulmahduksen kehossaan, eikä voinut olla vastaamatta suudelmaan. Mikä ihme Dracossa oikein oli? Miksei hän voinut vastustaa poikaa?

Paljon myöhemmin Draco irrottautui suudelmasta ja painoi Ginnyn tiukasti rintaansa vasten. Hän keinutti tyttöä hiljaa ja sulki silmänsä. Oli aivan päätöntä, että hän, Malfoy, tunsi tällaista hullaantumista Weasleyn roskasakin tyttäreen. Ja kaiken järjen vastaisesti niin oli kuitenkin käynyt. Tietenkin myös Pimeyden Lordi oli saanut tietää asiasta, mutta ei kuitenkaan ollut evännyt Dracolta tämän tarkkailutehtävää, vaan pikemminkin vaatinut poikaa jatkamaan sitä. Siihen taas Draco oli suostunut ilomielin… tai ainakin melkein.

"Emme voi jatkaa näin", Draco sanoi, eikä kuulostanut enää vähääkään ivalliselta. Sen sijaan pojan äänestä saattoi erottaa jopa hieman surullisen sävyn.
"Tiedän", Ginny vastasi pienellä äänellä. "On parempi, ettemme enää tapaa… ikinä."
"Niin. Pian sinä jo vihaat minua yhä paljon kuin ennenkin."
"Voin aina väittää itselleni niin, mutta se ei olisi totta. En vain pysty vihaamaan sinua", Ginny huomasi sanovansa. Jokin kertoi hänelle, että hänen olisi pitänyt valehdella Dracolle, mutta hän halusi kertoa totuuden. Ja mitä väliä totuudella edes oli? Hän oli kertonut totuuden Harrylle, mutta tämä oli työntänyt hänet silti pois. Draco puolestaan oli työntänyt hänet pois jo ennen totuuden kertomista. Ginnylla oli selvästi tapana kiintyä poikiin, joita hän ei voinut koskaan saada. Poikiin, joilla oli elämässään jokin Ginnya suurempi tehtävä.

"Kyllä sinä pystyt", Draco sanoi. "Olen pahoillani. En haluaisi tehdä tätä, mutta minun on pakko. Sinun oman turvallisuutesi takia."

~o~

Ginny heräsi aamulla virkeänä ja nousi sängystään venytellen raukeasti. Hän pukeutui ripeästi ja työnsi taikasauvansa housujensa taskuun. Hän tiesi täsmälleen, mitä hänen piti tehdä, joten hän suuntasi askeleensa veljensä huoneeseen.

Ron ja Harry olivat molemmat jo hereillä ja istuivat kumpikin Ronin sängyllä, kun Ginny poukkasi huoneeseen.
"Olisit voinut edes koputtaa! Mistä olisit voinut, jos vaikka olisimme vielä olleet puolipukeissa?" Ron ärähti siskolleen.
"Arvasin", Ginny vastasi ilmeettömästi ja istahti poikien väliin sängylle. "Minulla on eräs ajatus."
"Vau, pikkusiskollani on kerrankin välähtänyt", Ron tuhahti.
"Älä nyt. Ginny ei ole mikään typerys", Harry huomautti väliin ja soi Ginnylle hymyn. Hänellä oli tunne, että hänen pitäisi jotenkin hyvittää tytölle edellisiltainen käytöksensä.
"Kuvittelet tuollaista, vain koska pidät hänestä", Ron sanoi suoraan saaden Harryn vaikenemaan.
"Aiotko kuunnella minua vai et?" Ginny kysyi melkein kärttyisästi.
"No, kerro nyt sitten, jos sillä pääsen sinusta eroon", Ron huokaisi.
"Minä annan sinulle rahaa ja sinä käyt kylältä ostamassa pari pulloa koiviiniä. Sitten pidämme nelistään juhlat teidän tulevan matkanne kunniaksi ja onneksi", Ginny selitti nopeasti.

Ronilta meni hetki sisäistää Ginnyn pyyntö. Ensinnäkään hän ei tiennyt, että Ginny tiesi hänen, Harryn ja Hermionen olevan lähdössä Godricin notkoon samana päivänä, kun koulu alkoi Tylypahkassa ja toiseksi hän ei ollut tiennyt, että Ginny joi. Siis olihan tyttö silloin tällöin juonut kermakaljan tai pari, mutta ei mitään vahvempaa. Koiviini oli aivan eri asia. Se oli vahvempaa kuin kermakalja, eikä sitä myyty alaikäisille. Ron kuitenkin tiesi, että se oli melko makeaa ja jotkut alaikäiset velhot joivat sitä salaa vanhemmiltaan, jos saivat jonkun täysikäisen hakemaan heille sitä. Silti hän ei voinut uskoa, että Ginny teki jotain tuollaista.

"Sinä olet alaikäinen, etkä saa juoda. Voin käydä ostamassa sinulle muutaman kermakaljan", Ron sanoi siskolleen.
"Saan niitä itsekin ja haluan pitää kunnon juhlat ennen teidän lähtöänne. En ehkä enää koskaan näe teitä… enkä sen puoleen välttämättä koskaan täytä 17, joten tämä saattaa olla ainoa tilaisuuteni", Ginny puolusteli. "Sitä paitsi et voi väittää, ettei ajatus kiehtoi sinuakin."
"En tiedä…" Ron sanoi epävarmasti. "Äiti tappaa meidät, jos jäämme kiinni."
"Voimme piilottaa pullot päiväksi ja viettää juhlat sitten varaston takana illalla. Äidillä on niin kiire seurustella Fleurin vanhempien kanssa, ettei hän tajua mitään", Ginny jatkoi maanitteluani. "Teen kaikki sinun kotityösi loppuloman, jos vain suostut", hän jatkoi ja katsoi Roniin anovasti.

Ron loi kysyvän katseen Harryyn tietämättä, mitä hänen pitäisi tehdä. Harry kohautti olkiaan. Kyllä hän tiesi, ettei ajatus välttämättä ollut siitä viisaammasta päästä, mutta toisaalta häntä piristi ajatus viettää yksi ilta yhdessä Ginnyn kanssa ihan vain kavereina… varsinkin, kun hän tiesi, että tilaisuus tosiaan saattoi olla viimeinen. Loman jälkeen he eivät välttämättä näkisi enää ikinä.

"Hyvä on, hyvä on", Ron sanoi viimein. "Mutta jos me jäämme kiinni, sinä saat ottaa kaikki syyt niskoillesi. Ja saat itse suostutella Hermionen tähän. Tiedät, että hän vastustaa kaikkia vastuuttomia ajatuksia."
"Tiedän kyllä, miten hänet suostutellaan", Ginny vastasi omituinen ilme kasvoillaan, mutta hymyili sitten halasi veljeään. "Kiitos, olet ihan paras nuorin isoveljeni."
"Olen ainoa nuorin isoveljesi", Ron jupisi tytön kadotessa huoneen ovesta.

~o~

Ronilla oli ollut melkoinen työ keksiä äidilleen selitys, miksi hän halusi mennä kylässä käymään, mutta lopulta Fred ja George olivat auttaneet huomauttamalla, että Ron oli nyt täysikäinen ja sai tehdä, mitä halusi. Nuo kaksi olivat jopa luvanneet lähteä Ronin turvasaattueeksi, mikä oli kaiketi ollut suurin syy rouva Weasleyn pehmenemiseen. Ron ei ollut pitänyt siitä, että kaksoset lähtivät hänen mukaansa, mutta hänen onnekseen nämä olivat kadonneet omille teilleen heti kylään päästyään.

Tyytyväisenä veljiensä lähdöstä Ron oli suunnannut kylän siihen kauppaan, jota piti eräs vanha velho. Kauppa näytti aivan tavalliselta jästiliikkeeltä, mutta herra Fields myi tiskin alta kaikenlaisia velhotuotteita. Kun Ron sitten oli pyytänyt kahta pulloa koiviiniä, vanha mies oli tuijottanut häntä pitkän aikaa arvioiden, kunnes oli purskahtanut hersyvään nauruun.
"Vai ollaan sitä jo täysikäisiä? Mikäs siinä… Se tekee 15 sulmua", herra Fields oli sanonut yhä naureskellen ja oli laittanut kaksi viinipulloa paperikassiin. "Taisi olla melkoiset häät teillä eilen… On hyvä, että nuorilla on vielä uskoa tulevaan, eivätkä he vaivu epätoivoon näinä synkkinä aikoina. Älä sinäkään vaivu ja juo itseäsi hengiltä noilla."

Ron oli hymyillyt miehelle hitusen vaivautuneesti ja luvannut olla varovainen. Sitten hän oli poistunut paikalta samaan aikaan, kun Fred oli ilmestynyt liikkeeseen sievän jästitytön kanssa. Ennen kuin Fred oli ehtinyt kysellä mitään, Ron oli livahtanut ulos ja suunnannut kotiin. Hän oli piilottanut kassin pulloineen varaston alle ja lähtenyt sitten pelaamaan Harryn kanssa velhoshakkia.

"Niin, että näiden hankkimisessa oli melkoinen homma", Ron jupisi Ginnylle, kun nelikko oli kokoontunut hämärän tultua varaston taakse.
"No, saat pitää ne viisi ylimääräistä sulmua vaivanpalkkana", Ginny sanoi ja korkkasi toisen pulloista. "Ja kiitos."

Nuoret istuutuivat rinkiin varaston taakse ja kierrättivät pulloa keskenään jutellen niitä näitä. Tarkoituksellisesti he välttivät puhumasta tulevaisuudesta tai menneisyyden ikävistä asioista. Sen sijaan he kertasivat mukavia muistoja, kuten kaikki ne kerrat, kun rohkelikko oli voittanut huispauksessa.

"Miten ihmeessä sait Hermionen suostuteltua tähän?" Harry kuiskasi joskus paljon myöhemmin Ginnyn korvaan jokseenkin humaltuneella äänellä.
"Selitin hänelle, että hän saattaisi saada Ronin tajuamaan pari asiaa helpommin, jos he olisivat juoneet hieman koiviiniä", Ginny vastasi kuulostaen Harrysta yllättävän selvältä.
"Ei tämä silti ole hänen tapaistaan", Harry jatkoi ja yritti nähdä Ginnyn tarkemmin.

Humala ei oikeastaan ollut hassumpi tunne. Harrysta tuntui, että hän leijaili ja että kaikki maalliset murheet olivat jääneet taakse. Hänellä oli hyvä ja kevyt olo… ja Ginny oli hänen vieressään aivan lähellä. Ginny tuoksui niin hyvälle ja oli niin kaunis. Kunpa hän vain olisi nähnyt hieman selvemmin, jotta olisi voinut ihailla Ginnya kunnolla.
"Ehkä et vain tajua, mitä tyttö on joskus valmis tekemään saadakseen pojan ymmärtämään jotain äärimmäisen tärkeää", Ginny vastasi kipakasti kuulostaen ensimmäistä kertaa koko päivänä omalta itseltään. Aiemmin Harrysta oli tuntunut kuin joku toinen olisi puhunut Ginnyn suulla, tytön olemuksessa oli ollut jotain erilaista. Tosin hän oli laittanut asian sen piikkiin, että Ginny tosiaan oli masentunut siitä, ettei päässyt hänen mukaansa.

Nyt Harry katseli Ginnya pehmeästi ja toivoi koko sydämestään, että olisi voinutkin viedä tytön mukanaan Godricin notkoon ja sieltä maailman ääriin. Hän halusi vain napata Ginnyn ja paeta kaikkea pahaa. Sitä hän ei kuitenkaan voinut tehdä, sillä häntä odotti tehtävä. Vasta kun hän olisi suorittanut tuon tehtävän, hän voisi olla yhdessä Ginnyn kanssa. Ajatus oli tukahduttava, mutta samalla se lisäsi Harryn tahdonvoimaa. Ginnyn takia hänen täytyisi palata hengissä.

"Harry…" Ginny sanoi pehmeästi ja katsoi poikaa silmiin. Harryn katse haritti hieman, mutta Ginny ei antanut sen häiritä. "On jotain muutakin, mitä haluaisin kokea, ennen kuin kuolen."
"Et sinä kuole. Minä tapan Voldemortin ja sitten kaikki on hyvin", Harry vastasi humalaisen innostuneesti.
"Emme voi tietää sitä", Ginny kuitenkin intti ja kietoi kätensä Harryn kaulaan. "Haluaisin antaa sinulle erään lahjan. Haluan antaa sinulle muiston, joka lämmittää sinua, kun etsitte Ronin ja Hermionen kanssa hirnyrkkejä kylmässä yössä…"

Harryn silmiin syttyi ymmärrys. Hitaasti hän nyökkäsi. Hän tunsi, kuinka polte levisi hänen humalaiseen kehoonsa. Tarkoittiko Ginny todella…? Kyllä tyttö taisi tarkoittaa, sillä tämä tuijotti häntä kiihkeästi silmiin. Hetken Harrysta tuntui, että Ginnyn silmissä välähti epätoivoinen tuska, mutta sitten se katosi hymyn tieltä.
"Entä Ron ja Hermione… he eivät varmaankaan halua, että jätämme heidät…" Harry mutisi ja vilkaisi ystäviään. Tuo vilkaisu kuitenkin kertoi, että pelko oli ollut täysin turha, sillä Ron oli tainnut vihdoin ymmärtää sen, mitä Hermione oli halunnut tälle kertoa.

Ginny nousi seisomaan ja kiskoi Harrynkin ylös. "Minne?" Harry kysyi kuiskaten.
"Seuraa minua", Ginny vastasi ja lähti johdattamaan Harrya poispäin Kotikolosta samaa tietä kuin oli edellisenä iltana kulkenut.
"Täällä voi olla vaarallista", Harry vastusteli, mutta mietti samalla, että tämän takia hän oli valmis ottamaan pienen riskinkin.
"Tiedän ihan turvallisen paikan. Siellä on kaikki jo valmiina", Ginny vastasi ja tuki Harrya, sillä pojan askel horjui hieman.

Pari kulki hiljaa metsäpolkua pitkin aina aukealle saakka. Matkan aikana Harry keskittyi haistelemaan Ginnyn tuoksua ja valmistautui mielessään tulevaan. Hän oli kyllä kuvitellut tämän tilanteen jo monesti, mutta ei ollut todella uskonut, että siitä tulisi totta. Nyt Ginny oli kuitenkin päättänyt täyttää yhden hänen unelmistaan. Hänelle todellakin jäisi suloinen muisto, jota vaalia tulevina öinä. Muisto, jonka avulla hän pystyisi koska tahansa kutsumaan suojeliuksen.

Ginny johdatti Harry metsäaukealle ja osoitti sinne vietyä vilttiä kuin todistaakseen, että oli todellakin laittanut kaiken valmiiksi. Hän kiskoi Harryn lähelleen ja suuteli tätä huulille lähtien samalla kulkemaan takaperin vilttiä kohti. Sitten hän antoi itsensä kaatua viltin päälle Harryn puolestaan kaatuessa Ginnyn päälle. Tyttö puristi toisen kätensä tiukasti Harryn ympärille ja tarrasi toisella viltistä kiinni.

Samassa Harry tunsi nykäisyn napansa takana ja kaikki hänen ympärillään alkoi kieppua. Hän huulensa olivat edelleen liimautuneet Ginnyn huuliin ja hän jatkoi tytön kiihkeää suutelemista ajatellen hetken kieppumisen johtuvan kaatumisesta ja humalasta. Sitten hänelle kuitenkin valkeni, että oli kyse jostain aivan muusta.

Ennen kuin Harryn humaltuneet aivot ehtivät analysoida tilannetta yhtään enempää kieppuminen pysähtyi. Yhtä aikaa hän tunsi hirvittävää tarvetta vilkaista ympärilleen ja samalla jatkaa Ginnyn suutelemista. Hän ei halunnut lopettaa, ei nyt, kun he olivat niin lähellä saada toisensa edes hetkeksi.

"Ei olisi kuitenkaan tarvinnut liioitella", mustasukkaisuudella täyttynyt ääni tunkeutui samassa Harryn tajuntaan. Poika suorastaan kiskaisi itsensä irti Ginnysta ja kompuroi saman tien seisomaan. Myös Ginny nousi pystyyn yrittäen samalla sulkia hiuksiaan siisteiksi. Harry työnsi Ginnyn selkänsä taakse vetäen samaan aikaan taikasauvansa.

"Malfoy", Harry sanoi ääni täynnä halveksuntaa.
"Potter", Draco vastasi täysin samaan sävyyn. "Olin melkein valmis lyömään vetoa, että edes sinä et olisi niin typerä, että lähtisit keskellä yötä harhailemaan metsään, mutta toisaalta, kukapa tuon punapään vetovoimaa voisi vastustaa."
"Pidä Ginny erossa tästä!" Harry huusi ja toivoi, että saisi päänsä selvemmäksi.
"Se voi olla hieman vaikeaa, kun hän on jo kaulaansa myöten tässä sopassa", Draco vastasi. "Ginny, tule tänne."

Päättäväisesti Ginny irrotti Harryn otteen käsivarrestaan ja käveli Dracon vierelle Harryn katsellessa tapahtumaa järkyttyneenä.
"On Ginnyn ansiota, että sain sinut tänne", Draco kertoi Harrylle ivallisesti hymyillen ja kietoi vapaan kätensä Ginnyn vyötärön ympärille. "Tosin olisit voinut vain houkutella hänet viltille. Ei sinun olisi tarvinnut sentään yrittää nielaista hänen kieltään", Draco huomautti hitusen vihaiseen sävyyn Ginnylle.
"Anteeksi, Draco. En tee sitä enää", Ginny vastasi outo ilme kasvoillaan.

Järkyttävä totuus alkoi pikku hiljaa valjeta Harrylle. Hänellä ei ollut aavistustakaan, kuinka pitkään Ginny oli ollut komennettuna. Tosin vaikka kyse olisi ollut vain puolesta päivästä Ginny olisi jo saattanut kertoa kaikki Killan ja, mikä oli vielä pahempaa, Harryn suunnitelmat Dracolle. Siitä puolestaan ei ollut epäilystäkään, etteikö Draco ollut välittänyt tiedojaan eteenpäin.

"Vapauta Ginny. Tämä ei liity häneen mitenkään. Selvitetään tämä kahdestaan", Harry sanoi, vaikka hänestä tuntui, ettei hän todellakaan ollut valmis kaksintaisteluun sillä hetkellä. Hän oli aivan liian humalassa.

"Voi, kuinka sievää. Olenkin aina ollut sitä mieltä, että rakkaus on ihmiskunnan suurin heikkous", pimeästä kuului ääni, joka sai Harryn veren hyytymään. "Sääli, että jopa nuoriherra Malfoy on sortunut siihen."

Pitkään mustaan kaapuun pukeutunut Voldemort astui varjoista esiin ja siirtyi Dracon ja Harryn väliin. "Hyvää työtä, Draco. Pidä tyttö palkkionasi, mutta älä tapa häntä. Hänestä voi olla hyötyä vielä myöhemmin", Voldemort sanoi kylmällä äänellä luoden sitten katseensa Harryyn. "Sinulla kieltämättä oli hieno suunnitelma. En olisi uskonut, että Dumbledore selvittäisi suurimman salaisuuteni, mutta ilmeisesti aliarvioin hänet. Nyt kaikki hänen työnsä on kuitenkin valunut hukkaan, mistä saan kiittää Dracoa ja hänen typerää ihastustaan. Onneksi sain sen selville, sillä tyttöystävästäsi on ollut suurenmoista apua minun suunnitelmani loppuun viemisessä."