Take the kiss
Author: Afeni
Rating: PG-13
Pairing: Sasu/Ita
Genre: song, shounen ai,
uchihacest
Summary: Tunnelmointi.
Itachi tuijottelee ulos pimeyteen ja pohtii ‘suhdettaan’ Sasukeen.
Disclaimer: En omista
Naruto-animea, enkä myöskään kyseistä mangaa. Näin ollen myöskään hahmot eivät
ole minun. Kappale Take the Kiss kuuluu Inkubus Sukkubukselle (ja miksi kukaan
ei ole yhtään yllättynyt?).
A/N: Kirjoitin tämän
ennen kuin olin katsonut kaikkia jaksoja ja lukenut jokaista chapteria. Ficci on
siis jossain määrin AU ja hahmo(t) ehkä hieman OOC. Muutenkin tämä on ehkä
hitusen epämääräistä tekstiä…
Thanks: Maevelle ja
Jackielle, jotka ystävällisesti betalukivat tämän ficin. Suurkiitos kummallekin
:)
Take the Kiss
You are burning with temptation
I will be your desolation
I am stronger than your resistance
I am your annihilation
Itachi tuijotti ulos pimeyteen. Kuu oli kohonnut korkealle taivaalle valaisten
synkkää metsää, yhtä synkkää kuin hänen mielensä. Hänen ajatuksensa harhautuivat
hitaasti mutta varmasti vuosien taakse - aikaan, jolloin kaikki oli vielä toisin.
Aikaan ennen kuin hän oli surmannut koko Uchihan klaanin, yhtä jäsentä lukuun
ottamatta. Niin, hänen pikkuveljensä Uchiha Sasuke oli edelleen elossa.
Itachi tiesi Sasuken etsivän häntä. Hän tunsi veljensä tuskan omanaan., se oli
myös hänen tuskansa. Hän odotti hetkeä, jolloin hänen veljensä löytäisi hänet.
He kaipasivat toisiaan. Itachilla oli jotain annettavaa Sasukelle, ennen kuin
hän surmaisi viimeisen Uchihan, ellei tämä sitten surmaisi häntä.
Sasuke paloi halusta löytää veljensä, ja Itachi ei olisi malttanut odottaa tuota
hetkeä. Hän tiesi, ettei Sasuke voinut vastustaa häntä. Hän oli kaikki, mitä
Sasuke oli ikinä kaivannut. Kaikki, mitä Sasuke koskaan tarvitsisi, Sasuke eli
vain hänen takiaan. Hän oli valinnut Sasuken kostajakseen. Hän oli tarjonnut
pikkuveljelleen tilaisuuden kostaa heidän vanhempiensa puolesta. Jos Sasuke
onnistuisi kostossaan, Itachi kuolisi. Jos tämä epäonnistuisi, Sasuke olisi itse
vainaa. Itachi oli Sasuken suurin halu ja toive ja samalla pojan tuho ja turmio.
I'm the spider and you're the fly
In my embrace you will die
In the rapture of earthly love
I'll take you to the stars above
Itachi oli hämähäkki, joka odotti kärsivällisesti saalistaan. Hän odottaisi
verkkonsa nurkassa, kunnes kärpänen tarttuisi syöttiin. Sitten hän kietoisi
tämän seittiinsä. Tappaisi, surmaisi… Rakastavalla syleilyllään. Sasuke kuolisi
veljensä käsivarsille. Ei anoen armoa, vaan julistaen rakkautta. Ei vihaa, vaan
rakkautta, sillä Sasuke rakasti veljeään yhtä paljon kuin tämä oli rakastanut
häntä säästäessään hänen henkensä. Niin, rakkaudesta veljeensä Itachi oli
valinnut Sasuken kostajakseen, joka joko täyttäisi tehtävänsä tai sitten ei.
Ennen kuolemaansa Sasuke saisi vielä kokea isoveljensä rakkauden. Hän pääsisi
viimeisen kerran Itachin syleilyyn, jossa hän tulisi rutistumaan hengiltä. Kun
Sasuke myöntäisi veljelleen rakastavansa tätä enemmän kuin ketään muuta, enemmän
kuin itse elämää, silloin Itachi antaisi heidän rakkautensa viedä hänen veljensä
tähtien keskelle pois maallisesta maailmasta, takaisin muiden Uchihojen luokse.
Come and take the kiss
To free you from the summer sun
Come and take the kiss
Forget the rest for I'm the one
Itachi halusi antaa vielä viimeisen suudelman Sasukelle, ennen kuin tappaisi
tämän. Hän odotti. Odotti. Odotti. Jonain päivänä Sasuke tarttuisi hänen
verkkoonsa. Juoksisi hänen syleilyynsä. Suutelisi hänen huuliaan, rakastaisi
hänen vartaloaan.
Kukaan ei voisi antaa Sasukelle samaa kuin Itachi. Pojan isoveli oli ainoa,
Itachi oli oikea. Kukaan ei voisi rakastaa Sasukea, kuten Itachi rakasti. Eivät
edes heidän edesmenneet vanhempansa, jotka nyt makasivat haudassaan,
unohdettuina, kadotettuina…
”Tule, veljeni. Olen odottanut sinua jo kauan. Löydä minut. Tule vastaanottamaan
suudelmani, jota olet odottanut vuosia… Suudelmani, joka vapauttaa sinut
kaikesta… Suudelmani, joka vie sinut pois tuskasta…”
I am here in your dreamscape
I have come to seal your fate
You are yearning for my touch
Both of lust and of love
Monesti Itachi makasi iltaisin sängyssään tavoitellen veljensä ajatuksia, unia.
Sasuken unissa he saattoivat jo nyt olla yhdessä. Veljekset, jotka rakastivat
toisiaan. Sasuke uneksi usein menneistä ajoissa. Silloin he olivat vielä yhdessä,
kukaan ei tullut heidän väliinsä. He rakastivat toisiaan estoitta. Ja sitten
Itachi liittyi ANBUun ja nousi jo 13-vuotiaana järjestön johtoon.
Itachi oli ollut yhä enemmän poissa, ja Sasuke kaipasi veljeään. Tuo pieni poika
oli monesti itkenyt isoveljensä perään, kun tällä ei riittänyt aikaa hänelle -
ja hän itki edelleen. Sasuke itki unissaan, vaikka päivällä olikin kylmä ja kova.
Hän säästi kyyneleet kuulle, kaipauksensa yölle.
Itachi oli öisin veljensä unissa nähden tämän kaiken. Hän tunsi ja tiesi, kuinka
paljon Sasuke kaipasi häntä, oli kaivannut jo kauan. Vuosien mittaan tuo kaipaus
oli vain kasvanut käyden sietämättömäksi jomotukseksi, joka sai Sasuken etsimään
veljeään entistä kiihkeämmin. Poika puki rakkautensa ja kaipauksensa vihan
viittaan vannoen tappavansa veljensä, kunhan vain löytäisi siihen tarvittavan
voiman.
Itachi oli sinetöinyt Sasuken kohtalon Uchiha klaanin kostajana, kohtalon kuolla
veljensä käsivarsilla. Sasukella ei ollut vaihtoehtoa. Hänen oli vain seurattava
kohtaloaan ja täytettävä se. Hän saattoi viivyttää lopputulosta, mutta eroon hän
ei siitä pääsisi. Hän paikkansa oli hänen veljensä vierellä. Rakastettuna, mutta
kuolleena.
Sasuken kaipaus tuntui tämän unissa voimakkaana. Poika kaipasi veljensä
kosketusta. Tämä ei mitään muuta halunnutkaan kuin painautua veljensä syleilyyn.
Suudella tämän huulia, rintaa… Siitä oli niin kauan. Pian Sasuke ei enää
kestäisi kaipaustaan, ei rakkauttaan eikä himoaan, ei enää kauan. Sasuke tulisi
Itachin luokse pian rakkauden ja himon johdattamana. Vielä Pieni hetki… ja
sitten Sasuke olisi Itachin. Ikuisesti.
Take the pain, take the torture
This is fate, fate and fortune
Ascending on the astral plane
To heaven, hell and back again
Itachi odottaisi, kunnes hänen veljensä saapuisi. Hän tiesi, ettei siihen menisi
enää pitkään. Sasuke tulisi hänen luokseen, koska muuta vaihtoehtoa ei ollut.
Hän oli määrännyt veljensä kohtalon ja odotti nyt itse sen täyttymistä.. Sasuke
ottaisi rakkaudella vastaan kaiken tuskan ja kidutuksen, jota Itachilla oli
tarjota hänelle. Ihanan tuskan. Ihanan kidutuksen. Piinan, jota Sasuke janosi
koko ajan enemmän.
Kielletty rakkaus ei ollut kadonnut minnekään vuosien saatossa. Se oli vain
voimistunut Sasuken vihasta, jota tämä tunsi veljeään kohtaan. Viha ja rakkaus
olivat vahvistaneet tosiaan muuttuen pakottavaksi haluksi. Tuo rakkaus veisi
heidät taivaasta helvettiin ja taas takaisin.
Oli piinaavaa odottaa, sillä myös Itachi rakasti veljeään. Jokainen hetki venyi
entistä pidemmäksi vahvistaen hänen haluaan sulkea veljensä syleilyyn.
Kiellettyyn, mutta suloiseen. Tappavan suloiseen.
Come and take the kiss
To free you from the summer sun
Come and take the kiss
Forget the rest I am the one
Come and know the bliss
Eternal youth, eternal hunger
Take my deadly lips of freezing fire and silent thunder
Itachi irrotti viimein katseensa metsästä, jota oli tuijottanut muistojensa
vallassa. Sasuke ei tulisi tänä yönä. Hänen veljensä ei löytäisi häntä vielä.
Siihen menisi aikaa, mutta hän odottaisi. Mies huokaisi hiljaa kävellen
makuuhuoneeseensa. Hän riisui Akastukin kaapunsa käyden sitten makaamaan
selälleen sängylle. Jonain yönä… hän ei olisi enää yksin…