Sade
Author: Afeni
Rating: R
Genre: Shounen-ai, angst
Disclaimer: En omista Narutoa.
A/N: Jonkinlainen uchihacest-kyhäelmä.
Vettä satoi kaatamalla. Tuntui kuin taivaalla olisi ollut suuri pesusieni, jonka joku oli juuri päättänyt puristaa kuivaksi. Ainoa vain, että pesusienestä vesi olisi loppunut ennemmin tai myöhemmin, mutta tämä sade alkoi vaikuttaa siltä, ettei se loppuisi koskaan.
Ainakin Itachista tuntui siltä, kun hän suunnisti metsän läpi kohti asuntoaan, jossa hän oli asunut viimeiset kaksi vuotta. Asunto ei ollut kovin suuri, eikä järin kodikas, mutta se sopi hänelle aivan riittävän hyvin. Eihän hän siellä juuri muuta tehnyt kuin nukkunut.
Sade valui virtanaan kastellen nuoren miehen läpimäräksi tämän hyppiessä puita pitkin eteenpäin. Oksat tuntuivat liukkailta jalkojen alla, mutta silti hänen askeleensa ei luiskahtanut kertaakaan harhaan. Hänen lihaksensa tunsivat tämän reitin, sillä hän oli kulkenut samaa matkaa jo monesti, itse asiassa niin monesti, ettei hän enää muistanut ensimmäistä kertaa.
Lopulta Itachi kuitenkin seisoi kotiovellaan… jos tuota kaksiota nyt saattoi kutsua kodiksi. Hän ei ollut käyttänyt tuota sanaa mistään paikasta moneen vuoteen. Sen jälkeen, kun hän oli pyyhkäissyt Uchiha klaanin maanpinnalta, hän oli hylännyt kodin sanavarastostaan. Niinpä asuntokin oli hänelle vain paikka, jossa hän söi, nukkui, vaihtoi vaatteensa ja kävi suihkussa. Ja juuri sellaisena hän pitikin siitä. Hän halusi pitää elämänsä mahdollisimman yksinkertaisena.
Itachi painoi kätensä ovenkahvalle. Ovi avautui välittömästi, kun hän painoi kahvan alas. Hän ei oikeastaan tiennyt, miksei hän ollut kaivanut avainta taskustaan ja työntänyt sitä lukkoon, mutta ehkä hän oli aavistanut tämän. Ovi ei ollut enää lukossa, vaikka Itachi oli valmis lyömään hengestään vetoa, että hän oli lukinnut sen lähtiessään. Tietenkin oli joukko ihmisiä, joita mitkään lukot eivät pysäyttäneet… ja ilmeisesti joku heistä oli päättänyt tehdä visiitin hänen luokseen.
Nuorimies työnsi hiljaa oven auki ja astui eteiseen jättäen märät jäljet lattialle. Hän veti oven kiinni yhtä hiljaa kuin oli sen avannutkin ja lähti kävelemään hitaasti kohti olohuonetta. Nyt hän tiesi tunkeilijan olevan siellä edelleen, hän vaistosi selvästi tämän läsnäolon, mutta siltikään hän ei vaivautunut vetämään asettaan esiin. Toistaiseksi hän ei tarvitsisi sitä.
Hämärässä olohuoneessa istui pitkä mies, joka oli laittanut aseensa nojaamaan seinää vasten. Itachi saattoi helposti huomata aseen olevan häntäkin pidempi. Hän tuijotteli sitä hetken ajan tunnistaen sen samehadaksi, aseeksi, jota kovin moni ei edes kantanut. Itse asiassa, jos hän oikein muisti, vain Village of Mistin shinobit saattoivat kantaa tuota tappavan vaarallista asetta, jonka terä oli kääritty siteen suojiin ties mistä syystä.
Seuraavaksi nuorukainen käänsi katseensa
mieheen, joka tuijotti nyt suoraan häneen pyöreillä silmillään istuessaan
kaikessa rauhassa Itachin sohvalla. Vaikka olikin hämärää, hän huomasi miehen
ihon harmaan sävyn, kuten myös kidukset tämän poskissa. Lisäksi tämän mustat,
pystyt hiukset sekä Akatsukin kaapu pistivät nuorukaisen silmään välittömästi.
"Hoshigaki Kisame", Itachi totesi kylmästi. "Mitä teet asunnossani? Tietääkseni
en ole antanut sinulle lupaa tulla tänne noin vain."
Sohvalla istunut mies nousi seisomaan täydessä
pituudessaan virnistäen pienesti hain hampaillaan.
"Hauska tutustua, Itachi-sama. Olen kuullut sinusta melkoisesti", suuresti haita
muistuttava mies sanoi. Itachi vain tyytyi tuijottamaan miestä ilmeettömästi
vaivautumatta vastaamaan kohteliaisuuteen. Hän ei pitänyt siitä, että hänen
asuntoonsa tunkeuduttiin, ei edes silloin, kun kyseessä oli joku toinen
Akatsukin jäsen. "Ilmeisesti ulkona sataa", Kisame jatkoi, kun Itachi ei sanonut
mitään.
"Varsin ilmeistä. Täytyy olla kuuro, jos ei kuule sadepisaroiden hakkautumista
ikkunalasiin", Itachi sanoi pitäen äänensäkin nyt yhtä ilmeettömänä kuin
kasvonsa. "Mitä varten olet täällä?"
Kisame mittaili hetken ajan Itachia katseellaan. Hän oli kuullut tästä häntä itseään kuusi vuotta nuoremmasta miehestä paljon. Uchiha Itachi oli surmannut oman klaaninsa viisi vuotta sitten ja päätynyt S-luokan kriminaaliksi. Miehen otsasuojan metalli osan merkin yli vedetystä viivasta saattoi lisäksi päätellä, että tämä oli karannut Konohan kylästä… aivan kuten Kisamekin oli karannut omasta kylästään. He olivat kumpikin kadonneita ninjoja, murhaajia ja Akatsukin jäseniä. Kisame oli myös melko varma, että vaikka Itachi olikin häntä nuorempi, tämä saattaisi olla paljon vaarallisempi… mikäli huhut pitivät paikkansa. Vaikka he kuuluivat samaan järjestöön, he eivät juurikaan olleet olleet toistensa kanssa tekemisissä, ennen kuin nyt.
"Palasit juuri suorittamasta Akatsukin
tehtävää?" Kisame tiedusteli virnuillen edelleen.
"Kyllä", Itachi vastasi.
"Miten se sujui?"
"Enpä usko, että teet sillä tiedolla mitään." Itachi alkoi pikku hiljaa
kyllästyä siihen, ettei Kisame vain sanonut suoraan asiaansa, mutta hän ei
kuitenkaan antanut ärtymyksen näkyä kasvoillaan tai kuulua äänessään. Shinobin
ei kuulunut näyttää minkäänlaisia tunteita, ja hän oli viimeisten vuosien aikana
oppinut salaamaan ja tukahduttamaan lähestulkoon kaikki tunteensa. "Jospa
vihdoin kertoisit, mikä sinut tänne tuo", Itachi sanoi lyhyen tauon jälkeen
lisäten mielessään, että halusi päästä rentouttavaan suihkuun lämmittelemään
sateen kylmettämää ihoaan.
"Uusi tehtävä, johon sinun on määrä osallistua", Kisame kertoi viimein. "Ja minä
tulen pariksesi."
"Mikähän tehtävä se mahtaa olla?" Itachi kysyi.
"Olet kotoisin Konohasta, joten olet todennäköisesti paras mies tähän tehtävään.
Tiedät, että kyseisen kylän neljäs Hokage sulki 12 vuotta sitten Kyuubin pienen
lapsen sisälle?" Kisame varmisti, vaikka oli varma, että Itachi oli tietoinen
asiasta. Itachi tyytyi yksinkertaisesti vain nyökkäämään. "Kyuubin voimat
olisivat uskomattoman hyödylliset, jos ne olisivat Akatsukin käytössä…" Kisame
jatkoi.
"… joten meidän on tarkoitus käydä hakemassa tuo lapsi", Itachi lisäsi.
"Kyllä. Uzumaki Naruto", Kisame kertoi pojan nimen. Itachi nyökkäsi jälleen.
"Lähdemme huomenna aamulla matkaan", hai huomautti vielä.
Itachi oli hetken hiljaa ja nyökkäsi sitten
taas. Hän ei ollut käynyt Konohassa vuosiin, ja tuntui oudolta ajatella, että
hän palaisi sinne huomenna. Ajatus toi monia muistoja hänen mieleensä, mutta
juuri nyt ne oli työnnettävä taka-alalle. Hän menisi Konohaan vain hakemaan tuon
Naruton ja poistuisi sieltä sitten. Millään muulla ei ollut merkitystä. Miehet
sopivat vielä lyhyesti tapaavansa seuraavana aamuna, ja sitten Kisame kiinnitti
samehadan selkäänsä ja poistui asunnosta.
"Olen pahoillani, että unohdin lukita oven tullessani. En tee sitä erehdystä
ensi kerralla", hain kaltainen mies sanoi kadoten sitten kaatosateeseen
tyytyväinen virne kasvoillaan.
Mustahiuksinen nuorukainen tuhahti itsekseen palaten eteiseen riisumaan vettävaluvan kaapunsa sekä sandaalinsa. Sitten hän pujahti nopeasti kylpyhuoneeseen riisuen loputkin vaatteensa lattialle ja päästäen hiuksensa vapaaksi niitä sitovalta poninhännältä. Pitkät mustat hiukset levittäytyivät märkinä ja kylminä miehen selkää vasten, kun tämä astui suihkukoppiin ja veti oven kiinni.
Pitkän aikaa Itachi vain seisoi lämpimän suihkun alla ajattelematta yhtään mitään nauttien ainoastaan hitaasti palaavasta lämmöntunteesta kehollaan. Lopulta hänen ajatuksensa kuitenkin harhautuivat seuraavaan päivään ja siitä menneisyyteen. Konohaan palaaminen sai hänet muistelemaan, millaista oli elää kylässä aiemmin.
Uchihojen muisteleminen sai Itachin tuntemaan samaa syvää vihaa ja pettymystä, mitä hän oli tuntenut viisi vuotta sittenkin surmatessaan klaaninsa jokaisen jäsenen, yhtä lukuun ottamatta. Pikkuveljensä hän oli jättänyt henkiin, ja siihen oli erityinen syy, mutta Itachi halusi haudata tuon syyn syvälle sieluunsa. Kaikkein mieluiten hän halusi unohtaa sen, mutta ei kuitenkaan voinut. Kaiken aikaa tuo syy kaihersi hänen sisimpäänsä, vaikka hän ei mitään ulospäin näyttänytkään.
Hiljalleen Itachi vajosi syvemmälle muistoihinsa alkaen kerrata niitä hetkiä, jotka oli viettänyt yhdessä veljensä kanssa. Hän muisti edelleen kaikki ne kerrat, kun hän oli sitonut veljensä saamat haavat, jotka olivat tulleet pojan harjoitellessa milloin mitäkin. Hän muisti myös heidän yhteiset keskustelunsa heidän kotinsa kuistilla. Kaikki tuo olisi yhtä hyvin voinut tapahtua eilen kuin vuosia sitten.
Itachi oli rakastanut viisi vuotta nuorempaa pikkuveljeään syvempään kuin ketään muuta, ja rakasti edelleen, vaikka hän halusikin kieltää tuon rakkauden itseltään. Rakkaus Sasukea kohtaan oli hänen heikko kohtansa, jonka hän mielellään salasi kaikilta. Hän ei ollut koskaan puhunut tunteistaan kenellekään, eikä aikonutkaan puhua, kaikkein vähiten Sasukelle.
Kun Itachi oli tappanut koko muun klaanin, hän oli jättänyt Sasuken henkiin. Hän ei ollut yksinkertaisesti pystynyt tappamaan tätä, koska rakasti veljeään liikaa. Sitä hän ei kuitenkaan koskaan kertonut Sasukelle. Sen sijaan hän oli käskenyt Sasuken vihata häntä ja roikkua elämässä tuon vihan voimalla. Hän oli käskenyt Sasukea tulemaan samanlaiseksi kuin hän ja sitten tappaa hänet kostoksi heidän klaaninsa kuolemasta.
Tuosta kaikesta oli kulunut nyt jo viisi vuotta, mutta mitään Itachi ei ollut unohtanut. Hänen rakkautensa aiheuttama tuska ja häpeä ei koskaan ollut haihtunut, eikä se tulisi haihtumaan, ennen kuin hän olisi kuollut, mutta siihen menisi vielä aikaa.
Lopulta Itachi sulki suihkun astuen vettävaluvana ulos suihkukopista. Hän kuivasi itsensä huolellisesti pyyhkeeseen ja korjasi sitten märät vaatteensa pois lattialta, ennen kuin poistui kylpyhuoneesta väsyneempänä kuin aikoihin.
"Typerä pikkuveli, jos haluat tappaa minut, elä elämäsi surkeasti. Vihaa minua! Selviydy rumuuden lävitse. Juokse… juokse…opi selviytymään."